Hieman tuo sopimuksen lyhyt kesto jää ihmetyttämään. Olin kyllä jo aiemmin sitä mieltä, ettei Wehrleinia voida yksivuotisella sopimuksella kiinnittää ja että Bottasille se sopisi, mutta toisaalta niin paljon tässä jouduttiin sopimuksen saamiseksi vääntämään, ettei ainoa syy voi olla vaihtoehtojen puute. Mersu ei voi kuitenkaan mitään hupikuskia tyyliin Nasr tai Gutierrez ottaa vuodeksi ajelemaan, joten ehkä Bottas sitten vaan nähtiin järkevimpänä vaihtoehtona vaikka se pesti jäisikin yksivuotiseksi. Näillä näkymin kesällä vapailla markkinoilla ovat Vettel, Alonso, Pérez ja Grosjean ja näistä kaksi ensimmäistä tuskin sopivat Hamiltonin tallikaveriksi siinä, missä kaksi jälkimmäistä taas olisivat olleet Bottasin tapaan hankittavissa jo alkavalle kaudelle.
Oma veikkaukseni on, että Bottasin yksivuotisessa sopimuksessa on takana se, että sillä halutaan antaa Wehrleinille vähän lisää motivaatiota Sauberilla kilpailemiseen. Jos Valtteri konttaa, niin Wehrlein nousee hänen tilalleen. Muistaakseni Hamilton on sanonut haluavansa jatkaa vielä 2-3 vuotta nykyisen sopimuksensa jälkeen, joten hän voi jatkaa tallissa aina kauden 2021 loppuun. Wehrleinilla ei juuri ole toivoa Mersulla kilpailemisesta, mikäli Valtteri ja Lewis tulevatkin toimeen.