Roni, elämää nähnyt yksityisetsivä istahti toimistonsa vanhaan narisevaan puutuoliin, nosti likaisen kupin huulilleen ja siemasi jaloviinalla terästettyä mustaa kahvia. Päälle tuli syvä huokaus, käsi siirtyi ohimolle ja mies pudisteli päätään epäuskoisena, ”miksi ihmeessä ne pitävät niitä nuorisohousuja?”
Kesken tärkeän ajatustyön toimiston ovi aukesi ja sisään astui superhottis jota arpinaamainen etsivämme ei ollut aiemmin nähnyt.
Nainen söi tikkaria ja vinkkasi silmäänsä niin viehkeästi, että kalsaripyykki oli lähellä. Nainen esitteli itsensä Luruksi ja lähestyi pöytää viettelevästi. Roni pystyi hetkeksi unohtamaan nuorisohousut. Sitä ei tapahdu todellakaan usein. Nyt Roni mietti jo mitä kaikkia asentoja hän tulisi naisen kanssa harjoittamaan toimistonsa pöydällä, sekä suosikkipaikassaan, entisen appiukon kellarissa. Siellä dekkarimme oli kokenut elämänsä hurjimmat kyydit ja hetket.
Naisen lähestyessä pöytää Ronin käsi siirtyi pöytälaatikkoon etsimään suojavälineitä. Luru istahti pöydälle kuin esitelläkseen pitkiä sääriään. ”Sä oot kuulemma paras?” Nainen avasi keskustelun. ”No riippuu keneltä kysyy”. ”No Jaa suositteli sua” ”Se rotta, se kurja ihmisraunio suositteli minua? Mihin ja miksi?” ”Se ei ehtinyt hoitelemaan mua. Suositteli sinut tekemään... hommat loppuun” Roni kohautti olkapäitään hölmistyneen näköisenä ja alkoi avata sepalustaan. ”Mieheni Righard tutustui johonkin Timoon. He sanoivat lähtevänsä yhdille oluille Kultaiseen Apinaan ja sen koomin en ole häntä nähnyt”.
Peliväline jo kädessä istuva Roni tajusi realiteetit. Nainen ei tullutkaan harrastamaan irstasta irtoseksiä toimistolle vaan antamaan hänelle työtehtävän. ”Jaha. Minäpä tässä sitten tuuletan vähän vehkeitä ja otan perustiedot samalla ylös” Dekkari onnistui pelastamaan kasvonsa hyvinkin tyylikkäästi. ”Milloinka tämä oluille lähtö tapahtui?” ”Onko tänään tiistai?” ”Keskiviikko.” ”Sitten siitä on kuusi vuotta.” ”Ja nyt aloitit etsimään?” Roni hämmästyi ja puhalteli muniinsa. ”Niin. Minulle sanottiin, että ei kannata hätiköidä vaan odottaa rauhassa jos routa ajaisi porsaan kotiin.” ”Asia selvä. Onko sinulla kuvaa hänestä?” ”Ei.” ”Tuntomerkkejä?” ”Ei.” ”Mitään mikä voisi auttaa etsinnöissä?” ”On.” ”Mitä?” ”Mitä mitä?” ”Mikä voisi auttaa?” ”Missä?” ”Etsinnöissä.” ”Niin, aivan. Siis minulla on housut.” ”Hame.” ”HOUSUT!” ”Sinulla on hame.” ”Mutta minulla on Righardin housut jotka voivat auttaa sinua etsinnöissä.” ”Aivan. Anna minulle.” ”En anna. En ole sellainen nainen.” ”Siis anna ne housut tänne.” ”Mutta ne ovat Righardin.” ”Eivät ne auta, jos et anna minulle. Siis housuja.” ”Housut voin antaa sinulle, jos palautat ne Righardille kun löydät hänet. Ne ovat hänen ainoat housunsa.” ”Lähtikö hän ilman housuja?” ”Kyllä.” ”Miksi?” ”No se nyt vaan on sellainen tapa.”
”Minä luotan sinuun.” Nainen sanoi ja poistui toimistolta. Roni otti suurennuslasin pöytälaatikostaan ja alkoi tutkimaan Righardin housuja. ”Ei jarrutusjälkiä. Hän on siis siisti mies. Ihana vävypoika tulisi varmasti Righardista.” ”Taskut tyhjät.” ”Repaleinen suun lahje... hmm...” Ronin päässä syttyi idea kuin lappi konsanaan. ”Hittolainen. Sehän on siellä Kultaisessa Apinassa!”
