Venäjän GP 2018 - Jälkihöyryt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja spotter90
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Kimin varikkokäyntiä pitkitetään. Eikä viimeinen... Ferrarin varikkotaktiikat ovat ihan fiaskoja.

Millaisella taktiikalla sen olisi sitten pitänyt ajaa? Oli niin pahasti ei-kenenkään-maalla ettei minkään valtakunnan taktiikka olisi nostanut Kimiä taisteluun kärkikolmikon kanssa.
 
Kyllähän tuosta vähän oksennuksen makua suuhun jää, kun voitto viedään kuskilta, vaikka oikea ratkaisu tiimin kannalta. Jonkun kakkos- tai kolmossijan jos menettää niin ei paljon haittaisi.

Hetkellisesti huonoa mainosta Mersulle, mutta isossa kuvassa vain mestaruudet muistetaan.
 
En oikein ymmärrä tuota taktiikan kritisointia. Silloin kun alussa ajettiin samoilla renkailla, niin Kimin vauhti ei riittänyt muille kärkikuskeille. Miten ihmeessä Kimi olisi samalla taktiikalla pystynyt haastamaan muut?

Oli mielestäni hyvä veto kokeilla hiukan erilaista taktiikkaa, joka tällä kertaa minusti toimi hyvin kun muut kärkikuskit jäivät jumiin Verstappenin taakse ja Kimi pääsi ajamaan puhtaassa ilmassa ja tuoreilla renkailla heitä kiinni. Uudemmista renkaista huolimatta Kimin vauhti ei riittänyt, mutta vauhti oli nyt kuitenkin samaa tasoa kuin muilla, johtuen taktiikan edusta.
 
En oikein ymmärrä tuota taktiikan kritisointia. Silloin kun alussa ajettiin samoilla renkailla, niin Kimin vauhti ei riittänyt muille kärkikuskeille. Miten ihmeessä Kimi olisi samalla taktiikalla pystynyt haastamaan muut?

Siksi, että Kimi sanoi ettei ultrien eturenkaat toimineet kunnolla ja olisi undercutilla päässyt softeilla hyvään vauhtiin aiemmin.
 
Millaisella taktiikalla sen olisi sitten pitänyt ajaa? Oli niin pahasti ei-kenenkään-maalla ettei minkään valtakunnan taktiikka olisi nostanut Kimiä taisteluun kärkikolmikon kanssa.

Pitääkö siitä huolimatta pilata Kimin kisa venyttämällä turhaan varikkokäyntiä. En näe mitään etua tuossa taktiikassa!
 
Mitenkä niin? Kaikki tietää että Valtteri olisi voittanut kisan ja oli viikonlopun nopein kuski.

Eipä se näy kun pistetaulukkoja luetaan myöhemin. Kaikki mitä muistetaan ja nauretaan on vain wingman.
 
Räikkönen jäi ensimmäisellä stintillä liian paljon mersuista ja tallikaveristaan. Undercut ei olisi tuottanut tulosta koska kärki olisi ehtinyt helposti reagoimaan seuraavien kierrosten aikana. Valitettavasti tämä uinuminen onnensa ohi on ollut Räikkösen akilleen kantapää läpi 2014 alkaneen Ferrari-aikakauden. Pitkitetyllä stintillä kait eläteltiin toivoa turva-autosta mikä olisi satanut Räikkösen laariin.
 
Mestaruus on ratkennut. Mersun Vauhti on jo liian kovaa ferrareille. Samoin kävi viime vuonna. Suomalaisvoittoja tuskin tällä kaudella nähdään
 
Mestaruus on ratkennut. Mersun Vauhti on jo liian kovaa ferrareille. Samoin kävi viime vuonna. Suomalaisvoittoja tuskin tällä kaudella nähdään

Ehkä sen jälkeen, kun Hamilton varmistaa mestaruuden itselleen? Tämän jälkeen ei olisi tarvetta tallimääräyksiin. Voisi olla jopa niin, että Hamilton antaisi ykköspaikkansa Valtterille vapaaehtoisesti.
 
Mestaruus on ratkennut. Mersun Vauhti on jo liian kovaa ferrareille. Samoin kävi viime vuonna. Suomalaisvoittoja tuskin tällä kaudella nähdään

Oon eri mieltä. Valtterilla hyvät mahdollisuudet voittoon ainakin Japanissa, Meksikossa ja etenkin Abu Dhabissa. Jenkeissä Valtteri on perinteisesti ihan pihalla eikä Brasiliakaan taida olla vahvinta aluetta viime vuoden paalusta huolimatta. Lewis on myös yhden ”velkaa” Valtterille, joten en ihmettelisi jos lahjoittaisi voiton takaisin kun mestaruus on jo ratkennut.

Kimin voittoon en kyllä oikein enää jaksa uskoa jos Ferkku ei pysty haastamaan Mersua aika-ajovauhdissa jatkossa.
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä sen jälkeen, kun Hamilton varmistaa mestaruuden itselleen? Tämän jälkeen ei olisi tarvetta tallimääräyksiin. Voisi olla jopa niin, että Hamilton antaisi ykköspaikkansa Valtterille vapaaehtoisesti.

Toivottavasti ei, sääli voitot on vaan, no säälittäviä. Hamilton kehui Bottaksen olevan herrasmies, herrasmiehet harvoin mestaruuksia voittaneet. Tosin Bottaksen pitäisi ajaa paremmin alkukausi, ettei olisi tässä tilanteessa.
 
Jollain hassulla tavalla tässä jo toivoo tilastokummajaista ettei suomalaiset parhailla autoilla saa yhtään voittoa kauden aikana. Semmoiset Patrese-kaudet (joka kuitenkin joskus voittikin).
 
Toivottavasti ei, sääli voitot on vaan, no säälittäviä. Hamilton kehui Bottaksen olevan herrasmies, herrasmiehet harvoin mestaruuksia voittaneet. Tosin Bottaksen pitäisi ajaa paremmin alkukausi, ettei olisi tässä tilanteessa.

Bottas oli alkukaudesta jopa nopeampi kuin Lewis mutta oli myös älyttömästi epäonnea.

Samalla tapaa kuin 2017, Valtterin vauhti hyytyi kesätauon jälkeen. Tuli taas useampi kimimäinen kilpailu. Toivottavasti nyt Venäjältä lähtee uusi ryhtiliike käyntiin.
 
Toivottavasti. Voi ensivuoden sopimus jäädä viimeiseksi mersulla, jotenkin jäänyt vähän Kovalainen fiilis kuitenkin kaverista, puuttuu se viimeinen puristus. Toivottavasti olen
väärässä.
 
Jep. Toivottavasti tulee paljon Mersu vitsejä, Valtterin sijasta.
 
Oli huvittava kuunnella selostajien pilvilinnojen rakentelua "ihan kohta päästää ohi" joo...

Toki saa katsoa sinivalkoisten lasien läpi, mutta silti.

Mersu tekee niinkuin tekee ja ajattaa mestaruuksien ratkettua Valtterille kolmannen pystin kuljettajien ämmämmässä.

Ehkä.
 
Ylös