Viinikainen,Liimatainen ja Mäenpää?

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11235
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Otto Hokkanen sanoi:
Mystisesti kadonneiden formulapilottien kohtalosta voisi varmaan kysellä vaikka Formulapostin Seppo Pitkäseltä.
Kysyä voi mutta mahtaako saada vastauksia... No joo, kyllähän Pitkäsellä on mielettömän pitkä ura monopostojen seuraamisessa ja raportoinnissakin (mm perinteiseen autourheilulehti Suomen Sosialidemokraattiin !!) ja nettisivullaan on loistavasti dataa alempien sarjojen kuskien tekemisistä.

Paljon ei palstaa tarvi lukea että näkee kyllä sen että Pitkänen on katkera edelleen siitä että Keke menestyi "80-luvulla eikä syönyt Pitkäsen kädestä kuten varttuneemmat kuskit Suomen radoilla tajusivat tehdä.

Ja kyllähän Pitkänen kirjoitti kovaa tekstiä jyväskyläläisestä tyhmästä ja tarpeettomasta suuruudenhulluudesta kun 70-luvun alussa Suurajojen järjestäjät ilmoittivat haluvansa kisansa aloitettavaan rallin MM-sarjaan. Ei kuulemma ollut mitään tarvetta lähteä FISAn kelkkaa kun hyvä ralli voidaan järjestää kansallisesti.
 

hati

Member
Liittynyt
17.5.2004
Viestit
13
Enrique sanoi:
Liimatainenhan joku aika sitten leikkimielellä testasi ADACia. Näin muistan ruutulipusta joskus kuulleeni.

Kari Mäenpään touhut kyllä kiinnostaa myös, mies on nimittäin sukulaismiehiäni. Itse en tiedä muuta kuin niistä F3-ajoista.
Mäenpää on yrittäjä nykyään, sillä on autovuokraamo Turun rautatieaseman vieressä.
 

epeli

Well-known member
Liittynyt
4.9.2002
Viestit
3144
Sijainti
Tre
de rong sanoi:
Itel kävi kyl joskus mieles,et osasko noi viinikaiset,liimataiset&mäenpäät muutaku puhua?Jos sitäkään...
"Kyllähän sen silloin jo tiäsi, ettei tommotteet suamalaiset menesty kumminkaan..." Vittu mitä jälkiviisastelua.
 

-Japé-

Well-known member
Liittynyt
18.11.2005
Viestit
1290
Zep sanoi:
Miksu Santavirta joka vetäis mm. Pariisissa koko viikonlopun (tai ainakin lauantain) kovimman ajan erittäin kovan kaartin nenän edestä -suoritusta voi melkein verrata Kovalaisen Race of Championsiin.

Topi Serjala (menikö nimi oikein?) joka taisteli erittäin kovaa Palmer Audin mestaruudesta.

Risto Virtanen jonka tulevaisuus olisi VOINUT olla kovin erilainen ellei olisi seurannut Mika Salon esimerkkiä Japanin sarjoihin. Eikö riittänyt, että 5zigen kämmäsi jo Salon kanssa???
Onko tietoa mitä nää 90-luvulla huimia karting suorituksia veivanneet Serjala, Santavirta, Virtanen tekee nykyään?

Täytyy sanoa että tästä kolmikosta uskoin tosiaan että joku(Virtanen?) olis vähintään yltänyt F1seen! ja muut sitten vaikka koppiauto uraan jos ei muuta, mutta ei :nope: Sen sijaan karting suoritusten perusteella en uskonut että Räikkönenkään olisi koskaan päässyt formula relluja pidemmälle, tai lähinnä sitä että kaveri sai karting tallipaikan Peter de Bruijnilta..mutta hyvä näin. Voishan olla että formulat pyöris tällä hetkellä kokonaan ilman suomalaisia, sen verran harvinaista herkkua se on.. :ahem:
 

Zep

Well-known member
Liittynyt
13.12.2000
Viestit
4105
Sijainti
Veteli
Virtanen on kilpaillut BelCarissa silloin tällöin. Palttalan Markus voisi tietää ensi kauden kuvioista?

