Vapaan elvytystoimet (lööpitys-toikin pitkä rönsy)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Makkonen
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Makkonen

Guest
Jeah, pääsemme maksamaan lisää veroja.

IS:

24.03.2009 19:02, päivitetty 24.03. 19:04

Alkoholiveroa nostetaan lokakuun alusta 10 prosentilla. Korotus painottuu väkeviin juomiin.

Hallitus päätti asiasta budjetin kehysriihessä.

Kuntien osuutta yhteisöverosta nostetaan väliaikaisesti kymmenellä prosenttiyksiköllä 32 prosenttiin.

Kiinteistöverojen sekä ylä- että alarajoja nostetaan. Jako-osuuden nosto lisää kuntien tuloja tänä vuonna noin 390 miljoonalla eurolla.

Kuntatalous oli kehysriihen yksi keskeisistä aiheista.

STT
 
101075200_P_p.jpg

.
 
Tässäkin on muka taustalla "kansanterveys" mutta oikea syy on rahan kiliseminen valtion kirstuun,kun lomautetut/irtisanotut alkavat avaamaan korkkia.
Johan tuota aiemmin sanoivat, jotta tällä kertaa syy olisi puhtaasti verotuottojen maksimoimiseksi.. Itsehän olen jo siirtynyt kotitekoiseen. Hähhätihää.
 
Jeah, pääsemme maksamaan lisää veroja.

IS:

Juu... Taantuma verottaa. Positiivista on kuitenkin, että tuloveroa ei olla nostamassa. Asiakeskustelussa jo totesinkin, että nyt ei saa misssään nimessä ruokkia lamaa entisestään. Maltilliset kevennykset auttavat kotitalouksia kuluttamaan enemmän ja pikku hiljaa talouskin alkaa jälleen pyöriä. Syksyllä jännitetään kuinka tuo ruoan alv:n lasku tulee toimimaan.
 
Juu! Pääasia että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy! :nope:
 
Näin on. Asuminen kallistuu reilusti, varsinkin ok-taloissa, jotka pääsääntöisesti lämmittyvät sähköllä tai öljyllä. Ja näitä riittää paljon, varsinkin eläkeläisten keskuudessa. Siihen vielä kiinteistöveron nosto, niin... :thumbfh:

Minä maksaisin nuo korotukset mielummin tuloveroina, vaikka suhteessa maksaisinkin enemmän. Suorastaan vituttaa, miten hyvätuloisia hyysätään ja pikkuporvarit taputtavat karvaisia käsiään.
 
Juu... Taantuma verottaa. Positiivista on kuitenkin, että tuloveroa ei olla nostamassa. Asiakeskustelussa jo totesinkin, että nyt ei saa misssään nimessä ruokkia lamaa entisestään. Maltilliset kevennykset auttavat kotitalouksia kuluttamaan enemmän ja pikku hiljaa talouskin alkaa jälleen pyöriä. Syksyllä jännitetään kuinka tuo ruoan alv:n lasku tulee toimimaan.

Niin, olisihan se kauheaa jos tuloverotusta, joka on progressiivinen, kiristettäisiin. Silloinhan rikkaat porvarit joutuis maksamaan enämpi. Kun nostetaan energia yms. veroja, niin silloinhan köyhä maksaa enämpi.

Toki tämähän tiedettiin jo kun porvarihallitus saatiin. Ei olla köyhiä eikä kipeitä kun yrityksiltä poistettiin Kela-maksu. Miljardi meni ja nyt se revitään sitten kasaan duunareilta.

It's called REILU MEININKIN here in Finland.:rolleyes:
 
Näin on. Asuminen kallistuu reilusti, varsinkin ok-taloissa, jotka pääsääntöisesti lämmittyvät sähköllä tai öljyllä. Ja näitä riittää paljon, varsinkin eläkeläisten keskuudessa. Siihen vielä kiinteistöveron nosto, niin... :thumbfh:

Minä maksaisin nuo korotukset mielummin tuloveroina, vaikka suhteessa maksaisinkin enemmän. Suorastaan vituttaa, miten hyvätuloisia hyysätään ja pikkuporvarit taputtavat karvaisia käsiään.

Nimenomaan juuri näin!
 
Niin, olisihan se kauheaa jos tuloverotusta, joka on progressiivinen, kiristettäisiin. Silloinhan rikkaat porvarit joutuis maksamaan enämpi. Kun nostetaan energia yms. veroja, niin silloinhan köyhä maksaa enämpi.

Toki tämähän tiedettiin jo kun porvarihallitus saatiin. Ei olla köyhiä eikä kipeitä kun yrityksiltä poistettiin Kela-maksu. Miljardi meni ja nyt se revitään sitten kasaan duunareilta.

It's called REILU MEININKIN here in Finland.:rolleyes:
Niin ja sitten poistettiin protektionistisesti nämä varallisuus ja perintöverot, jotta ne kenellä on maita ja mantuja (tai no vaikka vaan kesämökki) niillä on sitä jatkossakin, ja muilla ei ole mahdollista saada niitä kun hinnat on aiempaa kovemmat verottomuuden vuoksi. Tokihan rajojen avonaisuuskin vaikuttaa tuohon. Maapallo on ylikansoitettu ja aina jostain kolkasta löytyy joku rikas joka tulee tänne hintatasoa nostamaan köyhien palveltavaksi.
 
Tosin perintövero nyt olikin niin järjetön, että kaipasikin uudistusta. Tosin en ole nyt seurannut niin tarkasti, joten en tiedä onko siihen perintöverolakiin jo tehty uudistuksia?
 
Hauskaa. Eräät hahmot aina vaatii verojen korotuksia, ettei palveluihin pitäisi koskea. Kun veroja sitten korotetaan niin huudetaan "väärin korotettu".
 
Toki tämähän tiedettiin jo kun porvarihallitus saatiin. Ei olla köyhiä eikä kipeitä kun yrityksiltä poistettiin Kela-maksu. Miljardi meni ja nyt se revitään sitten kasaan duunareilta.

eilen taidettiin uutisoida, että 2/3 osaa korotuksista osuu yrityksiin :rolleyes:
 
Ylös