Varoituksia / bannauksia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Moderaattorit
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Armo kävi oikeudesta ja CCMK kuittaa offtopic-kirjoittelustaan varoituksen.

Mutta varoitus on aivan oikeasti varoitus, että jos tyyli ei muutu, niin seuraavaksi tulee jäähy.
 
Jellinek ei osoittanut aiempien jäähyjen tuoneen mitään muutosta käyttäytymiseen, joten nyt pamahti moderaattorineuvoston päätöksellä kuukauden jäähy.

Tämä on keskustelupalsta, joten postauksilla pitäisi edes yrittää keskustella. Jos kokee polttavaa halua ilmaista itseään kuvalinkityksin, niin moderaattorit suosittelevat esimerkiksi Photobucketia tai Riemurasiaa.
 
Nimimerkki mikæl huilaa viikon perättömien ja tarkoituksellisen loukkaavien huhujen levittämisestä toisesta käyttäjästä. Se, että samaa väitettä levitettiin useammassa ketjussa useampaan otteeseen katsottiin raskauttavaksi tekijäksi.
 
Nurtsille varoitus harkintakyvyn lähes totaalisesta romahtamisesta Surullisten, murheellisten ja synkkien asioiden imoitustojckissa.

Varoituksella selvisi, koska viesti oli ilmeisesti lähinnä juuri seurausta harkintakyvyn puutteesta.
 
nikalelle viikon jäähy sääntöpykälien 1 ja 19 rikkomisesta.


1. Asiaton käytös muita käyttäjiä kohtaan ja keskustelun häiriköiminen ei ole sallittua. Asiansa on pystyttävä ilmaisemaan asiallisesti.

19. Moderaattorien kohtuuton häiriköinti ja muu asiallisen kritiikin rajat ylittävä protestoiminen saattaa johtaa rangaistuksen kovenemiseen. Tämä ei tarkoita, että moderaattoreita ja heidän toimiaan ei sopisi kritisoida, mutta on hyvä pitää mielessä moderaattorinkin olevan vain ihminen.

Sääntöpykälä 18 vaikutti jäähyn mittaan.

18. Kirjoittajan aiempi rikehistoria vaikuttaa rangaistuksiin. Erityisen raskauttavaa on syyllistyminen rikkeeseen, josta käyttäjää on aiemmin varoitettu tai rankaistu jäähyllä. "Taparikollisten" rangaistukset kovenevat toistojen myötä.
 
Montanalle varoitus trollaamisesta F1-puolella. Vain varoitus siksi, koska edellistä varoitusta ei toimitettu käyttäjälle protokollan mukaan.

Nyt on toimitettu.
 
Törnille päivän jäähy provoilu/vittuilutoikkien perustamisesta Muuhun urheiluun. Ko. osasto noudattaa F1-forumin sääntöjä, ei Vapaan keskustelun.

Muutenkin voisi hieman miettiä kuinka paljon kannattaa sörkkiä juuri tätä kyseistä muurhaispesää.

Päätöksen taustalla olleet sääntöpykälät (koska kyseessä on F1-forum sääntöjen sanamuoto on mikä on, mutta sama periaate pätee muutenkin):

6. Formula 1 -asiapuolelle saa perustaa vain asiallisesti perusteltuja ja itse sarjaan liittyviä F1-ketjuja. Esimerkiksi kuljettajien yksityiselämää koskevat jutut eivät kuulu näihin, vaan niistä voi keskustella F1-vapaalla. Yksittäiset chat-kommentit eivät tälle alueelle kuulu kaikkialla reaaliaikaisia kisaseurantaketjuja lukuunottamatta.

20. Keskustelupalstan alueilta, joissa käytetään muunneltua versiota näistä säännöistä, löytyy asiasta informoiva sticky-ketju.
 
Päivän jäähy nimimerkille Mosse. Vaikka Vapaa keskustelu onkin muita vapaampi, niin Hyvinkään ampumistapaus ei ole hassuttelun paikka.
 
Päivän jäähy nimimerkille Törni. Vaikka Vapaa keskustelu onkin muita vapaampi, niin Hyvinkään ampumistapaus ei ole hassuttelun paikka.
 
Montanalle varoitus trollaamisesta F1-puolella. Vain varoitus siksi, koska edellistä varoitusta ei toimitettu käyttäjälle protokollan mukaan.

Nyt on toimitettu.

Montana ei ottanut opikseen ja huilaa nyt päivän provoilemisesta ja trollauksesta sääntöpykälän 3 perusteella:

3. Provosointi ja agendapostaaminen (eli asiaan liittyvänkin mutta loputtomiin jauhetun aiheen toistuva esiinnostaminen) on kiellettyä. Näille ikuisuusaiheille voi halutessaan perustaa oman ketjun joko asiapuolelle tai vapaalle, riippuen siitä kumpaan aihe enemmän kuuluu.
 
Ikibanni ESBC:lle. Ostetaan mainospaikkoja jos on tarve mainostaa omia tuotteita.
 
Varoitus nimimerkeille mustakaari ja Herman Gold perseilystä Kanadan GP:n liveseurantatopikissa.

Ja vastaisuuden varalta muillekin tiedoksi: termi perseraiskaaminen. Tästä edespäin sen käyttäminen kuvaamaan muuta tilannetta kuin sitä, että henkilö on raiskattu penetroimalla häntä anukseen, johtaa automaattiseen päivän huiliin.

Edit:
Varoitus myös nimimerkille TontsaH samasta syystä.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös