Virkakyöstiltä se ei silava pöydästä lopu

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Mitämitä?
Haluaako kampaviinerin mussuttajat keksiä keinoja helpottaa kansalaisen elämää?
Onko tämä tottakaan?

Trafi: Autoa ei tarvitsisi katsastaa, jos huollot on tehty

Huolto-ohjelmaa noudattava ajoneuvo voitaisiin vapauttaa kokonaan katsastuksesta, uskoo katsastustoiminnan uudistamista parhaillaan pohtiva Liikenteen turvallisuusvirasto. Trafin mukaan katsastus on turha, jos se on vain huollon laadunvarmistustoimenpide.
Siltä varalta, että ehdotus huollettujen autojen vapauttamisesta ei saa poliittista kannatusta, on Trafi miettinyt myös kompromissivaihtoehdon. Siinä mallissa ensimmäinen katsastuskerta muuttuisi nykyisestä kolmesta neljään vuoteen ja seuraavat katsastukset olisivat kahden vuoden välein.

– Nykyistä tiheää katsastusväliä voi perustella ainoastaan turvallisuudella. Meidän tehtävä on nyt arvioida ja miettiä, että onko siinä sellaisia turvallisuusvaikutuksia, että siitä on perusteltua pitää kiinni. Katsastus aiheuttaa autoilijoille kuitenkin kustannuksia ja työtä, Sillanpää toteaa.

Suomessa katsastuslainsäädäntö on tällä hetkellä EU- direktiivin vaatimuksia kuin tiukempi. Jos katsastuskertoja vain harvennettaisiin, riittää päätökseen eduskunnan tahto. Katsastuksesta kokonaan vapauttaminen eli katsastuksen sisältöön puuttuminen vaatisi myös EU:n kantaa.

– Mutta myös katsastuksen sisällön osalta ollaan menossa vapaampaan suuntaan, Sillanpää tietää.
Trafissa odotetaan nyt innokkaasti, mitä reaktioita ehdotus määräaikaiskatsastuksen korvaamisesta huolto-ohjelman noudattamisella herättää. Yksityiskohdat ovat vielä auki, joten tieliikennejohtaja Marko Sillanpää haastaa koko tieliikennealan uudistusta pohtimaan.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Ja niin lähti katsastusfirmojen pomot kumit ulvoen ostamaan poliitikoille kampaviinereitä.

Ehkä tuon vois kompensoida niin että köyhät joutuis katsastamaan vanhat koslansa kahdesti vuodessa.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Ja niin lähti katsastusfirmojen pomot kumit ulvoen ostamaan poliitikoille kampaviinereitä.

Ehkä tuon vois kompensoida niin että köyhät joutuis katsastamaan vanhat koslansa kahdesti vuodessa.
Tässä tuli kaksi erittäin ankkuroivaa suomalaista poliitiikan vaikutusta esitettyä. Ensinnä. Hämärä päättäjien kytkös minne sun tännekin yritysmaailmaan. Toiseksi. Totaalinen ja elitistinen vieraantuminen kansasta. Kolmanneksi. Esitetty pelko näin tapahtuvasta.
 

Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
4848
Sijainti
Vantaa
https://www.youtube.com/watch?v=vFjNKTDNI8g

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan haulikon laukaus saattaa olla tappava 300 metriin asti. Karpoa ja erästä toista miestä ammuttiin 70 metrin etäisyydeltä. Olisi ollut mielenkiintoista seurattavaa, jos Karpo ja tämä toinen mies olisivat lähteneet vaatimaan kuolintodistuksia itselleen sekä tekemään poliisille rikosilmoitusta tuosta miehestä, joka ampui heitä. Kuitenkin todistetusti tapahtui teko, joka korkeimman hallinto-oikeuden mukaan johti kahden ihmisen kuolemaan. Kyllä tuosta todennäköisesti tulisi tuomio taposta.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan haulikon laukaus saattaa olla tappava 300 metriin asti.
Kyllä. Saattaa olla. Haulikon vaara-alue on useampi sata metriä ampumasuuntaan. Tarkkoja lukuja en tässä vapaa-ajalla valitettavasti pääse tarkastamaan, ne taulukot kun on töipaikalla..
 
Ylös