Yleinen politiikkajarna

Olisiko SSS-hallitus (Sipilä-Stubb-Soini)


  • Äänestäjiä yhteensä
    48
  • Äänestys suljettu. .

sammyosammy

Senior Citizen
Liittynyt
12.6.2010
Viestit
5925
Sijainti
Out Of Bounds
Lyhyen a taitaa olla jo tasoa jossa plus ja miinus ei aina muistu kumpi oli kumpi ja miljardilla ja miljoonallakaan ei suurta eroa ole.
Turhaa irrelevanttia jargoniaa. Itse en vaivautunut kirjoittamaan koko ainetta ja ihan hyvin ymmärrä miljoonan ja miljardin eron.
Keskittykää olennaiseen.

Jatkakaa!
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Ei haittaisi paskan vertaa, sillä nykyään siellä ollaan vuosi ilmaisissa 'työharjoittelussa' joka vain vie ihmisiltä työpaikkoja. Omakin poika oli 3 kk putkeen asentamassa ilmalämpöpunppuja. Kun kyseli pääseekö kesätöihin, niin vastaus oli kieltävä, kun siitä pitäis vähän maksaakin.
Joo, itselläkin oli joskus 5kk työharjoittelua. Tuo kolmas vuosi tuli siihen jotta amiksesta olisi mahdollisuus edetä korkeakouluihin. Turhaan sitä kaikkien on sen takia kolmatta vuotta lusia, sen pitäis olla vapaaehtoinen jonka voi käydä suorittamassa vaikka jo valmistuttuaan.

Edelleen tuota kummastelen. Just kertoi, että alkaa opiskella oikeusasioita. :nope:
No ei niillä hirveesti juristeja ole, jos niitä kaipasit. Polliiseja olis.

Eipä tuolla autoveron pudotuksella kummoista vaikutusta ole. Käytettyihin mitään. Varakkaimmat säästää muutaman tonnin tai sitten autokauppa ottaa alennuksen itselleen. Olis voinu jättää alentamatta.
 
Viimeksi muokattu:

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Itsehän ajelen 60 hv ulkolaitamoottorilla joskus silloin tällöin kun on oikein nätti sää ja nytpä se verolle pantiin.

Olisi pitänyt tajuta jo 2013 kun venerekisteriä siirrettiin maistraateilta trafille, että jotakin mahdollista lypsylehmää tulevaisuuteen ollaan luomassa.

Tuossa vaiheessa olisi voinut ilmoittaa, että vene ei ole enää olemassa, ja ei ole tarvetta rekisteröinnin vahvistamiselle. Trafi kyseli kaiket tiedot moottorin valmistenumeroa ja ostopaikkaa myöten.

Nytpä onkin pallo jalassa verolla myös tällä osastolla.
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Jos on 2v. ammattikoulua ja työkokemusta sen jälkeen, niin miten sen jälkeen, jos jatko-opintoja haluaa? Itselläni näyttäisi olevan mahdollisuudet hakea Amk:kiin oman alan opintoja, ainakin pisteiden perusteella. Onkohan tämä ollut ajatuksena, ettei tulla suoraan työelämään johtotehtäviin? Heh, logistiikkainssit, muistoja on. "nyt Antero, jumalauta."
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Itsehän ajelen 60 hv ulkolaitamoottorilla joskus silloin tällöin kun on oikein nätti sää ja nytpä se verolle pantiin.
Espanjasta otettu mallia tuossa. Sielläkin kuulemma nättiä säätä verottavat.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Edellisen pumpun loikoiluun verrattuna nyt on tekemisen meininkiä.

Se, että onko suunta oikea, onkin jo hieman eri asia.
 

sammyosammy

Senior Citizen
Liittynyt
12.6.2010
Viestit
5925
Sijainti
Out Of Bounds
Itsehän ajelen 60 hv ulkolaitamoottorilla joskus silloin tällöin kun on oikein nätti sää ja nytpä se verolle pantiin.

Olisi pitänyt tajuta jo 2013 kun venerekisteriä siirrettiin maistraateilta trafille, että jotakin mahdollista lypsylehmää tulevaisuuteen ollaan luomassa.

Tuossa vaiheessa olisi voinut ilmoittaa, että vene ei ole enää olemassa, ja ei ole tarvetta rekisteröinnin vahvistamiselle. Trafi kyseli kaiket tiedot moottorin valmistenumeroa ja ostopaikkaa myöten.

