Viimeinen tupakkipäivä kapakoissa

Uhkaavasti lähestyy jo Itävaltaa...:rolleyes:

Tupakointikielto astuu voimaan kolmessa Saksan osavaltiossa
31.7.2007 19:04
Tupakointikielto julkisissa tiloissa astuu voimaan keskiviikkona kolmessa Saksan osavaltiossa.

Sauhuttelu on jatkossa kielletty sairaaloissa, kouluissa ja julkisissa rakennuksissa niin Baden-Württembergissä, Ala-Saksissa kuin Mecklenburg-Länsi-Pommerissakin. Kaksi ensin mainittua osavaltiota kieltävät samalla tupakoinnin myös baareissa ja ravintoloissa.
Julkisia rakennuksia ja kulkuneuvoja koskeva tupakointikielto astuu voimaan koko Saksassa syyskuun alussa. Tupakoida voi kuitenkin edelleen sitä varten tehdyissä erillisissä kopeissa.

STT
 
jps sanoi:
Ja Viron matkailu sekä pimeän viinan kauppa pysyisi varmasti ihan ennallaan?
http://www.yle.fi/tekstitv/html/P116_01.html

Jossakin luki että Suomessa on 250000 ihmistä joille alkoholi on jo melkoinen ongelma. Sen lisäksi on vielä 250000 ihmistä jotka ovat alkoholisteja. Eli siis joka kymmenes on kusessa alkoholin takia. Eikä meidän tulis tehdä mitään sen asian eteen että perheitä hajoaa, lapsia huostaanotetaan ja väkivalta ynnä muut lieveilmiöt ja sairaudet rehottaa selkeästi suurempana kuin ennen alkoholiveron laskua.

Eihän?
 
Moe Szyslak sanoi:
Uhkaavasti lähestyy jo Itävaltaa...:rolleyes:

No kyllähän se selvää on, että tuommoinen laki joskus vielä tännekin tulee. Eppäilen kyllä, että toteuttavat tuon fiksummin kuin Suomessa, mutta saa nähdä.

Ei täällä kyllä muuten nykyäänkään sairaaloissa polteta tupakkia :rolleyes:
 
OoPee sanoi:
Ei täällä kyllä muuten nykyäänkään sairaaloissa polteta tupakkia :rolleyes:
Toi on kyllä törkeetä ettei edes sairaalassa saa tupakoida, sillähän on lääkinnällisiä vaikutuksia.
 
burb sanoi:
Toi on kyllä törkeetä ettei edes sairaalassa saa tupakoida, sillähän on lääkinnällisiä vaikutuksia.

Onhan se, mutta toisaalta kyllä ne potilaat sitten parveilee heti siinä sairaalan edustalla tupakointialueella, jossa polttaa.

Siis ne, jotka pääsevät liikkeelle :D
 
Voorumin tupakanystävät ry:
Who Posted?
Total Posts: 725
User Name Posts
Moe Szyslak 140
OoPee 62
Runar ja Kyllikki 61
Formulanomi 59
Vellu 48
jps 41
kouvotsvoni 41
burb 23
KnowHow 21
haju 20
Jacques 19
 
OoPee sanoi:
No kyllähän se selvää on, että tuommoinen laki joskus vielä tännekin tulee. Eppäilen kyllä, että toteuttavat tuon fiksummin kuin Suomessa, mutta saa nähdä.

Ei täällä kyllä muuten nykyäänkään sairaaloissa polteta tupakkia :rolleyes:
Mähän olin melkeen tukkanuottasilla Hangon valtuustossa, kun terskakeskusta/arvauskeskusta remontoitiin. Vittu, vanhat jäärät halus sinne tupakkahuoneen (~80000 FIM) että olis jotain nautintoa edes sairaalassa. Mä olin sitä mieltä että sairaalassa parannetaan ihmisiä, ei tapeta. Vittu hävisin.:thumbfh: Tein ponnen että alkoholibaarikin sitten sinne, en saanut kannatusta edes yhdeltä, että olis päässyt edes äänestämään asiasta.:rolleyes:
 
Tupakkiyskästä sen verta, että jos joka aamu kröhii keuhkoja puhtaaksi glunsseista, niin se on se merkki, että keuhkot on jo kärsineet parantumattomia vaurioita.

Lyckat till kaikille aamukröhijöille. Entiselle yläkerran naapurille varsinkin. Klo 6.30 alko se kakominen ja kröhiminen. Joka aamu.:ahem:
 
Formulanomi sanoi:
Okei, Tupakanystävä.

:jaska: :jaska: :jaska: :jaska: :mad_old: :mad_old: :mad_old: :mad_old: :mad: :mad:

1. You have included 11 images in your message. You are limited to using 10 images so please go back and correct the problem and then continue again.

Images include use of smilies, the vB code tag and HTML <img> tags. The use of these is all subject to them being enabled by the administrator.

Tuokin vielä! :jasu: :vanha_hullu: :hullu:
 
Moe Szyslak sanoi:
Onx paha?:doubtful:

Ei oo onneks vaivannu moinen, paitti korkeintaan jos on edellisiltana tullu vietettyä harvinaisen kostee ilta ja röökiä on menny pelkästään iltasella vähintään tuplaten siitä mitä normipäivänä :o
 
Moe Szyslak sanoi:
Tupakkiyskästä sen verta, että jos joka aamu kröhii keuhkoja puhtaaksi glunsseista, niin se on se merkki, että keuhkot on jo kärsineet parantumattomia vaurioita.

Lyckat till kaikille aamukröhijöille. Entiselle yläkerran naapurille varsinkin. Klo 6.30 alko se kakominen ja kröhiminen. Joka aamu.:ahem:

Sit kun/jos mulle iskee isona keuhkosyöpä niin jätän piruuttanikin kertomatta asiasta täällä, koska sitä vittuilun nautintoahan en Moelle suo. Katoon vaan sit jossain välissä vähin äänin. Varma tieto :ahem:
 
Siinä vaiheessa vois olla kyllä vittuiluhalut aika vähissä.. Suhteellisen varma tieto sekin.
 
Vellu sanoi:
Siinä vaiheessa vois olla kyllä vittuiluhalut aika vähissä.. Suhteellisen varma tieto sekin.
Miksi sitä tapoja silloin muuttamaan? Jos joku on sairas ja kipiä, niin aika harva haluaa kuitenkaan tuttavien muuttavan täydellisesti käytöstapojaan.
 
jps sanoi:
Miksi sitä tapoja silloin muuttamaan? Jos joku on sairas ja kipiä, niin aika harva haluaa kuitenkaan tuttavien muuttavan täydellisesti käytöstapojaan.

Lyö lyötyä, ja potki kovaa silloin, kun mies on maassa. Tosin itse mahdollisessa tappelutilanteessa käyttäydyn kuten aiemminkin, eli en noudata noita edellämainittuja. Paitsi, jos noihin laitetaan heittomerkit ympärille.
 
Ylös