Varoituksia / bannauksia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Moderaattorit
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Davros levitti omaa mm-agendaansa jo niin monennen ketjun puolelle joten ns. Ganador säännön perusteella huilaa kolme päivää.
 
Mosse huilaa päivän muistutuksena siitä, että F1-asiakeskustelu ei ole Vapaa keskustelu. Jos itse toivoo muilta asiallista käytöstä ko. alueella olisi suotavaa että itse ei käyttäytyisi samoin.

Raskauttavana asianhaarana voidaan pitää sitä, että tapahtumapaikka oli muistokeskustelu.
 
keissu, kempula ja Maukka kuukauden tauolle kuoleman toivomisesta kuljettajalle.

OzzyBoylle kuukauden tauko kuljettajan nimittelystä, rangaistuksen pituuteen vaikutti pari kuukauta sitten saatu kuukauden huili kuoleman toivomisesta kuljettajalle.

neselle 3 päivän tauko kuskin toistuvasta nimittelystä.
 
jps huilaa viikon jo kuukausia jatkuneen, toiseen kirjoittajaan kohdistuneen, ajojahdin vuoksi.

Se, että kyseessä on moderaattori, ei ole lieventävä asianhaara.
 
Erinäinen perseily liveseurantaketjussa tuotti seuraavat rangaistukset:

Jackal 1 vrk
JOne 1 vko
Ukyo Katayama 2 vko

Hahmojen rangaistushistoriat vaikuttivat jäähyjen mittoihin.
 
Jabsu, Mosse ja ToXiCiTy kuittaavat varoituksen lipsahdettuaan rataviivojen ulkopuolelle ylläpitopuolella. Varoituksella selvitään, koska virhe ei vaikuttanut kierrosaikoihin.
 
Unkarin GP:n liveseuranta poiki seuraavat jäähyt:

kempula huilaa kaksi kuukautta rasistisesta kielenkäytöstä. Jos ei osaa kirjoittaa Hamiltonista ilman rotunimityksiä, ei tarvitse kirjoittaa ollenkaan.
Revolt huilaa viikon jatkuvan provoilun vuoksi.
Ukyo Katayama kuittaa kolmen kuukauden jäähyn ja viimeisen varoituksen. Aiemmat jäähyt eivät ole tuoneet kirjoituksiin toivottua muutosta.

Hahmojen aiempi rangaistushistoria oli olennainen tekijä jäähyjen mittoja päätettäessä.

Lisäksi annetaan tiedoksi, että tästä hetkestä eteenpäin report post -toiminnon väärinkäyttö johtaa suoraan jäähyyn.
 
Viimeksi muokattu:
super_1600 huilaa asteikon mukaiset 6 kuukautta, kun ulosanti on edelleen sitä samaa, mistä aiemmatkin jäähyt ovat tulleet.

Tämä jää sitten hahmon viimeiseksi jäähyksi tavalla tai toisella.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös