Valle rata-autojen mm-sarjaan

  • Viestiketjun aloittaja Jr-
  • Aloituspäivämäärä

Jr-

Maximum Attack
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
14798
Sijainti
Saviseutu
No kyllä ny lykkäs uutisen, en olis tällästäkä uskonut :eek!:

Suomella on tänä vuonna edustus jokaisessa Kansainvälisen Autoautourheiluliitto FIA:n alaisessa MM-sarjassa. Tämä varmistui perjantaina, kun laitilalainen Valle Mäkelä (19) solmi sopimuksen vakioautojen MM-sarjassa (WTCC) kilpailevan Seatin satelliittitalli Seat Sport Hollandin kanssa.

Mäkelän sopimus vahvistui perjantaina illansuussa vain muutamia tunteja ennen MM-sarjan ilmoittautumisajan päättymistä.

- Tämä on todella iso mahdollisuus, sillä sopimus Seatin satelliittitiimin kanssa avaa minulle oven ammattilaisautourheilumaailmaan aikaisemmin kuin olin uskaltanut edes haaveilla, Mäkelä toteaa.

Vakioautojen MM-sarjassa ajetaan kaikkiaan kymmenen kilpailuviikonloppua ja 20 MM-starttia. MM-sarjan radoista Mäkelä tuntee entuudestaan vain Belgian Span ja Englannin Silverstonen. Hänellä ei ole myöskään aikaisempaa kokemusta vakioautoilla kilpailemisesta.

- Seat etsi kakkostalliinsa nuorta tulevaisuuden kuljettajaa ja onneksi valinta kohdistui minuun, Mäkelä iloitsee.

Vakioautojen MM-sarja (WTCC) kuuluu formula ykkösten ja rallin MM-sarjan kanssa autourheilun arvosarjojen kärkikolmikkoon, jolle povataan ruusuista tulevaisuutta. Autotehtaista MM-sarjaan tänä vuonna osallistuvat jo Seat, BMW, Alfa Romeo, Ford, Chevrolet ja Honda. Ensi vuonna mukaan on tulossa mm. Peugeot.

Sarjaan ilmoittautui määräaikaan mennessä kaikkiaan 34 kuljettajaa ja ensimmäiset MM-pisteet ovat jo jaossa reilun viikon kuluttua Italian Monzassa.

Mäkelän tallikaverina ajaa mm. Japanin F3- ja formula Nippon-sarjojen mestari sekä viime kaudella vakioautojen EM-sarjassa kuudesti palkintopallille ajanut hollantilaiskuljettaja Tom Coronel (32).

(MTV3)
Mitenkäs muuten on ko. sarjan televisiointien kanssa ?

Vai onkohan tää perskuta aprillipila :doubtful:
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Mielestäni todella hieno homma tällainen ammattilais-sopimus Vallelle. Kyllä se ura urkenee tätäkin tietä, ei kaikkien tarvi formuloiden kautta edetä.
 

derKalle

Member
Liittynyt
29.10.2004
Viestit
6
Hienoa on kyllä. Jaksaa paremmin tuotakin sarjaa seurata :). Tosin ei tuo nyt varsinaisesti mikään ammattilaissopimus ole (tai mikä nyt on). Ainakin britti tv:ssä joku sano että maksamalla tallipaikka tullut...ja ilmeisesti joutunut maksamaan todella paljon.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
300 000£ väittävät olevan hintaa. Mutta taitaa Vallen ura olla siinä vaiheessa, että olipa sarja mikä vain, maksamaan joutuu. Kyllähän yli 90% F3-kuskeistakin varmasti maksaa itse ajelunsa. Se onkin sitten eri asia tuleeko rahat sponsorilta vai omasta taskusta / iskältä.
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9186
Osallistujalistaa

