Williams Martini Racing 2016 - Onko eväät jo syöty?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Torres
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Claire Williamsin puheet, että Valtterin on kasvanut Ferrari-huhujen jälkeen ja muut kommentit, antaa viitteitä Bottaksen Williams-sopimuksesta tai heillä on oikea hätä, ettei Bottas jää heille. Ääni on muuttunut kellossa kuukauden takaiseen uhoon "me päätämme, kenet valitsemme".

Pat Symondsin puheet taas antaa olettaa, että joku kuski tuo hirveän tukun rahaa heille, jonka turvin maksellaan toisen kuskin penkki. Ei kai Williamsin rahallinen tilanen kovin huippu voi olla, jos joutuivat jättämään rengastestitkin väliin.

Paljon Massa toi tästä kaudesta? Massa tuskin jatkaa Williamsilla.

Lance Stroll tuo varmasti moninkertaisesti sen mitä Massa, joten siltä osin Valtterin jatko on jopa paremmissa kantimissa kun hänen tukijoiltaan ei välttämättä odoteta niin suurta panostusta. Toisaalta Button-kuvio saattaa edelleen sotkea pakkaa Valtterin osalta.
 
Kuinkahan moni tähtikuljettaja haluaa williamsille?
Jos Button on suunnitelmissa, niin hän on mielestäni jäähdyttelevä kuski eikä maailmanmestaruudestaan huolimatta koskaan aivan 1. rintaman kuski.

Tähtikuljettaja ei ole sama asia kuin 1. rintaman kuski. Esim. Räikkönen on myös vastaava esimerkki. Selkeästi yksi suurimpia, ellei suurin, tähti koko sirkuksessa, vaikkei kuskina on lähempänä keskikaartia kuin kärkeä nykyään.
 
Kuinkahan moni tähtikuljettaja haluaa williamsille?
Jos Button on suunnitelmissa, niin hän on mielestäni jäähdyttelevä kuski eikä maailmanmestaruudestaan huolimatta koskaan aivan 1. rintaman kuski.
No, ketä sinä lasket "tähtikuljettajaksi" ja onko kukaan heistä edes tarjolla vai tehneet jo sopimuksen?

Minun kirjoissani jokainen maailmanmestari on "tähtikuljettaja", jos tuollainen määritelmä nyt yleensä tarkoittaa yhtään mitään. Jos ei MM-titteli siihen riitä, niin mikäs sitten? Onko Button sen vähemmän "1. rintaman kuski" kuin vaikkapa Kimi?
 
MTV:n F1-paalupaikassa oli spekuaatiota Williamsin ensi kauden kuljettajista sekä Bottaksen tallista. Salo puhuu siihen malliin, että Lance Strollin isä Lawrence olisi jo ostanut Williamsin osake-enemmistön. Toki x-% osuuden ostosta on huhuttu, mutta liekö kauppoja vielä tehty. Ja haluaisivat sitten samalla Buttonin talliakaveriksi. Toisaalta tämä kuvio selittäisi Clairen puheitakin (toistuvat puheet Buttonista ja samaan aikaan, että "teemme omat kuskipäätöksemme, emme odota muita").

http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/...-williams-renault-vai-kenties-mclaren/6046762

Samalla sivulla video, jossa Renaultin tallipäälikkö Frederik Vasseur suorastaan säkenöi haastattelussa, kuinka olisi enemmän kuin mielissään, jos Bottas ajaisi tallissa ensi kaudella. Kertoo myös tunteneensa Valtterin jo pitkään.
 
Viimeksi muokattu:
Täh? Frank olisi muka myynyt/myymässä osake-enemmistönsä jollekin muulle?
Näinkö tosiaan?
 
Täh? Frank olisi muka myynyt/myymässä osake-enemmistönsä jollekin muulle?
Näinkö tosiaan?

Niin, oudolta kuulostaa. Jonkinlaisen osuuden ostosta on kuitenkin huhua ollut.

Koska Williamsilla pitäisi olla yksipuolinen optio Valtteriin ensi kaudeksi, täytyy toivoa, että hoitavat kuvionsa kuntoon nopeasti. Renaultilla on kuitenkin muitakin ehdokkaita kuin Bottas. McLaren-paikka on vielä ohuemman korren varassa.

