Venttis II — The Sequel

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Vaikka Alppu ei osaa biljardia näköjään pelata ja kaisakin pelinä outo, niin tuomaroida se osaa.

MM-kisat, Juusela, ennätys

Ps. ne nakit tarkoittaa kiven/mummon/valkoisen osuminen pelipalloon pussituksen jälkeen.

Kaisa (biljardi)







Loikkaa: valikkoon, hakuun


Kaisa eli Karoliina on yksi biljardin lajimuodoista. Kaisabiljardia pelataan lähinnä vain Suomessa mutta myös jonkin verran Venäjällä.

Kaisan erikoisuus on, että kummallakin pelaajalla on oma lyöntipallo. Yhteensä pelissä on viisi palloa; Keltainen pallo (Kaisa), kaksi punaista palloa ja kaksi valkoista palloa (lyöntipallot).

Viralliset pelipallot ovat halkaisijaltaan 68 mm ja painoltaan 220g-230g. Virallinen Kaisapöydän koko on 10 jalkaa (3050 millimetriä). Kulmapussien leveys on 71-72 mm ja keskipussien leveys 81-82 mm.[1]

Ensimmäiset Kaisan maailmanmestaruuskilpailut pelattiin Kotkassa huhtikuussa 2010.[2] Mestaruuden voitti Jyväskylän Marko Rautiainen. Seuraavan kerran MM-kisat pelattiin vuonna 2013, jolloin mestaruuden voitti Hämeenlinnan Marko Lindberg.

Pisteytys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peliä pelataan 60 pisteeseen. Pisteitä saa pallojen pussituksesta ja lisäpisteitä pussituksen yhteydessä hankituista kosketuksista muihin palloihin, eli ”nakeista”. Ennen jokaista lyöntiä pitää etukäteen ilmoittaa eli ”maalata” mitä palloa yrittää ja mihin pussiin. Myös osumat valleihin ja toisten pallojen kautta lyömiset täytyy maalata. Nakkeja ei tarvitse erikseen maalata.
Valkoisen pussitus = 2 pistettä
Punaisen pussitus = 3 pistettä
Kaisan (keltaisen) pussitus = 6 pistettä
Valkoisen pussitus ja punaisesta nakit = 4 pistettä
Valkoisen pussitus ja molemmista punaisista nakit = 7
Valkoisen pussitus ja kaisasta nakit = 7 pistettä
Valkoisen pussitus ja kaisasta sekä punaisesta nakit = 10
Valkoisen pussitus ja kaisasta sekä molemmista punaisista nakit = 13
Punaisen pussitus ja valkoisesta nakit = 5 pistettä
Punaisen pussitus ja punaisesta nakit = 6 pistettä
Punaisen pussitus ja punaisesta sekä valkoisesta nakit = 8
Punaisen pussitus ja kaisasta nakit = 9 pistettä
Punaisen pussitus ja kaisasta sekä punaisesta nakit = 12
Punaisen pussitus ja kaisasta sekä valkoisesta nakit = 11
Punaisen pussitus ja kaisasta, punaisesta ja valkoisesta nakit = 14
Kaisan pussitus ja valkoisesta nakit = 11 pistettä
Kaisan pussitus ja valkoisesta ja punaisesta nakit = 14
Kaisan pussitus ja valkoisesta sekä molemmista punaisista nakit = 17
Kaisan pussitus ja punaisesta nakit = 12 pistettä
Kaisan pussitus ja molemmista punaisista nakit = 15

Erityisin Kaisa-pelin lyönti on "kaisa yli keskelle", eli kaisa vallin/vallien kautta keskipussiin. Tästä lyönnistä saa 12 pistettä. Lyönnin voi lyödä hyväksytysti myös siten, että aluksi oma lyöntipallo osuu valliin ja vasta sitten kaisaan. Mikäli lyönti lyödään kyydillä tai toisen pallon kautta lyönnistä saa 6 pistettä.
Kaisan pussitus ylikeskelle ja valkoisesta nakit = 17
Kaisan pussitus ylikeskelle ja punaisesta nakit = 18
Kaisan pussitus ylikeskelle ja punaisesta sekä valkoisesta nakit = 20
Kaisan pussitus ylikeskelle ja molemmista punaisista nakit = 21
Kaisan pussitus ylikeskelle ja molemmista punaisista ja valkoisesta nakit = 23

Mikäli pallo pussitetaan toisen pallon kyydillä tai karasta (toisen pallon kautta), ei "nakkeja" lasketa.

