Yleisurheilun MM-kisat Pariisissa 23.-31.8.2003

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Taisi tulla ne pikajuoksun varastamissäännöt siksi, että etenkin arvokisoissa lähtö piti uusia sata kertaa, ennenkuin ukot tahi akat pääsivät matkaan. Peli on nyt armoton.

Mitäs mieltä olette, kuuluuko lähtörumba kyseenalaisine reaktioaikarajoineen lajiin? Nykyteknologia mahdollistaisi täysin sen, että juoksija lähtisi, kun on lähteäkseen. Anturi huomaa, milloin kukin lähti ja ylitti maaliviivan. Toki lähtölaukaus voitaisiin edelleen ampua, mutta tarkoitus olisi lähinnä se, että yleisö suunnilleen näkisi oikean tilanteen.

Joku sanoo tietysti, ettei katsoja olisi yhtään tilanteesta jyvällä. Eipä taida olla nytkään, kun viisi puhelinkopin kokoista mustnahaalista kurottaa rinnakkain maaliin. Kuvaa veivataan ja kohta viiden minuutin päästä julistetaan "oikeat" tulokset.
 

Observer

Well-known member
Liittynyt
23.10.2000
Viestit
14546
Niinkun eilen se yks suomalainen valmentaja sanoi niin tuo systeemi sellaseksi että heti lähtee varastamisesta suoraan pihalle. Nythän siinä saa yrittää sitä varastamista kerran ns. ilmaiseksi ja seuraavalla kerralla ei armoa anneta kellekkään.
 

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
PohjanAkka:
Jotenkin vaikuttaa, että menestyminen todellisissa kisoissa alkaa olla kääntäen verrannollista esiintymiseen julkisuudessa. Mediapersoonat Harri Haatainen, Markus Pöyhönen ja Heli Koivula-Kruger ovat siitä hyviä esimerkkejä.
No, Heli oli aika lähellä jatkoonpääsyä, eikä jääminen SE:stä 26 c:llä paljon ole. Tai
karsintarajasta 10 cm!

Mutta herrat Pöyhönen ja Haatainen! Valokuvamalliksi vaan molemmat! :p
Toista se oli Seppo Rädyn aikaan! :D

Niemi tupeksii varmasti, eikä pääse jatkoon!
 

Mie-

Well-known member
Liittynyt
16.7.2002
Viestit
652
Sijainti
Highland
Joo-oh, ei sujunut Manniselta, Monoselta eikä Latulta kovin hyvin. Odotuksetkaan ei tosin olleet kovin korkealla, mutta se mitä näiltä edes pistesijoihin toistaiseksi kykenemättömiltä pitää odottaa on omaa tasoaan vastaava suoritus. Valitettavasti kukaan näistä ei siihen pystynyt, Monosella taisi olla jotain jalkaongelmiakin.

Vaan taas oli Keskisalolta huikea suoritus! Vaikka Reinikainen ja Tiisanoja sijoittuivat omassa lajissaan paremmille sijoille, niin tässä oli silti toistaiseksi ehdottomasti kovin suomalaissuoritus, sanokaa mitä sanotte. Yhdeksäs sija ja aika 8.17,72 on vajaat viisi sekuntia edellistä omaa ennätystä parempi, ja se on arvokisafinaalissa huikea suoritus. Luo todella uskoa tulevaan, jos Keskisalo pysyy vain jatkossa terveenä niin saa nähdä mitä tulevaisuus tuo. Loistava juttu jo tämäkin.
 