Furun Tomi viritteli viime kaudella kilpauraansa uudelleen. Asuu nykyisin Ahvenanmaalla ja kilpaili viime kaudella Ruotsissa (ja Suomessa) Radicalsseilla taistellen mestaruudesta. Jatkanee teerijärveläisessä tiimissä?
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Zep sanoi:
Furun Tomi viritteli viime kaudella kilpauraansa uudelleen. Asuu nykyisin Ahvenanmaalla ja kilpaili viime kaudella Ruotsissa (ja Suomessa) Radicalsseilla taistellen mestaruudesta. Jatkanee teerijärveläisessä tiimissä?
Jatkanee joo, ja muitakin suomalaisia on lähdössä sarjaan. Ainakin FFordin hallitseva suomenmestari Tommi Anttila kertoo nettisivullaan ajavansa radicalia tänä vuonna. Myös Ilmari Ullakosta liikkunut huhuja... Ruotsin sarjaan kuulunee myös yksi kisa Suomessa. Viime vuonnahan kävivät vain näyttäytymässä sarjan ulkopuolisena lähtönä.
 

-Japé-

Well-known member
Liittynyt
18.11.2005
Viestit
1290
Mites suomalaisten sopimukset täksi kaudeksi muissa luokissa kuin rallissa ja F1sissä.....

Eli onko sopimuksia varmistunut esim. Vilanderille, Mäkelälle, Saariselle tai muille tuleville ratatähdille? Annalasta ja Palttalasta olikin uutiset osiossa..

Aiempaan postiini viitaten, Serjala tai Santavirta ei taida pyöriä enää edes leikkimielisissä kisoissa?
 

CaPtEeNi

Pedro Picapiedra
Liittynyt
11.1.1999
Viestit
2266
Sijainti
Absurdia
Jos muisti ei nyt ihan petä niin eikös Wiinikainen käynyt USA:n puolella Barber Dodgea ajamassa? -Mites Hannu menestyi? -Tuosta kuitenkin uutisoitiin ensin kovaan ääneen mutta sitten ei kuulunutkaan mitään...?
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
CaPtEeNi sanoi:
Jos muisti ei nyt ihan petä niin eikös Wiinikainen käynyt USA:n puolella Barber Dodgea ajamassa? -Mites Hannu menestyi? -Tuosta kuitenkin uutisoitiin ensin kovaan ääneen mutta sitten ei kuulunutkaan mitään...?
Bobakki mainitsee asiasta tuolla ylempänä. Speedsportmag.de:n tulosten mukaan se ura jäi yhteen kisaan (jossa tuli 8. sija).
 

PekkaSaarinen

Pekka Saarinen
Liittynyt
9.12.2005
Viestit
142
Sijainti
Lahti-FIN/Shanghai-CHI
Liimatainen ja Virtanen

Tällä hetkellä tiedän virtasen majailevan Tampereella ja tietääkseni hän pitää isänsä kanssa karting centteriä Tampereella. Taisi olla suzukart paikan nimi.. Mitä Virtasen ajo kuvioihin tulee, niistä ei ole mitään juurikaan mitään hajua..

Liimataisen näin tuolla Shanghaissa muutama viikko takaperin A1:n merkeissä. Kimmon tittelistä en ole varma, mutta taisi olla Team Rosbergin managerina siellä. Team Rosberg ajatti nuorempaa Laudaa Itävallan väreissä. A1 loppui ja kimmon hommat taitaa siirtzä tuonne DTM:n ja BMW:n puolelle..

-Pekka
 

-Japé-

Well-known member
Liittynyt
18.11.2005
Viestit
1290
Seuraava suomalainen F1:sissä?

Nyt Kovalaisen kisapestin varmistuttua on hyvä hetki käydä arvuuttelemaan kuka on seuraava suomalainen F1:sissä? Veikkauksia?

Hyvin olisi ollut mahdolista että Häkkisen lopettamisen jälkeen F1 olisi ollut ilman suomalaisia. Räikkönen nousi kuitenkin komeetan lailla ja pelasti tilanteet (Itse olin varma että Risto Virtanen on seuraava). Otsikko ja jutut tässä topicissa kertoo, lupauksista jotka eivät lahjakkuudestaan huolimatta päässeet F1:siin/ammatti kilpa-ajajaksi asti - Nyt sitten toivottaan ettei tämän hetken pikkuformula jengille käy niin..
 

Teme-84

Well-known member
Liittynyt
28.8.2003
Viestit
4662
Sijainti
Kokkola
Tosiaan kiva tietää kuka se seuraava on. Vähän hiljaista tuntuu olevan.. Kuka olisi kartingissa tällähetkellä sellainen oikein lupaava nimi? Miten olis vaikka Atte Mustonen tai Valle Mäkelä, mitäs kavereille nyt kuuluu?