Mikäli oma lyöntipallo menee pussiin seuraa siitä virhepisteitä sen pallon pistearvon mukaan mihin palloon pelaaja on lyöntivuorollaan ensimmäisenä osunut
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Jo MM-kisojen ekana päivänä Juuselalta eläinvertausennätys rikki kuin kananmuna.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Tatinhakkauksen MM-kisat päättyivät ratkaisemattomaan. Ennätysmies Juuselakaan ei saanut nousemaan.
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Juu-selaimeen jäi auki "MM-kisat". Vehkeensyöntiennätys oli tekosilla. Töissä!!!
 

Captain Howdy

Well-known member
Liittynyt
6.6.2001
Viestit
20416
Aakkosissa seuraavana oli MM-kisat. Juuselan ennätys yhdellä henkäyksellä: MMMMMMmmmmmh.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18224
Juusela höräsi kahvit nenään Lehtimäen ilmanussimisen maailmanennätysyrityksestä MM-kisojen avaisseremoniassa.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Hörähdin.

Alpun ja Jjusbanin Juuselan-kiertämisestä paha mieli ja nenänakit, jotka voivat itse itselleen suorittaa.

Aakkosissa seuraavana oli MM-kisat. Juuselan ennätys yhdellä henkäyksellä: MMMMMMmmmmmh.
Albert Oil 5 + 0
Aziz 5 + 0
Jjusban 5 + 0
burb 5 + 0
Captain Howdy 4 + 0
Olga 3 + 0
JPP 3 + 0
Salmisen Jone 3 + 0
Mehe Rienarsuo 2 + 0
markoj 2 + 0
Il Tempo Gigante 2 + 0
Racer X 1 + 0
Sue_me 1 + 0
 

Örfil

Guest
Keken idis F1 radasta Heinolaan sai kypäräkeijojen posket kukertamaan.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Heinolalaisen Kaara-Keken mainoskampanja: jokaisesta kukertavasta pellistä -10%.

Konkassa avajaisviikonloppuna.
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
"Keke lhähtis panee?" -kuultiin Albertin kukertavan Heinolan yössä ilkosillaan.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
MM 1982: Keke järkkäsi peijaiset Heinolassa. Nikikin kukersi aamuyöstä.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40437
Sijainti
lakitukossa
Pelaajilleen kukertava ’Keke’ Armstrong: "Ilves lyö Heinolan HIFK:n veikkausliigassa".
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18224
Lumi-Keke varmisti heinolalaismiehen troikan kiinni.

Kasvonsa oli kukertava ilosta.
 

Captain Howdy

Well-known member
Liittynyt
6.6.2001
Viestit
20416
MM 1982: Keke järkkäsi peijaiset Heinolassa. Nikikin kukersi aamuyöstä.
Tasainen kierros, mutta yllelainatun 'Nikikin kukersi' vei voiton. Koettakaapa lausua tuota monta kertaa peräkkäin vaikkapa parin jalluryypyn jälkeen!

Albert Oil 5 + 0
Aziz 5 + 0
Jjusban 5 + 0
burb 5 + 0
Captain Howdy 4 + 0
Olga 3 + 0
JPP 3 + 0
Salmisen Jone 3 + 0
Sue_me 2 + 0
Mehe Rienarsuo 2 + 0
markoj 2 + 0
Il Tempo Gigante 2 + 0
Racer X 1 + 0
 
Ylös