Roni oli sen verran maistissa, että ei uskaltanut lähteä Datsuninsa rattiin, joten hän soitti luottokuskilleen. ”Alahan tulla äkkiä. Nyt on ensimmäinen työkeikka kahteentoista vuoteen!” ”No täältä Porista nyt ajaa pienen hetken, malta odottaa.” ”En malta. Ala tulla!”
Yksitoista tuntia myöhemmin Astra karautti pihaan venttiilit paukkuen ja öljyä valuttaen. ”Morjens Roni.” ”Pitkästä aikaa kohtaamme Nollakasi.” ”On ollut ikävä.” ”Niin minullakin sinua.” Miehet halasivat toisiaan miehekkään tuttavallisesti. Halauksen jälkeen katseet kohtasivat ja lukkiutuivat toisiinsa kuin orava kiveksiin. ”Meille vai teille?” ”Ei kun Kultaiseen Apinaan!”
Roni työnsi Astran käyntiin ja hyppäsi kyytiin vauhdista. Pysäyttäähän sitä laitetta ei enää uskaltanut kun kerrankin oli käyntiin lähtenyt.
Yksitoista tuntia, monta syvällistä keskustelua ja liian pitkää silmiin tuijotusta myöhemmin piiputtava Saksan ihme saapui Kultaisen Apinan pihaan. ”Missä me ollaan?” ”Kultaisessa Apinassa.” Eikö meidän pitänytkään mennä teille?” ”Ei.” ”Miksei?” ”Jätkä pihtaa, etkö muista?” ”No vedetään sitten täällä pohjat ja mennään meille.” ”Sulla oli täällä työkeikka.” ”Mikä?” ”Työkeikka.” ”Mutta mikä?” ”Etsi Righard. Mies, joka ei jätä jarrutusjälkiä nuorisohousuihin.” ”Mä hoidan, mä hoidan”.
Roni nousi autosta huojuen tyhjien jaloviinapullojen tippuessa jalkatilasta pihamaalle.
”Ei tänään.” Sanoi portsari. ”Entäs huomenna?” ”Ehkä.” ”Ok. Jään tähän odottelemaan.” Samassa hetkessä portsari ryntäsi sisään tuima ilme kasvoillaan. Roni tajusi hetkensä koittaneen ja livahti sisään. Portsari talutti niskasta kahta rentun näköistä hahmoa jotka huutelivat mennessään, ”Mä moderoin sut suohon sika!” ”Etkö sä tiedä ketä me ollaan?!” ”Tästä tulee jätkälle pitkä banni!” Portsari oli niin kiireinen känniääliöidensä kanssa, ettei huomannut sisään livahtanutta Ronia. Dekkari tilasi suosikkidrinkkinsä ”Pullo jallua ja käkkärä pilli.” Drinkkiään imeskellen Roni alkoi systemaattisesti haravoimaan ravintolaa läpi johtolankoja etsien.
Pian Roni löysikin johtolangan. Se kulki aivan keskellä ravintolaa. Roni tarrasi kiinni johtolangasta ja alkoi kiskomaan itseään kohti sen lähdettä. Tunnin työskenneltyään Roni havaitsi kätensä olevan partasuisen miehen reidellä. Johtolanka oli lähtöisin hänen nuorisohousuistaan. ”Haluutko turpaan?” ”En kiitos. Haluan löytää Righardin.” ”Miksi?” ”Saatan saada jos löydän hänet.” ”Keneltä?” ”En tiedä vielä.” ”Anna imut niin kerron mistä hänet löytää.” Roni ojensi puolillaan olevan drinkkinsä partasuulle joka imi pullon tyhjäksi posket lommollaan. ”Righard on tuossa julmetun rumassa kerrostalossa.” ”Miksi?” ”Se on siellä jatkoilla.” ”Ei mutta miksi se talo on ruma?” ”Jaa. En tiedä.” ”Tämä vastaus kelpaa minulle jos se kelpaa myös sinulle.” ”Kelpaa.” Hyvä.”
Roni poistui ravintolasta ja totesi luottokuskinsa menehtyneen Astran ruostuttua kasaan surmaten kuljettajansa. ”Tämäkin vielä.” Roni totesi rauhalliseen tyyliinsä ja lähti päättäväisesti kävelemään kohti rumaa kerrostaloa. ”Onpa se todellakin ruma.” Roni saapui alaovelle vain todetakseen, että ei tiedä asunnon numeroa. Dekkari arpoi ovikellosta numeron 108.
