Venäjän GP 2021

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Bottas oli itse asiassa taistellut podiumista, jos kisassa olisi ollut kierroksia yhdestä kahteen. Katselin kisan lopun uudelleen. Toki turhaa jossittelua.
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3780
No tämän päivän Bottaksen mainio sadekelivauhti oli renkaiden ansiota mielestäsi, mutta eilinen Bottaksen surkeutta (vaikka renkaatkin oli suuressa osassa silloin). Varsin objektiivista.
Eilen sain vihat päälleni kun kyseenalaistin Bottaksen "varman" eturivin aika-ajopaikan kunhan vain olisi ollut lämpimät renkaat ja tänään 5. sijan lottoarpakelin myötä ollaan menossa torille, ei ole tämäkään kauhean loogista. Kokonaisuudessahan Bottaksen kisa oli pettymys. Toki Bottas ajoi sateella hyvin, mutta niin ajoi muutkin ja jotkut vielä paremmin mukaanlukien kuiva osuuskin (Verstappen). Tässä on nyt suurta urheilutunnelman meininkiä kun Bottas ei kerrankin munannut sateella.

Taidan olla yksi harvinaisista jotka katsoo asioita ilman suomilaseja ja miksi ylipäätänsä pitäisi valehdella itselleen ja jotenkin suosia suomalaista mielipiteissä. Miksi jengi olettaa olevani sukujuuriltani suomalainen? Olen turkulainen.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2906
Oliko Valella paljon siipeä autossa? Jotenkin tuli .itelleni, että olisiko säädetty mahdollista sadetta silmällä pitäen. Tai sitten miestä ehkä viiksetti suunnattomasti ja ajohalut oli aivan penkin alla alkuKisan
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2906
Eilen sain vihat päälleni kun kyseenalaistin Bottaksen "varman" eturivin aika-ajopaikan kunhan vain olisi ollut lämpimät renkaat ja tänään 5. sijan lottoarpakelin myötä ollaan menossa torille, ei ole tämäkään kauhean loogista. Kokonaisuudessahan Bottaksen kisa oli pettymys. Toki Bottas ajoi sateella hyvin, mutta niin ajoi muutkin ja jotkut vielä paremmin mukaanlukien kuiva osuuskin (Verstappen). Tässä on nyt suurta urheilutunnelman meininkiä kun Bottas ei kerrankin munannut sateella.
Ei kai sillä. Vale ei osaa ajaa millään kelillä, eikä millään renkaalla, eikä sillä ole edes lokasuojia
Case closed.
 

Proderoch

Well-known member
Liittynyt
8.10.2017
Viestit
73
Oliko Valella paljon siipeä autossa? Jotenkin tuli .itelleni, että olisiko säädetty mahdollista sadetta silmällä pitäen. Tai sitten miestä ehkä viiksetti suunnattomasti ja ajohalut oli aivan penkin alla alkuKisan
Yritin itse seurailla cmoren kautta jälkikäteen ja pausettamalla tuota kisaa, kun oli tekemistä koko ajan. Samalla sovellus heitti aina ulos, ja piti sitten silmät kiinni kelata livetilanteesta taaksepäin ja toivoa osuneensa oikeaan kohtaan. Meni siis vähän ohi koko alkukisa.

Mutta olettaisin, että siipeä oli enemmän kuin Hamilla, koska suorilla ei tuntunut Mersu liikkuvan kunnolla.
 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Streets of Russia

video
On tuo aika kaheli. Monta läheltä piti tilannetta ollut jo, kun peittelee rajusti suoralla. Tästä nähtiin hyvin esimakua jo F2:ssa viime vuonna Bahrainissa.

Toisaalta, enemmän tuossa kannattaa Tsunodan miettiä sitä, miksi ylipäätään on Mazepinin takana.
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Olipahan dramaattinen kisa joka huipentui lopussa iskeneeseen sadekuuroon joka lopulta kääntyi Lewisin voittoon Sotsin radalla.
Kisan tapahtumista puheen ollen että kisan alussa nähtiin ihan mielenkiintoista taistelua kärjesssä Norrisin ja Sainzin välillä ja myös Russelin,Strollin,Ricciardon,Lewisin välillä. Ja näytti kisan alussa vielä että Norris Sainzin ohituksen jälkeen oli ajamassa voittoon kärjessä, kun Lewis oli ennen varikkopysähdystään Ricciardon junan takana jumissa koko kisan alun.

