Näin oli. Kuulantyönnössä on tyyliä ja tunnetta. Isot miehet, kilpailijat, kisailee ja erinomaisessa hengessä, jonka aistii television tällekin puolen. Samanlaista porukkahenkeä ei tapaa kuin ottelijoilla. Ja ne alkurituaalit, on kuin katselisi höyrykoneiden käynnistyksiä! Mutta olihan voittajalla aivan huikeaa liikenopeutta ja akrobatiaa sen kokoiseksi jättiläiseksi!
Naisten kympillä vaihtui valta. Dibapan poissaololla oli tietenkin vaikutuksensa, mutta kenialaisten paluusta "rahajuoksuista" arvokisoihin on syytä iloita!
Naisten ottelu mennee Ennisin tahdissa jos ei haavereita tai tuloksetonta lajia tule sarjaansa. Tyylikäs, kaunis urheilijatar.
Nikkaselta oli kelpo suoritus. Mitä enemmän nuoren hyppääjättären tekemistä katselee sitä enemmän se alkaa viehättää ja herättää lupauksia. Varsinkin aiempi insertti Minnan kotikonnuilta; pysyy tytöllä seipään lisäksi kädessä paskatalikkokin. Ja jalat maassa vaikka välillä on aivan ylösalaisin!
Kyllä yleisurheilu on jännää, jaloa ja kaunista!