WRC Sardinia

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3415
Sijainti
Lahti
Niinhän se on.
Vaikka mestaruuksia ei ole hetkeen tullut, niin meiltä nyt kuitenkin on piisannut jatkuvasti huipputalleihin kuskeja ja voittojakin on tullut vuosittain. Vaikka sarja on kuinka näivettynyt hyvänsä, niin kyllä tuo silti mun mielestä on sen verran hieno suoritus, että turha tässä on itkemään ruveta.

Koska on mahdettu ajaa mm-kausi ilman suomalaisvoittoa?
Olen kyllä samaa mieltä. Enkä myöskään ymmärrä Mikon vauhtivarojen vähättelyä. Turha tästä on tietysti ruveta vääntämään, jos on tolkuttomuuten tottunut. Minulle Hirvonen on ollut jo vuosikausia yksi maailman parhaista rallikuskeista ja tulokset puhuvat selkeästi asian puolesta.
 
mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
jos menestyy, muut ovat kateellisia ja jos ei menesty, niin ilkutaan. Nythän on niin, että Hirvonen on hidas etana, koska ei pysty ajamaan rallia läpi sitä vauhtia kuin Loeb ja Latvalalla on päässä vikaa, koska se ei pysy kovin pitkään tiellä samassa vauhdissa kuin Loeb.
Ei niinkään vikaa, vaan ennemminkin liikaa tavaraa päässä (tekee asiat edelleen itselleen liian vaikeiksi). Nytkin oli ns. paineeton ralli, mestaruudet jaettu ja monivuotiset sopimukset varmistettu - ja kaveri menee silti 115 MM-startin kokemuksella pähkinöiksi, ajopaikkavalinnan takia:

- Suurin ongelma oli se, että tein sen väärän lähtöpaikkavalinnan ja jouduin siihen oravanpyörään, josta en päässyt. Kun on nopein ja pääsee tekemään sen valinnan, joKa menee sitten väärin, niin se jää kaivamaan mieltä. Kaikki edellytykset oli taistella rallin voitosta, mutta menin itse mokaamaan sen. Rentoutta ei saanut enää sen jälkeen päälle.

- Alku rallille oli niin stressaava, että missään vaiheessa ei ollut kiva ajaa. Nyt ne kaikki asiat on mennyttä ja olen lähtenyt täysin nollasta. Haluan ajaa noita erikoiskokeita läpi ja nähdä, että se ajaminen on sillä tasolla, jolla sen pitää olla.

- Eniten haikea fiilis oli ennen tätä rallia. Nyt vain olen yrittänyt keskittyä ajamiseen. Kun ajaa kilpailua, silloin se on ihan jees. Sitten kun niitä asioita miettii enemmän, niin totta kai se tuntuu haikealta, Latvala myöntää.

http://www.mtv3.fi/urheilu/ralli/uutiset.shtml/2012/10/1639521/latvala-missaan-vaiheessa-ei-ollut-kiva-ajaa
Kuulostaa enemmän MeNaisten joulunumerolta kuin moottoriurheilulta. Jos Latvala saa psyykattua itse itsensä murusiksi ilman muiden apua, niin mitenköhän kivaa mahtaa olla jatkossa samassa tallissa Ogierin kanssa, joka on käyttänyt kikkakirjastoaan 9-kertaisen maailmanmestarin järkyttämisessä.
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Kovinpa vähän on ralli kirvoittanut kommentteja tänään. :rolleyes:
 
mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
Eipä tuo ralli kiinnostanut itse Loebiäkään eilisen jälkeen, miksi sen pitäisi kiinnostaa ketään muutakaan. Loppukatsastusta ja M-Sportin loppulaskuahan tässä "jännitetään".

Atkinson löysi jostain lisää vauhtia, siitä huolimatta Ogier pyyhälsi viimeisellä takaisin ohi viidenneksi. Turbo matkaan mukaan ja hyvä tulee.
 
JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7581
Novikovilta vastaavasti varmaan pudotettu ahtopaineita ja käskettyajaa hiljaa keskellä tietä.
 
ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11235
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Eipä tuo ralli kiinnostanut itse Loebiäkään eilisen jälkeen,
Jaksoi tuo sentään enduromopolla lähteä katselemaan...
Mut ei tää suurten rallien joukkoon tule lukeutumaan (vaikka en ole ehtinyt edes seurata ennen kuin tänään klo 21 jälkeen). Tosin tää kisa voi tuottaa tulevaisuudessa hyviä tietokilpailukysymyksiä.
Kova tuntuu kissanhännänveto MM-rallin järjestämisestä olevan Sardiniassakin. Alkuperäisen kalenterin mukaan jo ensi viikonloppuna piti ajaa perinteinen Costa Smeralda, tosin nyt siirretty hieman myöhempään ajankohtaan.
Kisan yksi säväyttäjä on muuten Manfrinato, vanha herra on vetänyt harrastelijapohjalta muutamia varsin upeita pätkäaikoja, torstai tosin näyttää pilanneen kaikki sijoitusmahdollisuudet. Konkarihan on käynyt myös niin Jyskälässä kuin Tunturissa.
 
mikkov

Well-known member
Liittynyt
27.9.2011
Viestit
721
Hirvonen muuten voitti. Tais mm-hopeakin tulla. Milloin Monte Carlo alkaa?
 
Ghetto

Well-known member
Liittynyt
27.5.2004
Viestit
915
Ei niinkään vikaa, vaan ennemminkin liikaa tavaraa päässä (tekee asiat edelleen itselleen liian vaikeiksi). Nytkin oli ns. paineeton ralli, mestaruudet jaettu ja monivuotiset sopimukset varmistettu - ja kaveri menee silti 115 MM-startin kokemuksella pähkinöiksi, ajopaikkavalinnan takia:

Kuulostaa enemmän MeNaisten joulunumerolta kuin moottoriurheilulta. Jos Latvala saa psyykattua itse itsensä murusiksi ilman muiden apua, niin mitenköhän kivaa mahtaa olla jatkossa samassa tallissa Ogierin kanssa, joka on käyttänyt kikkakirjastoaan 9-kertaisen maailmanmestarin järkyttämisessä.
Onhan tämä surullista luettavaa. Luulin, että mies olis kasvanut aikuiseksi, mutta ilmeisesti ei. Elämä on valintoja, jos valitsee väärin niin sitä on turha itkeä vaan keskittyä olennaiseen. Olen pitänyt itseäni jonkin asteisena Latvala fanina, mutta nyt alkoi usko hiipua. Taitaa olla todennäköisempää, että Nokian osake on yli 15 euroa kuin että JM voittaisi maailmanmestaruuden. Kisan parasta antia oli Ogierin pohjat. Muuten meni ihan ohi nämä skabat työkiireiden etc takia.
 
Vaseneri

Banned
Liittynyt
8.5.2011
Viestit
341
Onhan tämä surullista luettavaa. Luulin, että mies olis kasvanut aikuiseksi, mutta ilmeisesti ei.

Eihän se nyt ole vielä paha jos Latvalalla lähtee tarinat pikkuisen rönsyileen.Nyt sitten media lähti tähän pieneen ajatusleikkiin mukaan ,kun valittiin väärä lähtöpaikka ja sitten joku vetikin pihalle......

Ja mielenkiinnolla tosiaan odotan ensi kautta ja sitä kun akselilla Ogier-Latvala aletaan ajamaan kilpaa.Mutta tiliä sinne on menty tekemään ja jos se iso palkka pikkuisen rauhottaa tätä vilkasta omien ajatusten analysointia ja keskittyisi nyt nauttimaan ajamisesta.
 
larzzon

Well-known member
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
356
Hirvonen muuten voitti. Tais mm-hopeakin tulla.
Loebin kun poistaa tuloksista, niin Hirvonen on ollut tällä kaudella kahdeksan kertaa maalissa ensimmäisenä. Kerran on tosin hylätty. Ihan kohtuullinen suoritus hitaalta köröttelijältä ja kun ottaa vielä huomioon, että sisäpiirilähteiden mukaan Fordilla on ollut sarjan paras auto.
 
RITA#28

Banned
Liittynyt
6.8.2007
Viestit
1824

Montako kertaa noista on autovuokraamon tyypit poistaneet itse itsensä tuloslistoilta ennen kisan loppua? :idea:
 
JTH

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
697
Montako kertaa noista on autovuokraamon tyypit poistaneet itse itsensä tuloslistoilta ennen kisan loppua? :idea:
Mutta näinhän se aina menee. Jos auto tai kuski on liian hidas, homma menee yliyrittämisen puolelle ja puskat heiluu. Sano sinä onko ne kuskit hitaita, vai Fordi vaan niin hidas ?