Mutta Mercedeksen onnistuneen taktikoinnin myötä Lewis pääsi siitä alun letkasta ohi ja sitten alkoi Lewis metsästämään Norrisia varikkopysähdyksen jälkeen.
Kisan puolivälissä alkoi sitten tapahtua kun kärjessä Perez,Alonso,Sainz tekivät pitkien stinttien päätteeksi omat pysähdyksensä. Jonka myötä alkoi Norrisin ja Lewisin kamppailu kisan voitosta, joka näytti menevän ennen sateen tuloa Norrisille joka pystyi pitämään Lewisiä takana samalla kun Lewis saavutti Norrisia kovalla vauhdilla mutta ei tuntunut pääsevän ohi Norrisin ohi. Koska Mclarenilla oli selkeästi nopeampi suoranopeus kuin Mercedeksellä, jonka avulla Norris pystyi pitämään Lewisiä takanansa. mutta sitten sade iskikin yllättäen kisan viimeisillä kierroksilla, jonka myötä alkoivat kuskit tulla varikolle hakemaan välikelin renkaita sateen yltyessä radalla.
Kun taas kärjessä Lewis ja Norris jatkoivat sen sijaan radalla. Mutta pian sen jälkeen kun muut kuskit olivat käyneet vaihtamassa renkaita niin Lewis päätti sittenkin tulla varikolle hakemaan välikelin alle. Mutta Norris puolestaan päätti pelata uhkapeliä ja eikä tullut hakemaan välikelin renkaita, mikä lopulta kostautui Norrisille. Norris sitten romahti kuivilla renkailla kisan viimeisillä kierroksilla, jonka myötä Lewis nousi lopulta voittoon dramaattisten vaiheiden jälkeen! Kakkoseksi ajoi puolestaan Verstappen joka onnistui hienosti nousemaan joukon perältä lopulta kakkoseksi hienolla suorituksella. Sainz ajoi puolestaan Ferrarilla hienosti kolmoseksi tänään joka ajoi hyvän kilpailun ja Sainz jopa johti kisaa startin jälkeen kisan alussa. Ennen Norrisin ohitusta.

Muista kuskeista hyvin ajoivat tänään Alonso,Räikkönen. Jotka maksimoivat autosta kaiken irti ja hyödynsivät olosuhteet edukseen. Ajaen hyville pistesijoille.
Ja Norriksesta sen verran että oli ajamassa mahtavaa kisaa ennen sateen tuloa ja olisi ehkä voittanut kisan jos olisi pysynyt kuivana rata. Mutta sade valitettavasti pilasi Norrisin kisan lopussa. Jonka myötä Lewis pääsi lopussa ohi.

Bottaksen kisa oli puolestaan suhteellisen vaatimaton. Koska oli suuremman osan ajassa jumissa sijoilla 10-14. Eikä noussut samalla tavalla letkasta kuin Verstappen. Mutta sateen ansiosta Bottas pystyi nousemaan lopulta hyvin vitoseksi.
 
Viimeksi muokattu:

JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
On tuo aika kaheli. Monta läheltä piti tilannetta ollut jo, kun peittelee rajusti suoralla. Tästä nähtiin hyvin esimakua jo F2:ssa viime vuonna Bahrainissa.

Toisaalta, enemmän tuossa kannattaa Tsunodan miettiä sitä, miksi ylipäätään on Mazepinin takana.
Sama mut eri oli 2018 Sotshissa Hamiltonin ja Vettelin kanssa. Ennen jarrutusta eli sikäli samanlainen vilkun käyttämättä jättäminen. Lewis Yukin roolissa ja Sebastian Nikitan.

video
 
Viimeksi muokattu:

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9171
Verstappen taisi jälleen saada pienen torjuntavoiton Hamiltonia vastaan vaikka pistejohto menetettiin. Nyt paineet on Hamiltonilla moottorin suhteen, pystyykö hyödyntämään sen yhtä hyvin kuin Verstappen. Milloin viimeksi aivan hänniltä lähtenyt on sijoittunut toiseksi?
Vettel Saksassa 2019.
 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Perez osui myös seinään varikon sisääntulossa. Jäi kyllä paljon tapahtumia näyttämättä kisassa.
Parempi viikonloppu kuitenkin Pereziltä oli kolmantena ennen kuin päätti jäädä slickseille.

https://www.reddit.com/r/formula1/comments/pw0zyz
Vaikka yleensä tykkäänkin haukkua tv-ohjaajat pystyyn, niin paha syytellä ketään, jos jäi noilta viimeiseltä viideltä kierrokselta tapahtumia näyttämättä. :D

Mutta esim. se, että Norrisin ohitus Sainzista kisan kärkipaikasta ei ollut livekuvissa on aika luokatonta.
 
Ylös