Suomalaisittain ensimmäinen päivä meni alakanttiin. Sandra Erikson juoksi toki hienosti oman ennätyksensä 3000m esteissä ja on vasta 20-vuotiaana kiistatta harvinainen tulevaisuuden nimi pidempiä juoksumatkoa ajatellen. Karjalainen kävi pyörähtelemässä ringissa, mutta ei saanut kunnon heittoa aikaan. Ei Karjalainen toki ollut ainoa heittäjä, joka jäi kauas ennätyksestään, mutta silti tulos oli pettymys. Söderbergillä oli omaan tasoon nähden yritystä, mutta finaaliin ei ollut mitään asiaa.
Minna Nikkanen hyppäsi omalla tasollaan ja on erittäin hyvässä tahdissa oman uransa kannalta. Ennätyksen tekeminen pitkien taukojen sävyttämässä karsinnassa oli tällä kertaa vähän liian paljon vaadittu. 400 metrin esteissä Heikkilä, joka ei ole tänä vuonna onnistunut B-rajaa alittamaan kävi kiertämässä radan, mutta aika jäi todella heikoksi askelrytmin mentyä sekaisin. Pettymys oli kaverille erittäin kova.
Kuulantyöntö oli kiistatta päivän kiinnostavin laji. Dramatiikkaa riitti loppuun asti, sillä useampikin heittäjä oli 22 metrin kunnossa. Tällaisia finaaleita katsoo mielellään.
Huomenna Ingberg ja Keskisalo karsinnoissa. Keskisalon osalta odotukset ovat ennakkoon korkealla, sillä hän on kiistatta paremmassa kunnossa kuin koskaan ja tavoittelee tosissaan finaalipaikkaa. Ingberg saattaa onnistuneella heitolla venyä finaaliin, sillä tänä vuonna hän pääsee pitkästä aikaa heittämään ilman selkävaivoja. Ainakin yksi finaalipaikka pitäisi sunnuntaina tulla, mutta saa nähdä kuinka käy.