kristian.s

Well-known member
Liittynyt
10.12.2000
Viestit
1548
Sijainti
Helsinki
Kun taso on muutenkin surkeaa, niin omalle tasolleen pitäisi ehdottomasti päästä. Ei se ole ihmekään, että menestystä ei tule kun juuri MM-kisoissa keskitytään alisuorittamiseen. Melkein uskallan lyödä vetoa siitä, että Keskisalon huima suoritus jää kisojen suomalaiskohokohdaksi. Ellei nyt Huhtaniemi saa kiskaistua yhden sellaisen maailmanluokan heiton naisten keihäässä. Kun mitaleille ei useimmissa lajeissa ole asiaa, jää parhaimmaksi mittariksi se oma kauden kärkitulos. Tässä mielessä kisat ovat menneet jopa paljon surkeammin kuin mitä odotettiin.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Mie-:
Vaan taas oli Keskisalolta huikea suoritus! Vaikka Reinikainen ja Tiisanoja sijoittuivat omassa lajissaan paremmille sijoille, niin tässä oli silti toistaiseksi ehdottomasti kovin suomalaissuoritus, sanokaa mitä sanotte. Yhdeksäs sija ja aika 8.17,72 on vajaat viisi sekuntia edellistä omaa ennätystä parempi
Samaa mieltä! Ja kaveri on tänä suvena parantanut ennätystään 20 sek! Ja kyllä kuulamörssäreiltä olisi odottanut edes muutaman kymmenen senttiä pitempiä kaaria ja sijoituksia edes 6:en sakkiin.

"Ei kisaturisteja" ja silti piiiiitkä surullinen lista jos keräisi kaverit jotka tippuivat jo karsinnassa tai ekalla kierroksella.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Odotukset korkealla: Ingbergillä pohkeen lisäksi selkä vihoittelee...
Toivottavasti Paula repäisee
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Johanna Halkoaholla on kyllä hyvin kehittynyt ...hyppytekniikka. Toivottavasti pääsee finaaliin.
 

Observer

Well-known member
Liittynyt
23.10.2000
Viestit
14546
Mutku:
Toivottavasti Paula repäisee
Ei repäissy. :mad: No Ingberg ja Kolkkala pääsi sentään finaaliin. Taitaa tulla 0 mitalia näistä kisoista..
frown
 

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
Sun of the pits:
Johanna Halkoaholla on kyllä hyvin kehittynyt ...hyppytekniikka. Toivottavasti pääsee finaaliin.
Moni musta naispikajuoksija on kanssa hyvin treenannut! :)
Harmi, kun pikamatkoilla ei ole enää montaa lähtöä! Ja kameramiehetkään/ohjaaja eivät ilkeä näyttää takaviistosta!

<small>[ 29-08-2003, 12:28: Message edited by: Vesku ]</small>
 

Norman

Well-known member
Liittynyt
4.10.2000
Viestit
6037
Sijainti
( Y )
Nopeuslajien tulostaso on yllättävän huono. Onkohan kasvuhormoonitesti otettu vaivihkaa käyttöön ja tieto vuotanut?
 

Mie-

Well-known member
Liittynyt
16.7.2002
Viestit
652
Sijainti
Highland
Keihäässä Parviainen finaaliin 10:nnellä sijalla. Putoaminen olisi ollut melkoinen pettymys, onneksi näin ei käynyt. Finaalissa sitten lähinnä pistesija on realistinen tavoite.

Huomenna sitten on ihan mielenkiintoinen päivä suomalaisittain, kun Utriainen juoksee maratonia ja illalla Ingberg & Kolkkala heittävät keihästä. Utriainen tuskin tekee Holménejä, nimittäin ainakin eurooppalaiset taitavat nyt viimeistään tietää ettei suomalaista saa päästää karkumatkalle, se ei nimittäin hyydy :D Pistesija on miehen oma tavoite, sekin taitaa olla aika kova tavoitettava. Vaan uskoihan Holménkin ennen Müncheniä kykenevänsä kymmenen parhaan joukkoon, en uskonut...

Keihäässä mitalihaaveet kasautuu lähinnä Ingbergin harteille, joskin tuo selkä vähän arveluttaa. Karsintaheitto tuli ilmeisesti heitettyä pelkällä kädellä ja pienen lukon tuo selän tilanne ilmeisesti luo. Toivottavasti Ingberg kykenee heittämään aivot narikkaan ja riuhtaisemaan koko vartalolla sen keihään lähemmäs 65 metriä, voittoohan ei tarvita nimittäin kuin yksi onnistunut heitto. Sairastella ehtii sitten jälkikäteen, ja mitalikorokkeelle voi nousta sitten vaikka joidenkin kainalosauvojen kanssa wink Helppoa ei hommasta tule, mutta toivotaan parasta.
 

kristian.s

Well-known member
Liittynyt
10.12.2000
Viestit
1548
Sijainti
Helsinki
Kriittinen paikka tuo keihään finaali Ingbergille on, sillä sen heiton olisi onnistuttava heti ensimmäisellä yrittämällä. Nimittäin mikäli selkä menee heti huonompaan kuntoon, niin parannuksia on seuraavilla heitoilla hyvin vaikea tehdä. Tämän päivän jälkeen tiedetään onko Suomen mitalisaldo yksi vai nolla.
 