Nytpä onkin pallo jalassa verolla myös tällä osastolla.
Muuten sama mutta en muista asioineeni Trafin kanssa Jammustani mitään. Omani on kyllä aika vanha (´06) mutta olisiko niin, että olen aikoinani antanut maistraatille jo riittävästi dataa notta Trafille on piisannut?

Verot tai siis niiden lisäys ei kiinnostaisi kyllä lainkaan mutta yleisesti ottaen veneily on Suomessa niin hallitsematonta villiä länttä, että kyllä sitä hieman sopiikin kontrolloida.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Verot tai siis niiden lisäys ei kiinnostaisi kyllä lainkaan mutta yleisesti ottaen veneily on Suomessa niin hallitsematonta villiä länttä, että kyllä sitä hieman sopiikin kontrolloida.
Sepä.

Olisi ehkä jäänyt se sumin tahattomasti upottama venekin pinnalle ja pakollisehko uimareissu rantaan tekemättä.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Muuten sama mutta en muista asioineeni Trafin kanssa Jammustani mitään. Omani on kyllä aika vanha (´06) mutta olisiko niin, että olen aikoinani antanut maistraatille jo riittävästi dataa notta Trafille on piisannut?

Verot tai siis niiden lisäys ei kiinnostaisi kyllä lainkaan mutta yleisesti ottaen veneily on Suomessa niin hallitsematonta villiä länttä, että kyllä sitä hieman sopiikin kontrolloida.
Trafi vaati kaiken datan kohdallain juuri nimenomaisesti siksi että tiedot olivat vanhoja. Vene on 70-luvulta ja moottori vm. 92. Maistraatilla oli vanhat tiedot omistuksesta. Tietojen uusimista haettiin oikein lehti-ilmoituksella ja itseilmoittautumisella tällaisista perityistä veneistä ja näin saatiin rekisteriä.

Ymmärrys oli että kaikkien hyväksi on tämä. Tottakai ei mitään villiä länttä kukaan halua tänne. Ei vaan siinä vaiheessa ollut mitään puhetta että kohta maksat.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Ihan sama mitä nysväävät, kunhan eivät nosta tupakkiaskin hintaa.
Älä unohda sitä, että tupakan lisäksi myös pääkkisten hintaa nostetaan eli sinun lompakkoasi kevennetään urakalla tulevan hallituksen toimesta.
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Älä unohda sitä, että tupakan lisäksi myös pääkkisten hintaa nostetaan eli sinun lompakkoasi kevennetään urakalla tulevan hallituksen toimesta.
Tarttee toivoa vain ansiotulojen verojen kevennystä. Ainoa, mistä vois jotain saada takaisin. Autonkin arvo tais tippua muutaman satasen silirimpsis vaan.

Ainahan sitä voi toivoa :D

*sytyttää tupakin*
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Hallitus iskee rikollisuuteen

Rikesakkojen lisäksi myös päiväsakkomaksua ollaan tuplaamassa. Eiköhän joku miljunääri vielä rapsauta maailmanennätysylinopeussakot porvarihallituksen aikana. Se ois hieno saavutus.
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Tuohon vielä tietöiden lisääntyminen, niin ai että. Paikkoja löytyy.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Tulipahan vaan mieleen, että nuo indeksijäädytykset varmaan lisäävät ihan hyvin kuntien toimeentulotukimenoja. Pääasia tietenkin tässä peiton leikkuussa, että valtio säästää nimellisesti. Olisikohan kellään hyviä pettureseptejä?

Yhteiskuntasopimuskin kuulostaa hienolta kiristykseltä. Jos et anna palkastasi, niin viedään lapseltasi kengät.

Onneksi sentään Sipilä pyytää hyvätuloisia leikkaamaan palkkoja vapaaehtoisesti, jotta hekin pääsevät osallistumaan talkoisiin jos sattuu huvittamaan.


Näytä liitetiedosto 21257
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Joo, itselläkin oli joskus 5kk työharjoittelua. Tuo kolmas vuosi tuli siihen jotta amiksesta olisi mahdollisuus edetä korkeakouluihin.
Mitä tässä olen vierestä seurannut 3 nuoren ammattikoulu-uraa, niin vaikka ne olis amiksessa 5 (viisi) vuotta, niin aika keveät on valmiudet korkeakouluun verrattuna lukion käyneisiin.
 
Ylös