Ja on muuten sen autovuokraamon kakkosketjun kuski pistetaulukossa korkeammalla kuin ykkösketjun kuskit. Se kuvastaa aika hyvin tuota tilannetta.
 
mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
Latvalasta sen verran, että vaikka ulosajot/kolhut on ilmeisesti parantumaton osa miehen "luonnetta", niin vielä jaksan uskoa, että uusi auto+tiimi+ympäristö voi karsia niistä töpeistä osan pois. Jos vataset ja toivosetkin pääsi voittaja-autolla voittoputkeen kiinni, niin miksei Latvalakin. Toki ekaksi pitää kääntää tallikaveri, ja toivoa että ollaan Citikan tasolla.

Ja Mikosta. Mikäli jutunjuoni on ensi vuonna se, että VW:n viulunsoittajat on katollaan joka toisella pätkällä, niin silloinhan Mikolle riittää maaliinajelu-vauhti, eikä rajoja testata jatkossakaan. Muutama hassu juniori/maksu-Fordi ja S2000:t pysyy kyllä takana, eihän siellä muita ole ensi vuonna (jos M-Sportin taso tippuu). Ellei Citikka sitten hanki kädellistä kuskia Loebilta jäävään autoon, tasavertaisella sopparilla.
 
PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Latvalasta sen verran, että vaikka ulosajot/kolhut on ilmeisesti parantumaton osa miehen "luonnetta", niin vielä jaksan uskoa, että uusi auto+tiimi+ympäristö voi karsia niistä töpeistä osan pois. Jos vataset ja toivosetkin pääsi voittaja-autolla voittoputkeen kiinni, niin miksei Latvalakin.
Kannattaisikohan hakea jotain ammattiauttajaa, joka opettaisi keskittymään oleelliseen. Kun tuntuu, että nimenomaan keskittymisessä on petrattavaa.
Kyllähän J-M vissiin tapasi kirjoitella huoliaan paperille ja jättää paperi hotellihuoneen pöytälaatikkoon :rolleyes:, mutta ehkä jotain kauaskantoisempaa lähestymistapaa ongelmanhoitoon kannattaisi harkita.
 
Ei ne ongelmat minustakaan johdu autosta tai tiimistä. (toki tiimin tehtävä olisi tarjota apua, jos päätä alkaa puristaa paineiden alla.) Jari-Matti on silminnähden aivan eri luonteinen kaveri, kuin Loeb tai Hirvonen. Loeb on muuten vain rautahermoinen ja Hirvonen nollaa epäonnistumiset oluen äärellä ja muutamalla ärräpäällä. Seuraavassa kisassa uutta matoa koukkuun.

En keksi Latvalalle muuta lääkettä, kuin kokemuksen mukanaan tuoman varmuuden.
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Kannattaisikohan hakea jotain ammattiauttajaa, joka opettaisi keskittymään oleelliseen. Kun tuntuu, että nimenomaan keskittymisessä on petrattavaa.
Kyllähän J-M vissiin tapasi kirjoitella huoliaan paperille ja jättää paperi hotellihuoneen pöytälaatikkoon :rolleyes:, mutta ehkä jotain kauaskantoisempaa lähestymistapaa ongelmanhoitoon kannattaisi harkita.
Tämä on ihan omaa mutuilua, mutta lausunpa silti:

Käsittääkseni JML:n taustat ovat aina olleet taloudellisesti kunnossa(perhe, sponsorit, Jouhki ym.)

Varakkaamman taustan omaavista kuskeista saattaa herkemmin tulla ulosajoalttiita kavereita. Junnuaikoina ei tarvitse niin välittää jos silloin tällöin tai vähän useamminkin kippaa. Kunhan rajoittuu vaan kalustovaurioihin.

Mikäli myöhemmällä iällä tuota taloudellisen huolettomuuden tuomaa turvallisuuden tunnetta/mukavuusaluetta ei saa pois takaraivosta, saattaa keskittymiskykykin kalustosta huolehtimisen suhteen jäädä heikommalle tasolle pidemmäksikin aikaa.
 
Ylös