Mie-

Well-known member
Liittynyt
16.7.2002
Viestit
652
Sijainti
Highland
Kelli Whiten näytteissä piristeitä

Pariisissa 100 ja 200 metrin MM-kultaa juosseen USA:n Kelli Whiten doping-näytteestä on havaittu merkkejä piristeiden käytöstä.

Whiten käyttämät piristeet eivät kuitenkaan kuulu IAAF:n kiellettyjen aineiden listalle.

White antoi piristeitä sisältäneen näytteen sunnuntaina juostun 100 metrin finaalin jälkeen.

IAAF ei toistaiseksi ole tiedottanut, mistä aineista on kyse, mutta korostaa, että aineet eivät ole kiellettyjä.

(YLE)
Justiinsa niin. :rolleyes: Näin se menee; kehitellään kaiken aikaa uusia aineita, ja koska niitä ei ole kielletty, ei niistä voi rankaista. Vaan ei kovin suurta painoarvoa noilla Whiten kultamitaleilla enää ole.
 

Mie-

Well-known member
Liittynyt
16.7.2002
Viestit
652
Sijainti
Highland
Niin ja tällainen juttukin vielä:

Itävallan yleisurheilussa doping-skandaali
(27.08.2003, klo: 18.50)

Kolme itävaltalaista yleisurheilijaa on jäänyt kiinni dopingista. Itävallan uutistoimisto APA tiedotti asiasta keskiviikkona.

Kuulantyöntäjä Andreas Vlasny, 10-ottelija Christian Schäflinger ja naisjuoksija, jonka nimeä ei paljasteta ovat antaneet positiivisen näytteen.
- On totta, että meillä on doping-ongelma tänä vuonna, mutta se ei koske MM-yleisurheilijoitamme. Itävallan yleisurheiluliiton puheenjohtaja Roland Gusenbauer lausui.

YLE-Reuters
<small>[ 30-08-2003, 13:10: Message edited by: Mie- ]</small>
 

oltzu

Todella hidas
Liittynyt
21.3.2002
Viestit
2170
Sijainti
Oulu
Taas se nähdään, että muut kyllä osaa doupata kunnolla laillisilla aineilla, mutta suomalaiset ne vain käyttää sellaisia aineita, joista jää kiinni!!! :mad: Sais kyllä ottaa siltä Kelli Whiteltä ne mitalit pois ja äkkiä! Ei hemmetti vieköön.
 

Jape

Well-known member
Liittynyt
6.7.2001
Viestit
1089
"White käyttänyt ainetta sairauteen"
"White unohti mainita modafinilin"

Ja onnittelevat sukulaiset valvottivat tätä mestaria läpi yön... MTV3

Kovin on uskottavia selityksiä :rolleyes:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Neekeri ei ymmärrä ottaa puhelimenjohtoa seinästä jos haluaa nukkua.

Parempi olla antamatta neekerille kännykkää, jos ei osaa sitä sulkea yön ajaksi :D
 

dzeidzei

Well-known member
Liittynyt
3.8.1999
Viestit
1574
Yhteenvetoa kisoista:

-Mitaleitta jääminen ehkä hyvää terapiaa. Parin vuoden päästä kotikisoissa varmasti noustu aallonpohjasta.

-Jukka Keskisalon suoritukset ovat merkittävämpiä, kuin mitä on edes uskallettu hehkuttaa! Hän on todella lähellä maailman kärkeä ja antaa varmasti muillekin suomalaisille uskoa, että pärjäävät kestävyysjuoksussa muutkin, kuin afrikkalaiset.