Hälytykseen vastattiin välittömästi. ”Kuka siellä?” ”Yksityisetsivä Roni Forkström.” ”Mitä asiaa?” ”Etsin miestä jonka nimeä en muista, mutta hänellä ei varmaankaan ole housuja.” ”Meillä on täällä 12 sellaista. Haluatko tulla katsomaan.” ”En ole varma. Mutta taidan tulla silti.” ”Onko sinulla viinaa?” ”Ei. Mutta minulla on vaihtohousut mukana.” ”Ok. Tule sitten.” Ronin päästyä asuntoon hän näki 12 housutonta miestä istumassa sohvalla. Dekkari loi pikaisen yleiskatsauksen henkilöihin ja tilaan. Sitten hän käveli heidän eteensä ja löi yhden tajuttomaksi judoiskulla jonka oli oppinut youtubesta. Muut miehet katsoivat hölmistyneinä kun Dekkari nosti tajuttoman miehen olkapäälleen ja poistui paikalta jälkeäkään jättämättä.
Roni otti taksin takaisin toimistolle ja soitti Lurulle. ”Tule hakemaan kadonnut lampaasi.” ”Sinun piti etsiä Righard! Ei lammasta!” ”Löysin Righardin.” ”Onko hän muuttunut lampaaksi?” ”Ei.” ”Miksi sitten sanoit, että minun pitäisi hakea kadonnut lampaani?” ”No se nyt vaan on sellainen tapa.” Puhelu päättyi ja Roni avasi jaloviinapullon selvitetyn mysteerin kunniaksi.
Yksitoista tuntia myöhemmin Luru oli toimistolla. Mies oli juuri virkoamaisillaan Ronin judoiskun aiheuttamasta tajuttomuudesta. ”Siinä on sun Righard.” ”Missä?” ”No tuossa sohvalla.” ”Ei tuo ole Righard.” ”En minä ole Righard.” ”Hiljaa molemmat! Kaikki tuntomerkit täsmäävät. Hän on Righard!” ”En varmasti ole.” ”Ei varmasti ole.” ”On on. Katso nyt noita kalsareita. Ei ainoatakaan jarrutusjälkeä.” ”Noh, ehkä se sitten on Righard.” ”Noh, ehkä minä sitten olen Righard.” ”Minähän sanoin.”
Righard ja Luru poistuivat toimistolta onnellisina löydettyään jälleen toisensa. Roni istahti narisevaan puutuoliinsa, otti siemauksen jaloviinaa ja alkoi miettimään tämän kokemuksen tuomaa uutta elämänviisautta. Hän ei keksinyt sellaista, sillä ainoa päässä pyörivä ajatus oli ”Miksi?! Miksi niitä nuorisohousja käytetään?”
Kesken tärkeän ajatustyön toimiston ovi aukesi ja sisään astui superhottis jota arpinaamainen etsivämme ei ollut aiemmin nähnyt.
Nainen söi tikkaria ja vinkkasi silmäänsä niin viehkeästi, että kalsaripyykki oli lähellä. Nainen esitteli itsensä Luruksi ja lähestyi pöytää viettelevästi. Roni pystyi hetkeksi unohtamaan nuorisohousut. Sitä ei tapahdu todellakaan usein. Nyt Roni mietti jo mitä kaikkia asentoja hän tulisi naisen kanssa harjoittamaan toimistonsa pöydällä, sekä suosikkipaikassaan, entisen appiukon kellarissa. Siellä dekkarimme oli kokenut elämänsä hurjimmat kyydit ja hetket.
Naisen lähestyessä pöytää Ronin käsi siirtyi pöytälaatikkoon etsimään suojavälineitä. Luru istahti pöydälle kuin esitelläkseen pitkiä sääriään. ”Sä oot kuulemma paras?” Nainen avasi keskustelun. ”No riippuu keneltä kysyy”. ”No Jaa suositteli sua” ”Se rotta, se kurja ihmisraunio suositteli minua? Mihin ja miksi?” ”Se ei ehtinyt hoitelemaan mua. Suositteli sinut tekemään... hommat loppuun” Roni kohautti olkapäitään hölmistyneen näköisenä ja alkoi avata sepalustaan. ”Mieheni Righard tutustui johonkin Timoon. He sanoivat lähtevänsä yhdille oluille Kultaiseen Apinaan ja sen koomin en ole häntä nähnyt”.
