Captain Howdy
Well-known member
- Liittynyt
- 6.6.2001
- Viestit
- 20416
Nehän jakaa tuon ylijäämän työntekijöiden kesken SAATANA!
Laimeniko löylyt?
Lisää vettä kiukaalle!
– Nyt pitää mennä määrätietoisesti ja harkiten, ilman isoja poukkoilevia liikkeitä kohden sitä, että kaikkien osalta oltaisiin kustannusvastaavuudessa. Yksittäiset moninkertaiset hinnankorotukset saattaisivat olla monelle elinkeinolle ja yritykselle katastrofaalisia tässä tilanteessa, muistuttaa Wihlman.
Lännen Media: Iso osa itsenäisyyspäivän juhlakampauksista tehdään pimeästi
KOTIMAA JULKAISTU 14.11.2014 03:31 2
Vain muutama parturi-kampaamo on hakenut poikkeuslupaa itsenäisyyspäivän aukiololle, kirjoittaa 12 maakuntalehdestä koostuva Lännen Media. Hakemuksia käsittelevään Lapin aluehallintovirastoon on tullut tähän mennessä vain kahdeksan hakemusta. Aluehallintavirastosta kerrotaan, että suurin osa hakemuksista on tullut Helsingistä.
Suomen hiusyrittäjien yhdistyksen toiminnanjohtaja Arja Laurila arvioi, että syynä on 200 euroa maksava lupamaksu, joka on monelle kampaamolle liian korkea. Viime vuonna poikkeuslupamaksu oli 120 euroa ja aikaisempina vuosina 80 euroa.
-Luvan kalleus tuli yllätyksenä, sillä siitä ei ole tiedotettu meille. Korotuksesta on noussut alalla iso kohu, hän sanoo.
Laurila pitää mahdollisena, että itsenäisyyspäivän juhlakampauksista iso tehdään pimeästi.
Evira käänsi kelkkansa: Lörtsyä saakin kutsua lörtsyksi
Torstai 13.11.2014 klo 13.27
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan lörtsyä saa sanoa lörtsyksi eikä virasto ole kieltänyt nimen käyttöä.
Taitaa pendeliino olla pikkaisen jälkijunassa. Niinhän nuo junat tuppaavat olemaan.
Johan ne sallivat sanan käytön sittenkin. Tästä oli viimeksi eilen uutisoinnissa.
Mm. IS
Että nih!
Taitaa pendeliino olla pikkaisen jälkijunassa. Niinhän nuo junat tuppaavat olemaan.
Johan ne sallivat sanan käytön sittenkin. Tästä oli viimeksi eilen uutisoinnissa.
Mm. IS
Että nih!
Tuossa kävi niin, että pomo jyräsi alaisensa tekemän päätöksen.
Olen kysynyt asiaa monta kertaa viisaammilta. Kukaan ei ole vielä osannut paperille piirtää laskuesimerkkiä että mistä syntyy säästö ulkoistuksessa.
Etenkin mikä idea on suorien potkujen sijaan ulkoistaa väki, joka sitten vuoden päästä irtisanotaan.
Kuka tienaa ja miten, en ymmärrä?
Kiinteät kulut muuttuu muuttuviksi kuluiksi ja siitä omistajat diggaa. Lisäetuna tietty joustavuus jonka ulkoistettu palveluntuottaja tarjoaa. Eikä näytä niin pahalta jos potkitaan porukkaa pihalle kun ei ne ollu meillä töissä vaan alihankkijalla.
Omassa tapauksessani meidät ulkoistettiin alihankkijalle vanhalla liksalla sekä myös vanhoina työntekijöinä. Eli nyt on päällä puolen vuoden irtisanomisaika ja ilman työvelvoitetta.
Minä ainakin tulin kalliiksi tuolle firmalle. Vuoden laskutin ex-työantajaa (NSN) ja heti kun tuli vuosi täyteen firmassa, pamahti yt:t ja ulos liki kaikki me jotka oltiin NSN:ltä tultu.
Sopparissa oli ettei vuoteen saa irtisanoa, se sopimus piti päivälleen.
Ihme kuvioKuka teki tässä voittoa?
Mitään sopimuskuvioita tuntematta tulisi mieleen että ehkäpä ulkoistamisesta sovittaessa viilataan soppari siihen malliin ettei alihankkija tee kokonaisuutena persnettoa. Taataan vaikkapa se että ko. alihankkija saa hoitaa muutaman vuoden yksinoikeudella nämä ulkoistetut työt hinnoilla joista jää sitten mukava kate sen ekan vuoden jälkeen kun löysät on otettu pois. Voisin kuvitella että esim. NSN:llä on irtisanominen hieman kalliimpaa kuin siinä firmassa johon porukka on ulkoistettu. Irtisanomispaketit jne. eivät taida yleensä siirtyä ulkoistuksen myötä, irtisanomisajat säilyy toki ennallaan kun vanhoina työntekijöinä siirrytään.
Yksi ulkoistamisen etu kokonaiskustannuksia ajatellen on myös se että kun alihankkijaa vaihdetaan muutaman vuoden välein, katkeaa työntekijöiden työsuhteet ja kaikki kerätyt edut lomineen yms. nollautuvat vaikka työntekijä vaihtaisikin työpaikkaa sille uudelle alihankkijalle. Myös irtisanomisajat säilyvät mukavan lyhyinä.
Oman työurani olen tehnyt lähes täysin paria vuotta lukuunottamatta ulkoistettuja hommia, joten näitä kuvioita on tullut seurattua melko läheltä. YT-neuvotteluitakin on käyty läpi pitkälti yli kymmenen kertaa, mutta vielä ei ole omalle kohdalle napsahtanut.
"Trafilaisten keskipalkka kuukaudessa viime vuonna oli 5188 euroa."
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-va...uhlausta/?_ga=1.43679586.651135206.1414155572
On se ihanaa kun pääsee kyykyttämään autoilevaa kansanosaa oikein olan takaa. Ja tottahan virkaköpin tästä kamalan vaativasta ja tuottavasta työstä pitää yksityistä sektoria pidempien lomien lisäksi kunnon korvaus saada, vaatimattomasti 2000e yksityisen sektorin keskipalkkaa enemmän. Näin meillä sosialistisessa kansantasavallassamme armon vuonna 2014. Ja samaan aikaan ihmetellään miten se julkinen sektori on kasvanutkin kuin pullakakku rikkoen ennätysmäisen 60% tason BKT:sta.
Julkisen puolen leipä ei ole vain pitkä, vaan se on myös hemmetin leveä:thumbup: "Kyösti! Kampaviinerit loppuivat kahvipöydästä, tilatkaa lisää välittömästi!"
Seuraavassa listauksessa työntekijät tienaavat seuraavasti:
1400, 1800, 2200, 2300, 2500 ja 14 000
Keskiarvopalkka on 4033.
Mediaanipalkka on 2250.