Vuoden Forumisti 2016 jatkohöpinät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Toisaalta taas sekin olisi hyvä perinne, että aina tähän aikaan vuodesta kokoonnuttaisiin muistelemaan sitä, kuinka burb kerran melkein voitti tän skaban.
 
tumblr_mclr7wPp9A1qf4c5io1_250.gif
 
Ei tämän vuoden kalustolla kyllä taistella kärkisijoista. T: motivaationsa menettänyt juoppo
 
Oma aseeni tälle vuodelle lienee "Miksi varattu nainen meikkaa?" -pointtikyssäri.
Jos tuolla kökköprovolla ei menetä tarpeeksi pisteitä niin ei sitten millään.
 
Toisaalta taas sekin olisi hyvä perinne, että aina tähän aikaan vuodesta kokoonnuttaisiin muistelemaan sitä, kuinka burb kerran melkein voitti tän skaban.
Tai minä. Vaikea käsittää näin jälkikäteen. Mutta mielummin pidin linjani kuin taivuin "ostoääneen".
 
Tässä täytyy odotella vaaankielialueiden, kilpaveneet ja muu urheilu -porukan ääniä, ennenkö mitään johtopäätöksiä voidaan tehdä.
 
Autoihinvaraosat.fi ratkaisee voittajan tänäkin vuonna. Äänestys on silmänlumetta.
 
puolet hahmoista taas vaihtaneet nimimerkkejään ettei aina hiffaa kuka on kuka.. En aio äänestää ainakaan näitä nickinsä vaihtajia. Yritän saada 10 nimeä listalle.
 
Kirjoitin aiemmin nimimerkillä jusban.
 
Odotin Koiruuden avaavan mun pistetilin, mutta sain pettyä. Taitaa koiranomistajat olla aika syvältä kaikki. :frank:
 
Outoa, kun ei tunnista liki puoliakaan äänestettyjä nimimerkkejä, vaikka mielestäni olen palstaa lukenut melko säännöllisesti. Esim. joku Intriguidman, ääniä ropisee, mutta koskaan en ole nähny postaavan.
 
Hahmon uuci listalla on kurski kahdesti.
 
Outoa, kun ei tunnista liki puoliakaan äänestettyjä nimimerkkejä, vaikka mielestäni olen palstaa lukenut melko säännöllisesti. Esim. joku Intriguidman, ääniä ropisee, mutta koskaan en ole nähny postaavan.
Se on Zaikomin kaksoisnikin uusi nimimerkki.
 
Mitä tämä tarkoittaa?
Vuoden 2008 forumistiäänestyksessä joku (en muista kuka) yritti taivutella minua poistamaan jonkin sanktion (jos oikein muistan), luvaten äänestää minua. En suostunut, joten hän ei äänestänyt minua ja hävisin OoPeelle niin pienellä erolla, että menetin tuolla tittelin. Lahjomaa yrittänyt hahmo vielä jälkeenpäin kuittaili, että olisiko kuitenkin kannattanut.
 
Meininkien meininki!

Kiitos selvennyksestä. :thumbup:
 
Ylös