Viron MM-ralli 2022

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla
Rallihan on lähtenyt mukavasti liikkeelle.
Aamupäivän osiolla olin hieman pettynyt EPn menoon.
Vaikka kahden keskeytyksen jälkeen kuskilla saattaa olla melkoinen "apina" selässä.
No onneks nuo pitkät jarrutukset alkoi ottaa silmään.
Syyllinekin siihen sitten onneks selvis eli lasittuneet jarrupalat.
Iltapäivän osiossa EP on sitten tullut just sitä hyvää vauhtia kuin oletinkin. (ja toivoin).
Tosin Kallella ja Oitilla niin kova yritys päällä että siihen on muiden vaikea vastata.
Paitsi tietty Elfyn jolla on myös hyvä vauhti päällä ainakin tällä hetkellä.
Harmin paikka tuo Breenin keskeytys. Just kun näytti hyvältä että Foordi kulkee hyvin hänenkin käsissä.
No kuskin piikkiin tuo ajovirhe menee eli tais olla vaan hieman vauhdin huumaa kun vihdoin pääsi
ajamaan kärjen vauhtia.


Niin kuin Jari puhuu niin Hyndain ajettavuus ongelma on melkoinen.
Noin maallikkona vois veikata että syyllinen on kovasti taakseppäin kallistetut etuiskarit.
Se tekee mielenkiintoisia pyörän liikkeitä jotka näkyy melkoisena keulan nyökkimisenä tai retkahtamisena.
Ilmeisesti ovat hakeneet runkokehikossa hyvää paikka iskarin/jousituksen yläpäälle.
Niin kuin Jari toteaa että autossa on eri mallin etu- ja takapää. :)
No periaatehan on että pitoa haetaan taakse etupään toiminnasta. Jos nyt etupää "retkahtaa" tuolla tavalla niin silloin menetetään samalla helposti takapäästäkin pito.
Jolloin auto on melkoisen hankala ajettava ja se näyttää juuri just noin kauheelta. Varsinkin spooreissa se korostuu.
Onneks RC2 autoon Hyndai ei ole voinut tehdä tuota geometriaa etupäähän ja Sunisen meno näyttää paljon paremmalta.
 

cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
1334
Suurin ongelma taitaa olla kiire. Kiire tukijoukoilla, kiire Hyundailla ja kiire Oliverilla itsellään. Ralli on niitä harvoja urheilulajeja, jossa menestykseen edetään vain maltilla. Kovimman kärjen taso on niin kova, että sinne ei vaan ole oikotietä. Pitää olla oikeasti ihan poikkeuskyky, jos aikoo päästä kolkuttelemaan kärjen tuntumaan tuolla kokemuksella, mitä Oliverillakin on. 3-5 vuotta systemaattista työtä vielä, niin voidaan alkaa puhumaan palkintopalleista ja yksittäisistä voitoista. Sitä ennen kaikki pitäisi olla vaan oppimista ja pienin askelin kipuamista kohti kärkeä.
Kalle on kyllä vienyt tuon riman ns. epärealistiselle tasolle. Toivottavasti tosiaan muilla nuorilla ja heidän tukijoillaan riittää maltti ja muistaa kauanko se kuskin sisäänajaminen oikeasti kestää.
 

ssuvik

Well-known member
Liittynyt
24.5.2022
Viestit
186
Kalle on kyllä vienyt tuon riman ns. epärealistiselle tasolle. Toivottavasti tosiaan muilla nuorilla ja heidän tukijoillaan riittää maltti ja muistaa kauanko se kuskin sisäänajaminen oikeasti kestää.
On lähes uskomatonta että kerrankin Suomesta tulee tälläinen generational talent, ihan kaikki urheilulajit huomioiden. Esim. tuo Solberg-Rovanperä "asettelu". 99 kertaa sadasta se ulkkari kehittyy aina kovemmaksi.
 