Peliväline jo kädessä istuva Roni tajusi realiteetit. Nainen ei tullutkaan harrastamaan irstasta irtoseksiä toimistolle vaan antamaan hänelle työtehtävän. ”Jaha. Minäpä tässä sitten tuuletan vähän vehkeitä ja otan perustiedot samalla ylös” Dekkari onnistui pelastamaan kasvonsa hyvinkin tyylikkäästi. ”Milloinka tämä oluille lähtö tapahtui?” ”Onko tänään tiistai?” ”Keskiviikko.” ”Sitten siitä on kuusi vuotta.” ”Ja nyt aloitit etsimään?” Roni hämmästyi ja puhalteli muniinsa. ”Niin. Minulle sanottiin, että ei kannata hätiköidä vaan odottaa rauhassa jos routa ajaisi porsaan kotiin.” ”Asia selvä. Onko sinulla kuvaa hänestä?” ”Ei.” ”Tuntomerkkejä?” ”Ei.” ”Mitään mikä voisi auttaa etsinnöissä?” ”On.” ”Mitä?” ”Mitä mitä?” ”Mikä voisi auttaa?” ”Missä?” ”Etsinnöissä.” ”Niin, aivan. Siis minulla on housut.” ”Hame.” ”HOUSUT!” ”Sinulla on hame.” ”Mutta minulla on Righardin housut jotka voivat auttaa sinua etsinnöissä.” ”Aivan. Anna minulle.” ”En anna. En ole sellainen nainen.” ”Siis anna ne housut tänne.” ”Mutta ne ovat Righardin.” ”Eivät ne auta, jos et anna minulle. Siis housuja.” ”Housut voin antaa sinulle, jos palautat ne Righardille kun löydät hänet. Ne ovat hänen ainoat housunsa.” ”Lähtikö hän ilman housuja?” ”Kyllä.” ”Miksi?” ”No se nyt vaan on sellainen tapa.”
”Minä luotan sinuun.” Nainen sanoi ja poistui toimistolta. Roni otti suurennuslasin pöytälaatikostaan ja alkoi tutkimaan Righardin housuja. ”Ei jarrutusjälkiä. Hän on siis siisti mies. Ihana vävypoika tulisi varmasti Righardista.” ”Taskut tyhjät.” ”Repaleinen suun lahje... hmm...” Ronin päässä syttyi idea kuin lappi konsanaan. ”Hittolainen. Sehän on siellä Kultaisessa Apinassa!”
Roni oli sen verran maistissa, että ei uskaltanut lähteä Datsuninsa rattiin, joten hän soitti luottokuskilleen. ”Alahan tulla äkkiä. Nyt on ensimmäinen työkeikka kahteentoista vuoteen!” ”No täältä Porista nyt ajaa pienen hetken, malta odottaa.” ”En malta. Ala tulla!”
Yksitoista tuntia myöhemmin Astra karautti pihaan venttiilit paukkuen ja öljyä valuttaen. ”Morjens Roni.” ”Pitkästä aikaa kohtaamme Nollakasi.” ”On ollut ikävä.” ”Niin minullakin sinua.” Miehet halasivat toisiaan miehekkään tuttavallisesti. Halauksen jälkeen katseet kohtasivat ja lukkiutuivat toisiinsa kuin orava kiveksiin. ”Meille vai teille?” ”Ei kun Kultaiseen Apinaan!”
Roni työnsi Astran käyntiin ja hyppäsi kyytiin vauhdista. Pysäyttäähän sitä laitetta ei enää uskaltanut kun kerrankin oli käyntiin lähtenyt.
Yksitoista tuntia, monta syvällistä keskustelua ja liian pitkää silmiin tuijotusta myöhemmin piiputtava Saksan ihme saapui Kultaisen Apinan pihaan. ”Missä me ollaan?” ”Kultaisessa Apinassa.” Eikö meidän pitänytkään mennä teille?” ”Ei.” ”Miksei?” ”Jätkä pihtaa, etkö muista?” ”No vedetään sitten täällä pohjat ja mennään meille.” ”Sulla oli täällä työkeikka.” ”Mikä?” ”Työkeikka.” ”Mutta mikä?” ”Etsi Righard. Mies, joka ei jätä jarrutusjälkiä nuorisohousuihin.” ”Mä hoidan, mä hoidan”.
Roni nousi autosta huojuen tyhjien jaloviinapullojen tippuessa jalkatilasta pihamaalle.
”Ei tänään.” Sanoi portsari. ”Entäs huomenna?” ”Ehkä.” ”Ok. Jään tähän odottelemaan.” Samassa hetkessä portsari ryntäsi sisään tuima ilme kasvoillaan. Roni tajusi hetkensä koittaneen ja livahti sisään. Portsari talutti niskasta kahta rentun näköistä hahmoa jotka huutelivat mennessään, ”Mä moderoin sut suohon sika!” ”Etkö sä tiedä ketä me ollaan?!” ”Tästä tulee jätkälle pitkä banni!” Portsari oli niin kiireinen känniääliöidensä kanssa, ettei huomannut sisään livahtanutta Ronia. Dekkari tilasi suosikkidrinkkinsä ”Pullo jallua ja käkkärä pilli.” Drinkkiään imeskellen Roni alkoi systemaattisesti haravoimaan ravintolaa läpi johtolankoja etsien.