1 RBM Team BMW 320i Andy Priaulx 1974 United Kingdom
2 AutoDelta Alfa Romeo 156 S2000 Gabriele Tarquini 1962 Italy
3 AutoDelta Alfa Romeo 156 S2000 James Thompson 1974 United Kingdom
6 AutoDelta Alfa Romeo 156 S2000 Fabrizio Giovanardi 1966 Italy
7 AutoDelta Alfa Romeo 156 S2000 Augusto Farfus 1983 Brazil
4 Ravaglia BMW 320i Alessandro Zanardi 1966 Italy
5 Ravaglia BMW 320i Antonio Garcia 1980 Spain
8 SEAT Sport Seat Toledo Cupra Rickard Rydell 1967 Sweden
9 SEAT Sport Seat Toledo Cupra Jordi Gene 1970 Spain
10 SEAT Sport Seat Toledo Cupra Peter Terting 1984 Germany
11 SEAT Sport Seat Toledo Cupra Jason Plato 1976 United Kingdom
14 Hotfiel Sport Ford Focus Thomas Klenke 1966 Germany
15 Hotfiel Sport Ford Focus Thomas Jäger 1976 Germany
16 Hotfiel Sport Ford Focus Patrick Bernhardt ? Michael Funke ?
19 GR Asia Seat Toledo Cupra Valle Makela 1986 Finland
20 GR Asia Seat Toledo Cupra Tom Coronel 05.04.1972 (Naarden) Netherlands
21 Ray Mallock Ltd Chevrolet Nubria Robert Huff 1979 United Kingdom
22 Ray Mallock Ltd Chevrolet Nubria Nicola Larini 1964 Italy
23 Ray Mallock Ltd Chevrolet Nubria Alan Menu 1963 Switzerland
26 JAS Motorsport Honda Accord R Roberto Colciago 1968 Italy
27 JAS Motorsport Honda Accord R Adriano de Micheli 1976 Italy
28 Crawford Racing BMW 320i Carl Rosenblad 1969 Sweden
29 Crawford Racing BMW 320i Tommy Rustad ?
30 Proteam Motorsport BMW 320i Stefano d'Aste 1974 Italy
31 Proteam Motorsport BMW 320i Giuseppe Ciro 1976 Italy
32 Wiechers Sport BMW 320i Marc Hennerici 1982 Germany
33 Oregon / IEP Alfa Romeo 156 Adam Lacko 1984 Czech Republic
42 Team Schnitzer BMW 320i Jörg Müller 03.09.1969 Germany
43 Team Schnitzer BMW 320i Dirk Müller 18.11.1975 Germany
?? Team China Brilliance Brilliance Zhonghua M1

Kovimmat nimet oletettavasti Priaulx, Müllerit sekä AutoDeltan nelikko. Myös Seatin tehdasnelikko on aika vahva.

Myös ruotsalaisia nähdään sarjassa, ja mahdollisesti myös norjalainen Rustad.

Kilpailukalenteri:

1 10.04.2005 Monza Italy
2 10.04.2005 Monza Italy
3 01.05.2005 Magny-Cours France
4 01.05.2005 Magny-Cours France
5 15.05.2005 Silverstone United Kingdom
6 15.05.2005 Silverstone United Kingdom
7 29.05.2005 Imola Italy
8 29.05.2005 Imola Italy
9 26.06.2005 Puebla Mexico
10 26.06.2005 Puebla Mexico
11 30.07.2005 Spa-Francorchamps Belgium
12 30.07.2005 Spa-Francorchamps Belgium
13 28.08.2005 Oschersleben Germany
14 28.08.2005 Oschersleben Germany
15 18.09.2005 Istanbul Turkey
16 18.09.2005 Istanbul Turkey
17 02.10.2005 Valencia Spain
18 02.10.2005 Valencia Spain
19 20.11.2005 Macau China
20 20.11.2005 Macau China

Jos jatketaan samalla linjalla kuin viime vuonna ETCC:ssä, kisat ovat aika lyhyitä. Aika-ajot määrittävät lähtöjärjestyksen ensimmäiseen kisaan ja ensimmäisen kisan tulos toiseen paitsi että kahdeksan parasta käännetään.

Pisteet jaetaan samaan tyyliin kuin ykkösissä. Molemmat kilpailut ovat siis samanarvoisia.

Kalenterista on olemassa kahtakin versiota. Joidenkin tietojen mukaan 29.5 ajettaisiin Brnossa, mutta uskon kuitenkin FIA:n sivuja, joilla on mainittuna Imola.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Bleu sanoi:
29 Crawford Racing BMW 320i Tommy Rustad ?

Myös ruotsalaisia nähdään sarjassa, ja mahdollisesti myös norjalainen Rustad.
Tuota toista Crowfordin eli Elgh Motorsportin autoa ajaa muutamassa MM-osakilpailussa Janne "Flash" Nilsson, eikä Tommy Rustad. Nilsson vaihtaa myös STCC:ssä Volvosta Bemuun. Elgh ajattaa myös tuota Ruotsin sarjan Bemaria.
 

gnz

Well-known member
Liittynyt
19.3.2002
Viestit
1015
Sijainti
espoo
No, kuinkas paljon Vallelta sopis nyt odottaa? Sarja on kovatasoinen. Valle on taas nuori, nopea ja varmasti oppii temput äkkiä. Eli mitäs uskotte ensimmäisen kisan tuloksen olevan? Kykeneekö lyömään tallikaverinsa?

