Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hyvä et Valderilla kulkee. Erittäoin hyvä myös, että Gyou shujin on jäänyt selkeästi taakse.
Kiinalaisen kelvollisen kauden aloituksen jälkeen on kyllä tullut selväksi, että ihan älytön tasoero noissa kahdessa kuskissa odotetusti on. Toivon kyllä, että Alfa Romeo nostaa tämän kauden jälkeen kuskiakatemiastansa Pourchairen tuohon Valtterin rinnalle. Olisi todella mielenkiintoinen kuskikaksikko.
 
Zhou ajaa kuitenkin ensimmäisiä f1-kisojaan, siihen nähden onnistunut ihan kivasti. Ei ole hölmöillyt, eikä vauhtikaan nyt ihan surkeaa ole ollut. Bottas toki ottanut selkeästi paikkansa "ykköskuskina".
 
Viimeksi muokattu:

Ihan totta tämäkin. Mutta ihan vaan ukon junioriuraa katsellen, en tiedä voidaanko odottaa että parhainakaan päivinään olisi kovinkaan kummoinen F1-kuski.
 
No rehellisesti voin todeta, että Zhou suorittaa näin pienellä kokemuksella varmemmin kuin Mick Schumacher, jolla tuntuu olevan kahva edellä vähän väliä.
 
Toivottavasti Zhou saa kauden aikana hieman parannettua tasoaan. Alfalla on nyt käsissään auto, jolla valmistajien sarjassa vitossija olisi haarukassa, mutta siihen kyllä tarvitaan kaksi pisteille ajavaa kuljettajaa. Nuo varikkokämmit ja startit pitää myös saada kauden aikana kuntoon. Niihin ei ole varaa menettää pisteitä.
 
Yksi hyvä muutos kauden 2017 teknisessä uudistuksessa oli se, että autoista tuli taas vaikeampia hallita äärirajoilla. Tämä on näkynyt myös siten, että lahjakkaillakin junioreilla on haasteita päästä sinuiksi autojen kanssa.

Ei passaa Zhouta teilata nopeasti vain sen takia, että hän käy läpi samaa oppimiskäyrää kuin käytännössä kaikki muutkin nuoret kuljettajat viime vuosina.
 
Toivottavasti Zhou saa kauden aikana hieman parannettua tasoaan. Alfalla on nyt käsissään auto, jolla valmistajien sarjassa vitossija olisi haarukassa, mutta siihen kyllä tarvitaan kaksi pisteille ajavaa kuljettajaa. Nuo varikkokämmit ja startit pitää myös saada kauden aikana kuntoon. Niihin ei ole varaa menettää pisteitä.
Toivottavasti ei paranna ja tilalle palkattaisiin oikea kuski.

Lähetetty minun SM-G998B laitteesta Tapatalkilla
 
En usko että yhtään enempää kuin Valtteri.
En mäkään, mutta vitsin punainen lanka piili Hulkin jännässä ennätyksessä, eli eniten kisoja, pisteitä, varmaankin nelossijoja, paalupaikkoja jne. ilman yhtään palkintosijoitusta. Eli kuin Hulkille "tehty" auto ja tiimi suorituskykynsä puolesta 😃
 
Ei vieläkään maksimisuoritusta valtterille vaikka hyvä jo. No ei siellä moni muukaan saanut maksimia.nEsim. Hamilton jäi Mersullaan kauas Valtterin Alfan taakse.
 
Hulkenberg ajaa tasapäin Strollin kanssa nykyään, joten vaikea nähdä pysyvän edes Bottaksen kyydissä. Varmasti pisteille ajaisi. Eiköhän Zhou paranna vielä juoksuaan.
 
Ei vieläkään maksimisuoritusta valtterille vaikka hyvä jo. No ei siellä moni muukaan saanut maksimia.nEsim. Hamilton jäi Mersullaan kauas Valtterin Alfan taakse.
Kertaakaan ei tällä kaudella ole Bottaksella ja Alfalla mennyt kaikki nappiin kilpailuviikonlopun aikana. Saas nähdä tuleeko iso jytky vielä jossain kisassa.
 
Hulkenberg ajaa tasapäin Strollin kanssa nykyään, joten vaikea nähdä pysyvän edes Bottaksen kyydissä. Varmasti pisteille ajaisi. Eiköhän Zhou paranna vielä juoksuaan.
Hulkenbergin hypetys on välillä kyllä ollut aika älytöntä itse näyttöihin verrattuna, mutta jos hän vakituisesti formuloissa edelleen ajaisi niin eiköhän jollekin Strollille kohtuuhelposti pataan antaisi.
 
Toivottavasti Zhousta ei kehity oikeaa kuljettajaa, jotta hänet voitaisiin korvata oikealla kuljettajalla? 🤦‍♀️ 😂

Kysymys oikeastaan kuuluu paljon Zhou on jo maksanut tallille pisteiden menettämisen merkityksessä...tasaisemmalla kuskikaksikolla olisivat Mclarenin edellä...
 
Kysymys oikeastaan kuuluu paljon Zhou on jo maksanut tallille pisteiden menettämisen merkityksessä...tasaisemmalla kuskikaksikolla olisivat Mclarenin edellä...
Tämä nyt on ihan tyhmä kysymys. Talli on tietoisesti palkannut junnun ja osannut ennakoida jo etukäteen, ettei Zhou tule keräämään samaa pistepottia kuin Bottas. Oikeastaan jos katsotaan Sauberin lähihistoriaa, niin eihän siellä ole sitten BMW:n aikojen ollut kuin yksi pisteisiin kykenevä kuljettaja ja yksi täysin ponneton maksukuski vuodesta toiseen. Ainoan poikkeuksen tähän muodostaa parivaljakko Kobayashi–Pérez, jotka jopa tahkosivat palkintosijoja Sauberille. (Pérez toki oli teknisesti maksukuljettaja mutta teki myös tulosta.)

Kysy vaikka ennemmin, että olisiko Sauber voinut palkata Bottasta ollenkaan ilman Zhoun miljoonia. Aiemmin Räikkösen palkka maksettiin Ferrarin kautta, kun toinen penkki oli vuokrattu Ferrarille Giovinazzin muodossa. (Ja taustalla oli myös Singhaa ja Shelliä.)
 
Ylös