Tai sitten päällänsä on perinteinen kulissipeli ja Bottaksella on jo parin-kolmen vuoden soppari Rellulle. :thumbup:
 
Täh? Frank olisi muka myynyt/myymässä osake-enemmistönsä jollekin muulle?
Näinkö tosiaan?
Frank on jo formulazombi ja tytär Claire ei välttämättä halua olla F1-tallipäällikkö vielä 60-70 vuoden iässä. Ymmärtäisin kyllä, vaikka tallista myytäisin enemmistöosuuskin pois. Onkos Claire vielä lapseton, eli ei ole tiedossa jatkajaa perhefirmalle? Ikää on tullut 40 vuotta täyteen tänä kesänä.
 
Frank on jo formulazombi ja tytär Claire ei välttämättä halua olla F1-tallipäällikkö vielä 60-70 vuoden iässä. Ymmärtäisin kyllä, vaikka tallista myytäisin enemmistöosuuskin pois. Onkos Claire vielä lapseton, eli ei ole tiedossa jatkajaa perhefirmalle? Ikää on tullut 40 vuotta täyteen tänä kesänä.

Eikös Clairella ollut joskus pitkäaikainen poikaystävä nimeltään Andrew Murdoch ?
Joka toimii myös Williams F1 organisaatiossa. Ovatko jo naimisissa niin en tiedä. Googlaamalla varmaan löytyy ...
 
Williams vaikuttaa uskomattoman jäykältä ja byrokraattiselta tallilta keskitason tekijäksi. Vartti kestää näemmä päättää, saako Bottas ohittaa Massan vai ei, vaikka tilanne oli ilmiselvä muutamassa minuutissa.

Tai sitten tilanne on tallissa pahempi, miltä ulospäin näyttää - ts. tallin sisällä kaksi leiriä (Bottas/Massa), mikä vaikeuttaa ja hidastaa päätöksen tekoa ja lopulta pilaa tallin kisat. Massan faijan ilmeet ainakin kuvastavat tyytymättömyyttä tilanteeseen. Ja todennäköisesti Valtteriltakin kuullaan kommenttia loppukisan kulusta.

Anyway Bottaksen on oman uransa takia päästävä pois tuolta.
 
Saksassa toisaalta "varmat tahot" mieltä että Valtsu jatkaa 2v tallissa.
 
Saksassa toisaalta "varmat tahot" mieltä että Valtsu jatkaa 2v tallissa.

Aika "varmaa", kun kuljettajan kommentit tallista ovat tämän sorttisia:

– En tiedä oikein mitä sanoisi tuohon alkuun. Täysin väärä päätös tiimiltä, ettei pysäytetty heti, olin niin hyvällä sijalla. En nähnyt syytä riskiin, mikä maksoi tosi paljon meille, ja kyllä mä kyseenalaistin sitä tosi kovasti, että "ollaanko ihan varmoja, ettei vielä pysähdytä". He sanoivat, että ihan varmoja ollaan, ja he selittävät myöhemmin, Bottas sanoi MTV Sportille.

Williams odotti punaista lippua, jota ei nostettukaan heti. Näin Bottas kutsuttiin varikolle, ja hän putosi sijalle 12. Lopulta punainen lippukin nousi ja Bottaksen sija uusintalähdössä oli kärkikympin ulkopuolella.

– Se maksoi meille paljon.

– Mulle sanottiin, että pitää pysyä ulkona, se on parempi vaihtoehto. Selitettiin juuri tuossa, että he odottivat, että punainen lippu tulisi samantien ja olisin sillä sijalla, kun punainen tulee. Se ei tullutkaan heti, mun mielestäni se oli ihan älytön riski tuossa vaiheessa, Bottas manaili.

– No, täytyy antaa palautetta ja oppia tästä. Mutta kyllähän se ketuttaa, Bottas totesi.

--

Pitää tiiminä oppia tosi paljon, hän totesi.

http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/...liamsin-mohlinnasta-kylla-se-ketuttaa/6047460

Muistaakseni "täysin väärä päätös" -kommentti kuultiin jo kuukausi sitten Hockenheimilla.

