Täksi kaudeksi paluun pääsarjaan tehnyt Leksand tunnetaan Taalainmaan ylpeytenä, mutta myös koko Ruotsin joukkueena. Sen on saanut huomata myös kolmatta kauttaan joukkueen takalinjoilla luutiva Joonas Rönnberg, joka kerää arvostusta peruspakin roolistaan.
Rönnbergillä on käynnissä jo neljäs kausi Ruotsin puolella, mutta vasta ensimmäinen maan pääsarjassa. Ensimmäinen kausi sujui piskuisen Allsvenskan-seura Oskarshamnin riveissä, mutta sen jälkeen hän on kantanut yllään sinivalkoista Leksandin paitaa.
- Tommy Salon siirtyminen Leksandin urheilupomoksi avasi minulle mahdollisuuden päästä isompaan seuraan, mikä tietysti oli tavoitteenanikin, Rönnberg sanoo.
Rönnberg on pelannut kuluvalla kaudella kaikissa joukkueen otteluissa. Pistetilastoista on turha etsiä miehen nimeä, mutta silti peliaikaa ja vastuuta kertyy mukavasti keskimäärin 17-18 minuutin verran.
- Toivottavasti ne ensimmäiset tehopisteetkin tulevat jossain vaiheessa, mutta ei tässä yöunet mene, mikäli pisteitä ei kauden aikana kerry. Valmentajat ja seurajohto tietävät kuitenkin, mitä minulta saavat ja olen tyytyväinen omaan tekemiseeni, Rönnberg kertoo.
Hän saakin joukkueen sisältä ja faneilta arvostustaan roolistaan. Tasakentällisin pelattaessa 30-vuotiaan puolustajan tehtävänä on pitää oma maali koskemattomana, mutta vastuuta tulee myös alivoimalla pelattaessa.
Rönnberg on huomannut, että Leksand kiinnostaa ympäri Ruotsia. Missä tahansa joukkue pelaakin, löytyy taalainmaalaisille kannattajia.
- Ennen kautta järjestettävä laivareissu kerää aina hurjan määrän kannattajia ja joukkueen yhteen. Lisäksi isoimmissa kaupungeissa löytyy aina iso määrä myös meidän fanejamme, jotka osaavat pitää meteliä läpi ottelun, Rönnberg sanoo.
Seitsemän kauden mittaisen Allsvenskan-visiitin jälkeen taas pääsarjassa pelaava Leksand haluaa yllättää tällä kaudella. Leksandin ykkösmaalivahti Oscar Alsenfelt kuuluu SHL:n parhaimpien maalivahtien joukkoon ja joukkue on kiinni suorassa puolivälieräpaikassa.
- Meillä on joukkueen sisällä omat tavoitteet, muta lähtökohtaisesti pääsy 10 parhaan joukkoon olisi hyvä, sillä emme halua joutua karsintasarjaan, Rönnberg toteaa.