Vapaan vaalipäivää & tulosilta live, E2015

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Käytin äänioikeuttani


  • Äänestäjiä yhteensä
    54
Komp. En ole kertaakaan joutunut käyttämään ruotsin kieltä Suomessa elämäni aikana.

Edes Affenanmaallakokaan? Aika hyvin.

Mä jouduin kerran myös manner-Suomessa kun Maxmon kohdalla auto sammahti. Korjaamolle ei ollut kuin vajaa kilsa mutta eipä siellä suomea ymmärretty. Sanoilla 'bil är sönder' tulin ymmärretyksi ja hyvin hoisivat Al-sedän taas tien päälle alta aikayksikön.
 
Hyvä että valtion politiikan suurin kipukohta on jälleen paikannettu ja esille nostettu.
Kyllähän sitä pakolaisten hyysäyksen lopettamisesta saadaan se toinen Sipilän 5 miljardinen, ja persuväki röhkii.
Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän tutkimuksen mukaan vuoden 2012 pakolaisten vastaanoton kuntakorvausten toteuma oli noin 76 miljoonaa euroa. Tämä koostui kaikista pakolaisille maksetuista etuuksista, kuten toimeentulotuesta, terveyspalveluista ja tulkkipalveluista sekä perheryhmäkotien kustannuksista. Valtion talousarviossa vuoden 2013 pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotolle osoitetut määrärahat olivat noin 55 miljoonaa euroa. Tämä oli suurusluokaltaan sama kuin esimerkiksi eduskunnan kanslian toimintamenot. Tai puolet veropakolaiseksi Ruotsiin muuttaneen entisen pankkiirin verotuloista.


Ei sillä, en kannata pakkoruotsia.
 
Komp. En ole kertaakaan joutunut käyttämään ruotsin kieltä Suomessa elämäni aikana. Ei ole mitään järkeä opiskella kieltä, jota puhuu Suomessa äidinkielenään vain noin 5% väestöstä, ja kaiken lisäksi pienellä alueella suhteutettuna Suomen pinta-alaan.

Komp. Tosin nyt hieman vituttaa kun en itse kauhean hyvin osaa ruotsia ja pitää kommunikoidan ruotsalaisen kollegan kanssa joka ei osaa mitään muuta kuin ruotsia, eikä oikein muutakaan. Hommat seisoo ja menee hitosti aikaa selostamiseen.
 
Kun kolme tärkeintä salkkua menee vanhoille äijänretaleille niin siinä tulee paineita puolueille jakaa ainakin puolet muista ministeripaikoista naisille. Mieluiten vielä nuorille. Mielenkiintoista nähdä ketä/kekkä on persujen naisministerinä. Ruohonen-Lerner jo lähti Rysseliin ja muutenkin puolueen imagon kannalta ois parempi joku nuori ja nätti. Siellä on ainakin Laura Huhtasaari ja Tiina Elovaara mahdollisia.

Jaana Pelkoselle salkku. Tuolla äänimäärällä mitä nainen sai on sen ansainnut.
 
Pakkoruotsi pitää lopettaa taannehtivasti. Me jotka ne oppitunnit jouduttiin kärsimään saadaan lisätä ne vuosilomaan.

Persujen kannattajat on niin söpön yhteiskuntavastuullisia pakkoruotsia vastustaessaan, ikäänkuin se heitä kiinnostais mitä kieliä mukulansa opiskelevat. Oikeesti niitä vaan vituttaa rantaruottalaiset purjeveneineen. Samalla vilpittömyydellä pohjoiskarjalalaiset persut on huolissaan kun Helsingin punavuoriviherkuplaälykköladyt joutuvat pelkäämään mamuraiskaajia öisessä puistossa. Oikeesti niitä vaan ketuttaa neekerein pitkät kikkeit hesalaisiakin enemmän.
 
Juu voisin minäkin yhtyä Pelkoseen. Onhan tolle tultu fap fap fap teinivuosina kun oli Tiltissä.
 
Kun kolme tärkeintä salkkua menee vanhoille äijänretaleille niin siinä tulee paineita puolueille jakaa ainakin puolet muista ministeripaikoista naisille. Mieluiten vielä nuorille. Mielenkiintoista nähdä ketä/kekkä on persujen naisministerinä. Ruohonen-Lerner jo lähti Rysseliin ja muutenkin puolueen imagon kannalta ois parempi joku nuori ja nätti. Siellä on ainakin Laura Huhtasaari ja Tiina Elovaara mahdollisia.

Ministerivalinnat tosiaan ovat kutkuttavan jännittäviä! Paikkamäärä toki ratkeaa ensin. Sitten aletaan sovitella kustakin puolueesta nimiä. Pitkästä edustajaurasta pitäisi palkita, suuresta äänimäärästä myös. Alueellista edustavuutta haetaan; mistä ministeri, sinne moottoritie! Erityisen luupin alla on pippeli - pimppa tasapaino. Kaikki edellä oleva jyrää, liki aina, pätevyyden ja kyvykkyyden yli.