Entä tiimi? Löytyykö tasoa?

Lopuksi ihan uteliaisuudesta pakko kysyä, että onko kenelläkään tietoa mistä suunnasta noi rahat oikein löyty?
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Epämääräisiä veikkauksia rahoista voi lukea vaikka tuolta -> http://www.jarnokalliomaki.com/cgi-bin/ib3/ikonboard.cgi?;act=ST;f=10;t=432;st=0;&#entry3740

Mutta oli miten oli, paha sanoa GR:n tasosta mitään. Viime kauden autot olivat paskoja ja vauhti sen mukaista. Nyt kaluston luulisi olevan kunnossa, mutta toisaalta tiimi saa laitteet käsiinsä vasta Monzassa, joten pientä hakemista voi olla ilmassa.

Vallellakaan ei ole kokemusta koppiautoista, joten tuskin alkukaudesta kovinkaan korkealle yltää, mutta jos loppuvuodesta on Coronelin vauhdissa, niin kyllä se ura siitä varmasti urkenee. Ei meinaan tää tallikaveri ole mikään turha ratin vääntäjä.
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11181
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Olipa tosiaan yllättävä uutinen ja kilpailua tallin sisälläkin tulee riittämään.

Multa ainakin on menny ohi, mitäs Ruokonen tekee tulevana kesänä kun tän sarjan Hondiin on kuskit löytyny Italiasta?
 

Nordschleife

Well-known member
Liittynyt
9.3.2004
Viestit
535
Vallen päätöksellä ajaa MM-sarjassa ei ole mitään menetettävää. Jos sattuu hyvä flaksi käymään, niin kundi saa hyvillä sijoituksilla media-aikaa ja sitä kautta nimeään tunnetuksi. Jos huono mäihä käy, niin sitä joutuu hyljätyksi hyväksi junioriksi, kuten Frank Diefenbacherille kävi, joka menetti tallipaikkansa Peter Tertingille, joka aikoinaan syrjäytti Mika Salon Audin DTM-kuvioista. Tuli viime kesänä katsottua Span 24h yhteydessä ajetusta lähdöstä, jossa oli mukana myös Saksan kovat 2000-sarjan kuskit. Tasoero oli aika valtava, eli rahalla saa ja hevosella pääsee, vaikka kaikilla oli sääntöjen mukaiset kärryt. Onneksi on olemassa sarjoja, joissa tasoeroja tasoitetaan sääntöjen avulla kuten DTM ja Euro3-sarja, tai joissa kaikilla on samat autot alla eli hyvät merkkiluokat kuten Minit, Formula Rellut, Porschen cupit jne.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
ettelbruck sanoi:
Multa ainakin on menny ohi, mitäs Ruokonen tekee tulevana kesänä kun tän sarjan Hondiin on kuskit löytyny Italiasta?
Paha sanoa muuten kuin että Vallehan menee Ruokosen vanhaan tiimiin ikäänkön Rassen paikalle. GR Asiahan ajatti sarjassa männävuonna Ruokosen ja Harrisonin Hondia.
 

CaPtEeNi

Pedro Picapiedra
Liittynyt
11.1.1999
Viestit
2266
Sijainti
Absurdia
Onhan Tom Coronel kaikkea muuta kuin turha jätkä. Hilkulla oli ettei olisi tehnyt uraa fykkösissäkin ja muistaakseni testailikin tuossa 90-luvun lopun puolella. Jos se nyt sinänsä mikään meriitti on kun katsoo nuita Japanin menestyksiä...
Mutta kovia nimiähän tuo on täynnä. On mahdottoman kova työ tehdä tuloksia yksityistiimin autolla. Mutta jos Vallella on vähänkään saumaa Tom(pan) kyytiin niin siitäkös ura aukeaa :)
Ja kun katsoo tuota tasoa niin siellä on menneet mestarit nimenomaisesta sarjasta (tai edeltäjästä siis ETTC), F1 kokemusta omaavia, BTTC mestareita, CARTin mestari, World Seriesiä, Fian F3000 mestaria, Euro F3000-mestari, DTM mestari,
F3 mestareita ja vaikka mitä muuta.
Ja mikä parasta ikäjakauma on huikea.
Ainoa kysymysmerkki on autojen tasaväkisyys josta on kyllä pyritty kuulemma huolehtimaan mutta ei ne ETTC kisat niin tasaväkisiä viime kaudellakaan olleet.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
CaPtEeNi sanoi:
Onhan Tom Coronel kaikkea muuta kuin turha jätkä. Hilkulla oli ettei olisi tehnyt uraa fykkösissäkin ja muistaakseni testailikin tuossa 90-luvun lopun puolella.
Arrowsia ainakin testasi.