Samoin noista suomalaisista formulanimistä niin mitäs kuuluu vaikka näille: Toni Vilander, Topi Serjala, Nicolas Plummer. Plummer oli joku Keken sukulainen, sen verran muistan..
 

Porttilan Laki

Well-known member
Liittynyt
27.2.2006
Viestit
555
Valle Mäkelästä uskottiin, mutta en usko, että hän koskaan tulee nousemaan.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Teemu-84 sanoi:
Miten olis vaikka Atte Mustonen tai Valle Mäkelä, mitäs kavereille nyt kuuluu?
Atte Mustosen kausi alkoi lupaavasti sekä FR2.0 Eurocupissa, että FR2.0 NEC:ssä. Sitten tuli melkonen notkahdus ja lopulta Atte päätyi vaihtamaan tiimi Koiranen Brosilta Jenzerille. Tällä hetkellä Mustonen on käsittääkseni kahdeksantena Eurocupissa ja kuudentena Pohjois-Euroopan sarjassa (NEC).

Valle Mäkelä taas siirtyi kolmen FFord vuoden ja kahden mestaruuden jälkeen vakioautojen MM-sarjaan kaudeksi 2005, kun sopimusneuvottelut F-kolmosiin menivät puihin. Valle veti yksityistiimin koppiautolla varsin mainiosti, mutta ilmeisesti rahat piisasivat vain puoleen kauteen... tai mistä ikinä kiikastikaan. Tänä vuonna Mäkelä on ajanut Englannin FR2.0-sarjaa ensin Nexa Racingin ja sitten Manorin autolla. Edellisessä kisassa ei Mäkelää jostain syystä näkynyt lainkaan.
 

Los Cojones

Avohoidossa
Liittynyt
26.2.2004
Viestit
588
Sijainti
Törnävä
Toivottavasti Emma Kimiläisen ura saisi jatkoa jossain Euro-sarjassa. Luulen, että sukupuolella voisi olla positiivista nostetta PR-mielessä, ja Emmahan nyt kuitenkin on jo osoittanut osaavansa rattihommat :ahem: Tiedä vaikka F1 olisi taas muutaman vuoden päästä valmis kokeilemaan naiskuljettajaa...

Eikä tietenkään sovi unohtaa Juho Annalan edesottamuksia Englannissa.
http://www.juho-annala.com/
http://www.fota.co.uk/points.php?class=N&type=driver
 
Viimeksi muokattu:

CaPtEeNi

Pedro Picapiedra
Liittynyt
11.1.1999
Viestit
2266
Sijainti
Absurdia
Joo kyllähän Annalalla nyt on lähtenyt käyntiin. Nytki oli Thruxton aika-ajoissa National-classin toinen (16) ja nopein(12). Jos onnistuu saamaan paikan hyvän paikan ensi kaudeksi johonkin F3-sarjaan niin hyvä tulee. Mutta näytöt/raha, ura voi jäädä tähänkin. Toivottavasti ei.
 

Los Cojones

Avohoidossa
Liittynyt
26.2.2004
Viestit
588
Sijainti
Törnävä
Annala tähtää Renaultin rattiin, uutisoi Ilkka -lehti.

Juho Annalalla on seuraavaksi tähtäimessä Renault World Series, jossa mm. Heikki Kovalainen ajoi kaksi kautta. Talleista on jo Annalan manageri-isän mukaan oltu yhteydessä Juhoon. Juhon taustalle ollaan lisäksi hankkimassa englantilaisen, mm. Sebastian Loebin asioita hoitavan Stellar Management -toimiston tietotaitoa. Takataskussa on myös varasuunnitelma, mikäli Renault-vaihtoehto ei toteudu.
"World Touring Car on myös mielenkiintoinen luokka, joka kiertää maailmanlaajuisesti", korostaa manageri-isä Vesa Annala.

No, toivotaan nyt kuitenkin, ettei Juho päädy "välivuodeksi" tuonne koppiautojen puolelle. Siihen on tyssännyt monen lupaavankin formula-kuljettajan ura... Onnea tuhon Rellu-projektiin


linkit:
RENAULT WORLD SERIES
FIAWTCC
 
Viimeksi muokattu:
Ylös