En voi kuin kiittää...
Hitto, pakko tunnustaa, että tuntui hyvältä kun nämä eilen läpi lukaisin. Näin etenkin siksi, että tästä sivustosta on tullut meikäläiselle suorastaan harrastus. Ilmeisesti näyttöpäätteen edessä näppäimistöä rankaisten vietetyt tunnit eivät kuitenkaan sitten ihan hukkaan ole menneet, kun joku näkyy juttujani lukeneenkin. Sinällään tuo into on toki jatke selittämättömälle formulainnostukselleni, josta formulanomikin tuossa mainitsi. Silloin tällöin sitä itsekin miettii, että onko mitään järkeä käyttää tuhottomasti aikaansa mihinkään niin yhdentekevään kuin ympyrää kiertävien pärinäautojen seuraamiseen, vaan sitten sitä tajuaa olevansa nauttivansa siitä, kumma kyllä.
Itse keskustelupalstaa jos pitäisi jotenkin ruokota, niin pakko todeta, että täällä vaikuttaa joitain varsin mahtavia persoonia, joiden jutut on miltei pakko käydä lukemassa. Samaten käyttäjistä on muodostunut aika tiiviskin yhteisö, johon on myös ilo kuulua. Mukava on ollut myös havaita, että käyttäjäkuntaan kuuluu sankaria laidasta laitaan, mikä takaakin varsin hedelmällisen pohjan minkälaiselle vaan keskustelulle.
Jos jotain purnaamisen aihetta pitäisi keksiä, niin formulahörhön silmään foorumin moottoriurheilupuoli saisi ehdottomasti aktivoitua lisää ja se kaipaisi myös lisää pmv:n kaltaisia tietoniekkoja (Vuoden forumilainen itsekin tunnustaa olevansa varsin laiska keskustelunavaaja ja yrittää olla hieman aktiivisempi tällä saralla tulevaisuudessa:frank: ). Nykyisellään foorumin elämä pyörii kuitenkin varsin paljon vapaan keskustelun ympärillä (niin en mä tuota moottoriurheilukeskustelua tilalle haluaisi, vaan rinnalle

) ja toisaalta myös suomalaiset die hard -moottoriurheilufanit ainakin oman tuntumani mukaan kiertävät forumin jos ei nyt kaukaa niin ainakin jonkin matkan päästä ja seuraavat ennemmin englanninkielisiä palstoja. Olikin erityisen hienoa nähdä Markus Palttalan liittyvän foorumin käyttäjäkuntaan.
Oma hulluhko haaveeni olisi joskus nähdä hieman jääkiekolle pyhitetyn jatkoaika.comin tapainen suomalainen formulasivusto, jossa aiheesta kiinnostuneet siis tekisivät talkoopohjalta uutissivua, joka pystyisi tarjoamaan jotain merkittävää valtavirtamedian tarjoaman tiedon rinnalle. Ja etenkin käymään yksityiskohtaistakin keskustelua aiheesta. Jotain tuollaista F1-Forum toki on jo nyt, mutta aineksia olisi vielä paljon, paljon parempaan...
Äskeiseen liittyen en malta olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni ja toteankin, että
foorumin uutistoimittajien joukkoon mahtuu edelleen mukaan - sen verran harvalukuinen porukka tällä hetkellä foorumia ja eteenpäin potkii, ettei lisäapu tosiaan olisi pahaksi. Varsinkin F1-puoli kaipailee vahvistusta edelleen. Eli jos kiinnostusta joltain suunnalta vaikkapa uutiskirjoitteluun tai muunkaltaiseen avustustoimeen löytyy, niin sivullekirjoittanutta saa, ei kun pitää häiritä. Oldez-nimimerkille suuri kiitos siitä, että on jo haasteen vastaan ottanut vanhaa porukkaa tietenkään unohtamatta.
Vielä kerran kiitosta vaan kaikille, ellellekin tiedoksi, että murmeli pyrkii pikkuhiljaa kasvamaan aikuiseksi myös tässä. Juskaselta olisin vielä kysynyt, että lukeudunko kukkahattuhenkilöihin vai kusihousunörtteihin?:doubtful:
(Toivottavasti mä en taas voita UP:iden päivän jarna -palkintoa

)