Mutta kovia nimiähän tuo on täynnä. On mahdottoman kova työ tehdä tuloksia yksityistiimin autolla. Mutta jos Vallella on vähänkään saumaa Tom(pan) kyytiin niin siitäkös ura aukeaa
Siinäpä varmaan onkin syy, miksi yksityiskuskeille jaetaan erikseen omia pisteitä (ja ennen kaikkea rahaa). Saavatpa hekin osansa maineesta ja mammonasta.

Eipä tuolla tosiaan mistään kaluston tasaväkisyydestä voi puhua, mutta jos suomalaisille ah niin rakkaaseen F1-sarjaan vertaa, niin onhan WTCC kuin tasaväkisyyden perikuva. Menestyspainot tuovat kärkeen hieman tasoitusta ja soon hyvä.
 

babys

Member
Liittynyt
22.1.2004
Viestit
11
Kyllähän meijän Valdemar pärjää varmasti!!! Pitäkää täällä kaikki sille peukkuja viikonlopun ekaan kisaan!!!


/ria
 

Nordschleife

Well-known member
Liittynyt
9.3.2004
Viestit
535
"– Sarja on ehdottomasti ratapuolen kovin tuote heti Formula 1:n jälkeen, ja sen tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä, AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen toteaa."

Aijaa. Mahosen kannattaa hankkia Canal+...

Tuli vielä mieleen, että aina niitä halukkaita löytyy, jotka yrittävät saada kaupunkikisaa aikaiseksi, esimerkkinä Schwerin Mecklenburg-Vorpommernista:
http://www.motorsport.com/news/article.asp?ID=176748&FS=WTCC
 
Viimeksi muokattu:

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Se sarja missä suomalainen ajaa on ehdottomasti kovin rata-autosarja ykkösten jälkeen. Oli se sitte BelCar, DTM, Saksan f3 tai Formula SuperVee.

2006 kesällä kumminki WTCC kisa helsingissä.
 

Mildh Seven

Member
Liittynyt
13.4.2002
Viestit
14
Sijainti
Helsinki
Helsingin Sörnäisissä katuratakisat 2006?
[6.4.2005,16:23:46]

Vuosina 1995-97 Helsingin Sörnäisissä katuradalla järjestetyt katurata-autokilpailut ovat heräämässä henkiin, sillä Autourheilun kotimainen kattojärjestö AKK neuvottelee WTCC-vakioautosarjan osakilpailun järjestämisestä Helsingissä vuosina 2006-08. Tänä vuonna WTCC:ssä kilpaillaan ensi kertaa maailmanmestaruudesta kaikkiaan kuuden automerkin ollessa sarjassa mukana. Kuljettajia sarjassa on 33 Valle Mäkelän edustaessa Suomea.
Sörnäisissä kilpailtiin vuosina 1995-96 DTM/ITC-sarjan autoilla ja 1997 GT-urheiluautosarjan sekä F3000-luokan kalustolla. Robert Lappalaisen menestyksekäs projekti ei kuitenkaan saanut jatkoa 1998, sillä sopivaa kilpailuluokkaa ei kisatapahtumaan löytynyt.

Toimitus / Sportti.com
 

berra67

Well-known member
Liittynyt
11.2.2003
Viestit
923
Täytyy kyllä sanoa että minulle oli PETTYMYS tuo Vallen päätös "uran" jatkon kannalta. Mies joka oli täysin ylivoimainen pikkuformuloissa päättää jatkaa, nuorena, koppiautoissa. On kyllä väärä suunta uralle. Vuoden kaksi koppiautoissa vailla suurempaa menestystä niin sen jälkeen Valle on "has been". Tyyliin Ruokonen tai Virtanen. Ei herättänyt näköjään Valle mielenkiintoa huippu formulatalleissa. Olisikohan mistä kyse?? Esiintymistaidotako....mangeroinnista vai mistä???
 
Ylös