Ministeriksi ajautuu lähes aina muutama, joilla ei olisi mitään asiaa noin vaativaan postiin kunnalle, valtiolle tai yritykseen.
 
Olettais ainakin kepulle olevan tärkeää että suurimmilla kannatusalueilla on oma ministeri. Sen takia tuskin on Vanhanen ja Rehn molemmat salkunkahvassa, molemmat vielä vanhoja pippeleitä. Ei niitä ministereitä taida kepustakaan tulla kuin 5-6.

Pelkosella luulis olevan helppo tie aitioon. Keskustastakin luulis jonkun nuorehkon naisen ministeriks pääsevän. Vaikka se Paten kukistaja Lapista.
 
Viimeksi muokattu:
Sitä toivois että Suomi olis jo niin tasa-arvoinen ettei tarttis tehdä mitään teennäisiä sukupuolivalintoja vaan ministereiksi menis ne oletettavasti kykenevimmät. Sukupuolesta viis. Ihonväristä kuuspuoli.
 
Samalla vilpittömyydellä pohjoiskarjalalaiset persut on huolissaan kun Helsingin punavuoriviherkuplaälykköladyt joutuvat pelkäämään mamuraiskaajia öisessä puistossa. Oikeesti niitä vaan ketuttaa neekerein pitkät kikkeit hesalaisiakin enemmän.
Ei, kyllä täällä pelkäävät lähimmäistensä puolesta näitä raiskaavia mamuja, kun ei ne aiemmin pelätyt petoeläimet tarpeeksi montaa koululaista syöneet.
 
Sipilän 12 ministerin tavoite ei täyttyne, niin arvioidaan, kolmellatoista vois salkkujako mennä vaikkapa 5-4-4. Eiköhän Soinille se valtionvarainministerin nakki iske ja Stubb pääsee ulkoministerin vakanssilla reissailemaan.

Hesarissa on tuolla salkkumäärällä tehty veikkaus:
HS:n ministeriveikkaus: Tällainen voi olla Sipilän tuleva hallitus

Siinä olis ehkä naisiakin tarpeeksi. Kyllä kai tuo voisi mahdollinen olla, siihen en kyllä usko, että Sampo Terhosta tulisi puhemies. Veikkaan häntä kuitenkin ministeriksi. Petteri Orpo lienee melko varma tapaus, tuo Anne Kalmari vois tosiaan syrjäyttää saman vaalipiirin Pekkarisen.
 
kun ei ne aiemmin pelätyt petoeläimet tarpeeksi montaa koululaista syöneet.
Jos karhu tai susi havaitaan minkään suuremman kaupungin lähellä, niin kyllä siitä kovasti paasaataan ja yritetään karkotella kauemmaksi. Luulis viherpiiperöiden lähettävän lapset keskenään retkelle havaintopaikoille, ihan pelkästään osoittaaksen petojen varomisen turhuuden.
 
Veikkaan häntä kuitenkin ministeriksi. Petteri Orpo lienee melko varma tapaus, tuo Anne Kalmari vois tosiaan syrjäyttää saman vaalipiirin Pekkarisen.
Arvelen Sipilän haluavan kepusta ja muistakin puoleista vanhojen jäärien jäävän ulkopuolelle.
 
Vanhojen jäärien poisjäännin ohella veikkaan kyllä, että seuraavassa hallituksessa ei ole yhtä paljon tilaa harjoittelijoille, kuin edellisessä hallituksessa. Jos ministerien määrää vähennetään joudutaan väkisin tekemään niin vaikeita salkkua, että vain asioihin aikaisemmin vihkiytyneitä voi ajatella ehdokkaiksi.

Ministerien nimiä enemmän minua kiinnostaa tässä vaiheessa se, miten puoleet arvottavat ministeriöitä ja millaisia salkkuja muodostetaan. Sipilä on pääministeri. Perussuomalaiset valitsevat seuraavan salkun, jolloin Soinista tulee suurella todennäköisyydellä valtiovarainministeri. Kokoomus joutuisi sitten tekemään valinnan ulkoministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön välillä.

Perussuomalaiset ovat ilmoittaneet haluavansa sisäministerin ja puolustusministerin salkut. Näistä ei välttämättä synny kilpailua, sillä viime hallituksessa molemmat salkut annettiin pienille puolueille. Kokoomus on ilmoittanut tähtäävänsä opetusministerin salkkuun. Keskustalla voisi olla kiinnostusta uuteen luonnonvaraministerin salkkuun, johon kaavoitusasiatkin voitaisiin sisällyttää.
 
Ylös