Minä vasemmistolainen
Minua on usein arvosteltu tämän kolumnipalstan keskusteluissa vasemmistolaiseksi, sosialistiksi ja kommunistiksikin. Haluan tällä kertaa esittää siihen liittyen muutaman reunahuomautuksen.
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana pääomapiireihin kohdistunutta arvostelua on tukahdutettu järjestelmällisesti kaikissa länsimaissa, ja väitän, että arvostelun leimaaminen vasemmistolaiseksi auttoi osaltaan nykyisen talouskriisin syntymistä.
Oli siihen paljon muitakin syitä kuten Aasiasta tullut löysä raha, joka pudotti korkotason ja teki lainaamisesta halpaa, mutta kun kylmä sota loppui, kukaan ei halunnut suurin surminkaan saada mainetta Neuvostoliiton tuhoisan politiikan tukijana.
Rahapiirit ja niiden propagandakoneet tarttuivat varsin halukkaasti tähän pelkoon varsinkin Euroopassa. Ne käyttivät sitä hyväkseen leimaamalla markkinavoimien kaiken arvostelun menneen maailman sosialistien touhuksi.
Kuinka paljon niillä ihmisillä, jotka uskalsivat arvostella markkinavoimien mellastusta, oli todella jotakin tekemistä sen kanssa, että Stalin tappoi ihmisiä nälällä? Vaativatko Salcompin työntekijät tuotantolaitoksia valtion haltuun, kun he vastustivat tuotannon ulkoistamista Kiinaan?
Markkinavoimien vastaiseksi leimattiin sen seikan hämmästely, kuinka Yhdysvallat aikoo pärjätä, kun se tekee velkaa loputtomat määrät. Riidan haastamista Atlantin yli oli kysymys, kauanko amerikkalainen talous voi toimia, kun sen tuotto perustuu 70 prosenttia kulutuksen varaan ja kulutus maksetaan Kiinasta saadulla velkarahalla.
Sosialistista
kateutta
Kun tällaisia kysymyksiä vuosien mittaan esitettiin, ne leimattiin sosialistisesta nostalgiasta kumpuavina kateuden ilmaisuina dynaamista amerikkalaista talousmallia kohtaan.
Kriittisen keskustelun vähäisyys antoi osaltaan markkinavoimille molemmin puolin Atlanttia vapauden rakentaa uuden talouden nimissä valtava kupla, joka on nyt puhkeamassa.
Vasemmistolaisten lisäksi tukittiin valistuneiden porvareiden suut. Ihmisen ei todella tarvinnut olla sosialisti osatakseen ihmetellä johtajien miljoonabonuksia ja -palkkoja.
Yhdysvalloissa ne ovat parhaimmillaan yli kolme sataa kertaa suurempia kuin tavallisen työntekijöiden palkka. Kun työntekijä tienaa 50 000 dollaria vuodessa, toimitusjohtajan palkka saattaa olla viisi miljoonaa dollaria. Useiden kymmenien miljoonien dollareiden palkat suuryhtiöiden johtajilla ovat olleet tavallisia.
Rohmukapitalisteilla oli hyvät slogaanit. He sanoivat, että nousuvesi nostaa pienetkin veneet kellumaan.
Luontoon viittaavan retoriikan käyttö oli propagandassa tehokasta, koska markkinoiden toiminta esitettiin luonnonlakina ikään kuin painovoimalaki ja hintamekanismi olisivat jokseenkin sama asia.
Markkinavoimien arvostelu oli olevinaan yhtä perusteetonta kuin arvostelisi sadetta tai auringonpaisteen kuumuutta. Nykyaikaisten aikuisten jumalolennoksi nousi Markkinavoimat, joka tunkeutui ajatuksiimme päivällä ja yöllä uniimme. Kaikki hyvä ja paha oli sen ansiota tai syytä.
Lama ravistaa ihmisiä hereille, mutta se tekee ihmisistä vielä varovaisempia ja pelokkaampia markkinavoimien suhteen.
Viikonloppuna kuulin eräästä puolitutusta, joka oli selvinnyt kolmesta potkuaallosta, mutta nyt hän joutui lähtemään. Hänen vaimonsa oli helpottunut, kun potkujen pelkääminen loppui ja mies meni luostariin mietiskelemään pariksi viikoksi.
Hirttäytyykö Obama
sanaan sosialismi?
Yksi mielenkiintoinen näkökulma amerikkalaiseen sosialismin pelkoon on se, että presidentti Barack Obama ei halua tai uskalla ottaa pankkeja valtion haltuun siivotakseen ne, vaan hän yrittää markkinapohjaista ratkaisua.
Monien porvarillisten talousasiantuntijoiden mukaan tehokkainta olisi se, että hallitus ottaisi pankit haltuunsa ja hoitaisi roskalainat pois veronmaksajien rahoilla. Sen jälkeen se voisi myydä ne takaisin yksityisille sijoittajille ja palauttaa tähteeksi jäävät rahat veronmaksajille.
Niin pragmaattisen käsityksen kuin Obama itsestään antaakin, hän saattaa olla hirttäytymässä sanaan sosialismi.
Obaman talousministeri Tim Geithner kehittelee pankkien puhdistamista huonoista lainoista sille idealle, että hallitus tekee sijoittajille houkuttelevaksi ostaa huonoja lainoja.
Mutta mikä markkinamekaniikka siinä toteutuu, että hallitus lainaa sijoittajille 90 prosenttia ja sijoittajat panevat likoon vain 10 prosenttia omaa rahaa ostaakseen roskat pois rahoitusjärjestelmästä, ja jos homma toimii, sijoittajat saavat mukavat voitot ja pankit puhdistuvat?
Mutta, kun valtio kantaa riskin, eikö se kuulosta . . . hm . . .sosialismilta?