-Keihäänheitossa sisukas suoritus sekä Ingbergiltä, että Parviaiselta.

-Kuulantyöntäjät kelpo äijiä.

-Liikaa keskinkertaisia tuloksia. Olisiko ollut puutetta taisteluhengessä?

-Johanna Halkoaho tuottaisi meille suurempaa iloa luovuttaessaan vartalonsa ja kasvonsa imettäväksi.
 

epeli

Well-known member
Liittynyt
4.9.2002
Viestit
3144
Sijainti
Tre
Niin, silloin voi käydä niin, että akku loppuu ja herätyskello ei herätäkkään! :mad:

Nyt on sitten kisat ohi, Svenskit bailas ja suomalaiset häpes. Arvosanat:

Conny Karlson: 6.

Tipahti jo karsinoissa, mikä ei ollut taudin jälkeen yllätys. Kova paikka ilmeisesti oli.

Tepa Reinikainen: 8½.

Teki sen mitä odotettiin,eli työnsi pistesijoille. Odotin että olisi saanut yhden huippu työnnön,mutta ei. Sijoitus hyvä, tulos öö... no... kohtuullinen.

Ville Tiisanoja: 8

Sama vika kuin Tepalla, viimeinen lataus puuttui. Pisti kaiken peliin ekaan työntöön, se ei kantanut pitkälle, ja That´s it.

Olli-Pekka Karjalainen: 5½

Olen pettynyt, ilmeisesti lupaavassa kaverissa ei sittenkään ole arvokisa potentiaalia. Eipä ollut eka kerta kun ko. henkilölle kävi näin.

Heli Koivula-Kruger: 6-

Viime kaudella EM-Hopeaa,tällä kaudella SE, viikko ennen kisoja rennosti 14.36, ja MM-Kisoissa...karsiutuminen. 14.15 ei saisi olla liian kova raja tuon luokan kolmiloikkaajalle. Kyllä,karsinta on vaikea paikka. Mutta silti.

Ari-Pekka Lattu: 7

Mies lupaa sitä sun tätä,eikä pysty läheskään toteuttamaan sanomisiaan. Ainakaa tällä kertaa. Kun muut juoksevat niin kovaa alusta asti kuin pystyvät,niin tämä jäbä lähtee vetämään taktiikka juoksua 400:n metrin matkalla. Justiinsa joo.

Markus Pöyhönen: 7

ei tästä kansikuva pojasta ole tullut yhtään mitään uutta viime kauden jälkeen. Suorastaan on menty taakkepäin. EM-kisojen viides tila on uskomaton suoritus. MM-kisojen alkueriin jääminen sen sijaan ei.

Wilson Kirwa: 6½

Joo, olipa tooosi järkevä taktiikka. Johtaa ensimmäiset 700 metriä ja sen jälkeen juoksee päin seinää. Tuli Shikolenkon juoksu mieleen.

Matti Niemi: 7½

Ohhoh, pääsi jatkoon! Kerran. 1. alkuerissä kohtuullinen juoksu,mutta välierät ei onnistunu alkuunkaan. Ja täysin realistiset mahkut Finaaliin. Väärät piikkarit( wink ). Ei voi mitään.

Jukka Keskisalo: 10-

Loistavaa. Uskomatonta. Mahtavaa. Adjektiivit eivät riitä kuvaamaan tätä suoritusta. Kaksi kappaletta todella kypsiä juoksuja. Kirikykyinen. Fiksu. Kylmäpäinen. Ja vielä nopeakin. Mitä muuta voi juoksijalta toivoa? Jos pysyy terveenä ja kehitys jatkuu, niin Hesassa kuunnellaan maammelaulua kolmentonnin jälkeen.

Oskari Frösen: 7-

Kohtuullinen suoritus. Näissä juhlissa tarvitaan kuitenkin venymistä, sitä Oskulta, eikä koko Suomen joukkueelta(lukuunottamatta muutamaa poikkeusta). 227 ois ollu ihan mahdollinen.

Jussi Utriainen: 6

Liian kovat luulot itsestään. Ei jokainen maratoonari ole Holmén. Heikkoa oli.

Jatkan kun jaksan...
 
Ylös