Pian Roni löysikin johtolangan. Se kulki aivan keskellä ravintolaa. Roni tarrasi kiinni johtolangasta ja alkoi kiskomaan itseään kohti sen lähdettä. Tunnin työskenneltyään Roni havaitsi kätensä olevan partasuisen miehen reidellä. Johtolanka oli lähtöisin hänen nuorisohousuistaan. ”Haluutko turpaan?” ”En kiitos. Haluan löytää Righardin.” ”Miksi?” ”Saatan saada jos löydän hänet.” ”Keneltä?” ”En tiedä vielä.” ”Anna imut niin kerron mistä hänet löytää.” Roni ojensi puolillaan olevan drinkkinsä partasuulle joka imi pullon tyhjäksi posket lommollaan. ”Righard on tuossa julmetun rumassa kerrostalossa.” ”Miksi?” ”Se on siellä jatkoilla.” ”Ei mutta miksi se talo on ruma?” ”Jaa. En tiedä.” ”Tämä vastaus kelpaa minulle jos se kelpaa myös sinulle.” ”Kelpaa.” Hyvä.”
Roni poistui ravintolasta ja totesi luottokuskinsa menehtyneen Astran ruostuttua kasaan surmaten kuljettajansa. ”Tämäkin vielä.” Roni totesi rauhalliseen tyyliinsä ja lähti päättäväisesti kävelemään kohti rumaa kerrostaloa. ”Onpa se todellakin ruma.” Roni saapui alaovelle vain todetakseen, että ei tiedä asunnon numeroa. Dekkari arpoi ovikellosta numeron 108.
Hälytykseen vastattiin välittömästi. ”Kuka siellä?” ”Yksityisetsivä Roni Forkström.” ”Mitä asiaa?” ”Etsin miestä jonka nimeä en muista, mutta hänellä ei varmaankaan ole housuja.” ”Meillä on täällä 12 sellaista. Haluatko tulla katsomaan.” ”En ole varma. Mutta taidan tulla silti.” ”Onko sinulla viinaa?” ”Ei. Mutta minulla on vaihtohousut mukana.” ”Ok. Tule sitten.” Ronin päästyä asuntoon hän näki 12 housutonta miestä istumassa sohvalla. Dekkari loi pikaisen yleiskatsauksen henkilöihin ja tilaan. Sitten hän käveli heidän eteensä ja löi yhden tajuttomaksi judoiskulla jonka oli oppinut youtubesta. Muut miehet katsoivat hölmistyneinä kun Dekkari nosti tajuttoman miehen olkapäälleen ja poistui paikalta jälkeäkään jättämättä.
Roni otti taksin takaisin toimistolle ja soitti Lurulle. ”Tule hakemaan kadonnut lampaasi.” ”Sinun piti etsiä Righard! Ei lammasta!” ”Löysin Righardin.” ”Onko hän muuttunut lampaaksi?” ”Ei.” ”Miksi sitten sanoit, että minun pitäisi hakea kadonnut lampaani?” ”No se nyt vaan on sellainen tapa.” Puhelu päättyi ja Roni avasi jaloviinapullon selvitetyn mysteerin kunniaksi.
Yksitoista tuntia myöhemmin Luru oli toimistolla. Mies oli juuri virkoamaisillaan Ronin judoiskun aiheuttamasta tajuttomuudesta. ”Siinä on sun Righard.” ”Missä?” ”No tuossa sohvalla.” ”Ei tuo ole Righard.” ”En minä ole Righard.” ”Hiljaa molemmat! Kaikki tuntomerkit täsmäävät. Hän on Righard!” ”En varmasti ole.” ”Ei varmasti ole.” ”On on. Katso nyt noita kalsareita. Ei ainoatakaan jarrutusjälkeä.” ”Noh, ehkä se sitten on Righard.” ”Noh, ehkä minä sitten olen Righard.” ”Minähän sanoin.”
Righard ja Luru poistuivat toimistolta onnellisina löydettyään jälleen toisensa. Roni istahti narisevaan puutuoliinsa, otti siemauksen jaloviinaa ja alkoi miettimään tämän kokemuksen tuomaa uutta elämänviisautta. Hän ei keksinyt sellaista, sillä ainoa päässä pyörivä ajatus oli ”Miksi?! Miksi niitä nuorisohousja käytetään?”
Viimeksi muokattu:
