Hallikainen on ehdottomasti Suomen putkinäköisin kaveri. Takerrut yhteen lauseeseen pidät kiinni siitä yhtä tiukasti ja epätoivoisesti kuin Väyrynen vallan kahvasta? Et millään näe kokonaisuutta. Et vaikka itse sen sanoit esimerkeissäsi. No, ehkä mickiä lukuun ottamatta. Ei se ole kuskin syy, ettei auto ole käteen sopiva. Tällä hetkellä se ei ole Lewiskelle sopiva ja siellä tehdään kovasti töitä asian eteen. Ei täällä taida kukaan muu haukkua Hamiltonia paskaksi, taantuneeksi ja entiseksi huippu kuskiksi kuin sinä. Hamilton ei autoa tehnyt eikä suunnitellut. Ymmärsit myös väärin senkin uutisen, jossa Hamilton valitti, ettei häntä kuunneltu auton suunnittelussa. Vain tollo Hallikainen fanijoukkoineen kuvittele hänen oikeasti osallistuvan suunnitteluun ja antavan ohjeita suunnittelutiimille. Ei tainnut tulla mieleen, että Lewis tarkoitti auton balanssia ja mihin suuntaan hänen mielestään tulisi pidon suhteen painottaa, että se olisi hänelle mieleen. Sen perusteella painopiste on liian takana hänen mieleensä sekä muutenkin pitoa suhteessa etupäähän liikaa. Jos et ymmärrä painopisteen sijainnin vaikutusta kilpa-autossa, niin ota ihmeessä vasara ja huitase sillä itseäsi päähän pitäen kiinni varren päästä ja juuresta. Vertaile tuloksia ja pohdi asioita. Ehkä Russell tykkää painavasta peräpäästä myös autojen suhteen tai on ainakin sopeutuvampi kuin Hamilton. Mitä jos Valtterin kohdalla on kyse samasta asiasta? Tai jostain muusta mikä vaikuttaa renkaiden lämpötilojen ylläpitämiseen? Ei kun sun ja faniporukkasi mielestä Bottas on surkea. On aina ollut ja tulee aina olemaan. Muutama hyvä suoritus on onnenkantamoinen tai muuten vaan Valtteri sta johtumaton asia.
Kysynkin, että miksi aina samat paskanaamat tulevat haukkumaan epäonnistuneen kisan ja aika-ajon jälkeen? Aina on samat kysipäät valittamassa. Jos sinä haukut minua ja muutamaa muuta Valtterin fanijoukoksi, niin minulla ja muilla on ihan vastaava oikeus haukkua teitä. Senkin mulkut kusipää runkkarit [emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji2536][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867][emoji867]