Nonni penkkiurheilijat jotka vihko kädessä kirjaavat väliaikoja ylös kello kädessä hiihtokisoja seuraten. Tässä muutama kysymys ilman Janne Ahosta tällä kertaa. Pisteitä jaetaan yksi per kysymysnumero.
1. Vuosi 2012 oli kesäolympiavuosi ja jo kolmannet kisat Lontoossa. Mille vuodelle Suomi sai alun perin olympiakisat järjestettäväksi?
2. Suomessa kisattiin Helsingin lisäksi mm. Ahvenistolla aikoinaan kesäolympialaisissa. Mitä lajia kisattiin siellä?
3. Suomella oli ennakolta mitaliodotuksia olympialaisten kotikisoissa monessa lajissa, mm. miesten rintauinnissa. Mitali jäi saamatta, koska kärkimiehet uivat ihan eri tavalla kuin suomalainen. Kisojen jälkeen sääntöjä muutettiin. Millä tavalla kärkinimet uivat?
4. Paralympialaisissa tänä kesänä Leo-Pekka Tähti voitti taas kultaa. Myös toinen suomalainen mies voitti kultaa ratakelauksessa ja lunasti paikan Linnan juhliin itsenäisyyspäivänä. Kuka on tämä mies?
5. Kuopiossa järjestetään vuosittain triathlonin olympiamatkan SM-kilpailut. Ketkä ovat hallitsevat mestarit viime kesältä. 0,5 pistettä per oikeasta nais- ja miesnimestä.
6. Motorcrossin kuninkuusluokka oli aikoinaan 500-kuutioisten luokka. Vuosina 1957-1964 yksi maa hallitsi aika suvereenisti tätä luokkaa vieden 19 mitalia 24 mahdollisesta. Mikä oli tämä crossimaa?
7. Millä maalla on eniten motocross mestaruuksia ja kenellä kuljettajalla niitä on eniten? 0,5 pistettä maasta ja nimestä.
8. Suomen lentopallomaajoukkuetta ovat valmentaneet lähivuosina mm. Mauro Berutto ja Daniel Castellani. Kuka on uusi tuleva päävalmentaja? Käsipiste kasvattajaseurasta.
9. Road Racingin maailmanmestaruuden on voittanut myös afrikkalainen kuljettaja. Todellisuudessa Afrikkaan on mennyt 13 mestaruutta. Mistä maista (2 kpl) nämä kuljettajat ovat olleet? Tulen käyttämään harkintakykyäni tulkinnoissa, mutta 0,5 pistettä oikeasta maasta.
10. Ketkä tulivat kolmanneksi juuri päättyneellä Tour de Ski:llä? Mies- ja naisnimeä jahtaamme. 0,5p oikeista nimistä kappaleelta.