Miksi kuljettaja jatkaisi tallissa, joka
a) ei kuuntele häntä
b) tekee toistuvasti typeriä virheitä
c) eikä ota niistä opikseen
?

Jos huhut Lawrence Strollin Williams-kaupoista realisoituvat osakkuudeeksi, tulee hommasta vielä vaikeampaa, kun konservatiivisessa tallissa joudutaan asettamaan sijoittajan edut tallin menestyksen edelle (toisin sanoen Lance edellä, Valtteri perässä).

Williamsin momentum oli ja meni, ja jokainen, joka ei sitä sisäistä, joutuu siitä vielä kärsimään.
 
Viimeksi muokattu:
Williamsilla on 2 ongelmaa Pat Symonds ja Rob Smedley
 
Kyllä minäkin mielummin haluaisin Valtsun menevä Rellulle mutta tosiaan
Auto Bild Motorsport väittää että jatkaa Williamsilla. Ja nuo saksalaiset tahot
monesti oikeassa.
 
Massa tuskin jatkaa ja toivottavasti luottosoturinsa Rob Smedley myös painuu samalla avauksella ulos.

Toki vaikka itsekin tykkään aina Williamsin taktiikoiden kustua huudella kiitosta Rob Smedleylle ja syyttää Bottaksen vihaamisesta(puolitosissani), niin kyllä siellä taitaa aika monta muutakin propellihattua olla taktiikkapuolella, jotka ihan oikeasti saisivat alkaa heräämään.
Viime kauden katastrofaalisten varikkopysähdysten jälkeen Williams otti itseään niskasta kiinni ja teki itsestään talven aikana nopeimman tallin niissä, joten kyllä sielläkin tahtoa ja potentiaalia löytyy kehitykselle. Toki on täysin eri asia harjoitella reagointia taktiikoissa ja kisatilanteissa verrattuna siihen, että tekee satoja tai tuhansia toistoja samaa asiaa, joka alkaa pikkuhiljaa jäämään lihasmuistiin, kuten vaikka juuri varikkopysähdys, jossa tyyppi tekee aina oman osuutensa siitä.
Mutta on se silti heikolla tasolla taktisesti. Minkäänlaisia päätöksiä ei tehdä, kunnes vasta pari kierrosta muiden jälkeen ja sitten ihmetellään, kun ollaankin taas perässä. Nyt kuitenkin Valtteri taas paikkasi hanskallaan eilen tallinsa pois isommilta vahingoilta, kun raivasi tiensä kahdeksanneksi vaikka tosiaan oli pahimmillaan 12. Samaan aikaan tallikaverinsa oli muistaakseni kuudes, kun lähdettiin uudestaan kisaamaan ja samalla taktiikalla kuin Valtteri ja lopussakin Valtteri ajoi Massan monen sekunnin kaulan kiinni, vaikka Bottaksella oli käytetty medium ja Massalla uusi satsi mediumeita. Toki kierroksia niissä herroilla saman verran mutta silti.

Tässä valossa tavallaan ymmärrän sen, mitä Williams lopussa haki. Sijoilla 8-9 ja näytti aika vahvasti siltä, että Kimi ei pääse Valtterista ohi. Toivoivat ja luottivat siihen, että Massa saisi jotain aikaan Alonson kanssa mutta ei. Riskinä oli sitten se mikä nähtiinkin, että jos Valtterin annetaan yrittää niin Massa syödään elävältä ja Kimihän sieltä tulikin varmaan kierros sen jälkeen myös ohi ja tavallaan Williams sitten menetti pisteen sen takia, kun olivatkin maalissa 8. ja 10. Mutta jos olisi annettu Valtterin mennä aiemmin, niin väitän että olisi Alonsosta lopulta tullut ohi.

Ihan sama juttu kuin Silverstonessa viime vuonna. Valtteri hiukan Massaa nopeampi, mutta ei annettu ajaa karkuun. Sitten molemmat syötiinkin eläviltä ja vielä lopulta sade tuhosi heidän kisansa. Jos Valtteri olisi päässyt keulille ja ajanut muutaman sekunnin eron, niin ehkä olisi ollut pari sijoitusta ylempänä silloin maalissa ken tietää. Nämä on näitä.
 
Ylös