JLunen

Well-known member
Liittynyt
9.10.2018
Viestit
564
Toimiikohan Kallen hybridi, lähetyksen graffassa oli tyhjää siinä kohden missä näyttää varauksen, eikä se latauksenkaan palkki liikkunut ollenkaan.
 

ssuvik

Well-known member
Liittynyt
24.5.2022
Viestit
186
Toimiikohan Kallen hybridi, lähetyksen graffassa oli tyhjää siinä kohden missä näyttää varauksen, eikä se latauksenkaan palkki liikkunut ollenkaan.
Ainakin C-Morella tuumivat että grafiikka vain tökkii. Ja Kallen autossa paloi vihreä valo kyljessä.
 

Mikkoz

Well-known member
Liittynyt
28.11.2003
Viestit
839
Sijainti
JKL
Toimiikohan Kallen hybridi, lähetyksen graffassa oli tyhjää siinä kohden missä näyttää varauksen, eikä se latauksenkaan palkki liikkunut ollenkaan.
Aamupäivälläkään ei toiminu grafiikat hybridin osalta.
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3607
Sijainti
JKL
Pikku-Bastilla jotain ongelmaa ollut kun jäänyt minuutin pohjista.

E: Punktuuri
 
Viimeksi muokattu:

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1630
Joko nyt vois vetää johtopäätösiä autojen voimasuhteista. Kauden alus ennustukseni piti 100% paikkansa. Toyota ylivoimainen, Huyndai paljon jäljessä, Ford vähän Huyndain perässä. Huyndain kasvot pelastaa vain kärjen kapeus ja se, että huippu kuski Tänak ja Toyotalla on vain kaksi nopeaa kuljettajaa. Jos Ogier olis Toyotalla mukana, ottaisivat kolmoisvoiton...

Julmasti sanottuna Huyndain auto on floppi....ei siitä mihinkään pääse
 

amiraali

Super Moderator
Ylläpitäjä
Liittynyt
22.4.1999
Viestit
8809
Kalle pääsi hyvään keliin ajamaan. Takana ajavilla sademäärä lisääntyi reippaasti.
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
5105
Sijainti
Parc Fermé
Pitääkö tässä itsekin sanoa et Evansilla ei kyllä kasetti kestä.

Yksi pätkä ja 10sec johto vaihtuukin +10sec takaa-ajoasemaksi.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Nyt alkaa ylisanat kyllä taas loppua. Jatkossa ralleja voi veikata periaatteella, että keksiikö jotain minkä takia Kalle EI voittaisi.
 

TrulliJuna

Well-known member
Liittynyt
24.11.2013
Viestit
233
Nyt alkaa ylisanat kyllä taas loppua. Jatkossa ralleja voi veikata periaatteella, että keksiikö jotain minkä takia Kalle EI voittaisi.
Eikö sellainen sanonta joskus ollut, että "kolme päivää ajetaan ja Sebast... Kalle voittaa"

Nyt ei ollut sellainen hattu pois päästä veto, vaan enemmänkin kaikki tähdet paikoillaan. Otetaan se käsittämätön veto vaikka heti huomenna aamuun ja ralli loppuun sitten tilannetta vaan seuraillen.
 

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Joko nyt vois vetää johtopäätösiä autojen voimasuhteista. Kauden alus ennustukseni piti 100% paikkansa. Toyota ylivoimainen, Huyndai paljon jäljessä, Ford vähän Huyndain perässä. Huyndain kasvot pelastaa vain kärjen kapeus ja se, että huippu kuski Tänak ja Toyotalla on vain kaksi nopeaa kuljettajaa. Jos Ogier olis Toyotalla mukana, ottaisivat kolmoisvoiton...

Julmasti sanottuna Huyndain auto on floppi....ei siitä mihinkään pääse
No ei se nyt todellakaan mikään floppi ole. Kovaa sillä Tänak ajaa. Muut on vaan niin heikkoja. Ei Tänak mikään Alonso ole, joka ottaa autostaan 150% irti. Ei voi olla, koska alonso itsekään ei sitä ole.
 

GT40

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
254
14 sekan pohjat lyhyellä pätkällä!
Jos vertaa ekaan kertaan kun pätkä ajettiin niin muut tuli suurinpiirtein samoilla aikaeroilla.
Muuttuiko olosuhde niin paljon tällä ajokerralla niinkuin joku tuossa mainitsi?
Muuten vaikea uskoa moiseen eroon mutta olen mielelläni väärässä!
 
Ylös