Yleisurkkakausi 2015

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Pikasonnien titaanien taistelua odotetaan kiihkeänä. Kahdesti bannattu Justiina Kattila vahvana. Miten se nyt menikään, eikö toisesta bannista pitänyt tulla ikibanni? Juristit saivat saivarreltua jotenkin kuiville?

Bolt puolestaan kilpaillut hyvin harvakseen tällä kaudella. Nyt katosi jonnekin, ei osallistu muiden jamaikalaisten mukana harjoitusleirille. Sulanut pissamukin pohja vai hämäystä vaan?
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9186
Pikasonnien titaanien taistelua odotetaan kiihkeänä. Kahdesti bannattu Justiina Kattila vahvana. Miten se nyt menikään, eikö toisesta bannista pitänyt tulla ikibanni? Juristit saivat saivarreltua jotenkin kuiville?
Ensimmäisestä kärystä (amfetamiini) Gatlin selvisi lyhyemmällä tuomiolla, kun valitti että kyse oli normaalista lääkitystä. Näin ollen toisestakin kärystä selvisi vähemmällä eli neljällä vuodella.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8224
Painonpudottajatkin nykyään edustavan_näköisiä.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän osallistuminen yleisurheilun MM-kilpailuihin on vaarassa.

Mäkelä loukkaantui viimeistelyleirillä Hongkongissa, kun painonnostotanko lipesi hänen käsistään isovarpaaseen. Mäkelä oli laskemassa tankoa maahan lyhyen voimaharjoitteen jälkeen.

– Puhdas vahinko. Olen ollut levytankojen kanssa tekemisissä koko ikäni, Mäkelä harmitteli tiedotteessa.

Kolmiloikan karsinta hypätään kisojen avauspäivänä lauantaina.

– Tanko ei onneksi osunut jalkaterään eikä isovarpaan niveleen. Sen verran se kuitenkin varvasta kolhi, että siinä on niin sanottu luumustelma sekä kipua ja turvotusta.

– Pystyn nousemaan varpaille ja painamaan jalkaterää maahan, mutta vasta myöhemmin nähdään, pystynkö kunnolla juoksemaan.

Mäkelä lupaa jättää karsinnan väliin vain pakon edessä.

Ilta"&¤%!
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Al-sedän provokaatio osui Daven korviin ja tuloksena hirmukaari. Toimiskohan sama muihinkin?
Kristiina Mäkelä on ihan turha. Ei ois pitänyt lähettää tuonne ollenkaan.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7515
Näyttäkää nyt niitä naisia, eikä pelkkää kävelyä. :eek: Kiinalainen ohjaaja, joten ymmärrän kyllä.

Kävelyssä seurattiin koko kisan ajan kärkeä, eikä muita saatu ruutuun ollenkaan. Väliaikojakaan ei ruudussa näkynyt. :thumbdown

Ottelu ratkesi Johnson Thompsonin osalta kolmeen yliastuttuun pituudessa. Jos viimeinen hyppy olisi lähtenyt millin taaempaa, olisi ollut jo lähellä mestaruutta. Riossa uusi yritys.
 
Viimeksi muokattu:

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8224
Wadan suorittamat esikarsinnat ilmeisesti toimi ainakin moukarissa.

@Etusuora David Söderbergin 6:s sija on kymmeneen vuoteen paras suomalaissijoitus MM-kisoissa muissa lajeissa kun keihäänheitossa. #yleisurheilu
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7515
Onhan toi Usain helvetin kova jätkä. Tämä voitto tuli aika puhtaasti korvien välillä, ei niinkään kunnolla.
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
On kyllä jännä nähdä miten käy keihään karsinnassa. Todella vaikea sanoa kyllä joo siis, että miten käy.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7515
Schippers kakkonen satasella. Kahdella sadalla ei kulta ole kaukana. Jos pysyy pikamatkoilla ja kehittyy, niin tulee tekemään kauheaa jälkeä tulevina vuosina.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Onko aiemmin mm-kisojen seiväshypyssä menty 10cm korotuksilla? On aika perseestä kun noin paljon kerralla korotetaan, vain pari hyppääjää pääsee seuraavasta korkeudesta yli. Lopuksi jaetaan puolelle finalisteista mitallit kun on samat pöytäkirjamerkinnät. 3cm tai 5cm korotuksilla kilpailusta tulisi paljon parempi.
 
Viimeksi muokattu:

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Onko aiemmin mm-kisojen seiväshypyssä menty 10cm korotuksilla? On aika perseestä kun noin paljon kerralla korotetaan, vain pari hyppääjää pääsee seuraavasta korkeudesta yli. Lopuksi jaetaan puolelle finalisteista mitallit kun on samat pöytäkirjamerkinnät. 3cm tai 5cm korotuksilla kilpailusta tulisi paljon parempi.
Ihan juuri samaa piti tulla ihmettelemään. Oonkohan mä Jabsu?
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7203
Onko aiemmin mm-kisojen seiväshypyssä menty 10cm korotuksilla? On aika perseestä kun noin paljon kerralla korotetaan, vain pari hyppääjää pääsee seuraavasta korkeudesta yli. Lopuksi jaetaan puolelle finalisteista mitallit kun on samat pöytäkirjamerkinnät. 3cm tai 5cm korotuksilla kilpailusta tulisi paljon parempi.
Tuossa on taustalla ainakin se, että seiväshyppy kestää yleensä monta tuntia ja 10 sentin korotuksilla tarkoitus on selvästikin ollut kilpailun keston lyhentäminen.

Aiemmissakin kisoissa on menty alemmissa korkeuksissa 10 sentin korotuksilla ja myöhemmässä vaiheessa on siirrytty 5 sentin korotuksiin.

Seiväshypyn säännöissä sanotaan, että riman korotuksen on oltava vähintään 5 senttiä joten 3 sentin korotuksia ei seiväshypyssä saa käyttää.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Hienosti juoksi toi Hollannin Schippers! :thumbup:

Kyllä saa Pitkämäki ja Ruuskanen heittää viimisen päälle mikäli haluavat mitalin!
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16905
Kohta keihäsfinaali alkaa. Oliko vapaalla yleisurheilun liveseurantatoikkia? En nyt vaa löytäny joten kaipa tätä käytän.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7203
Keihäskisasta tuli juuri niin kovatasoinen kuin oli odotettavissa, kun voittaja heitti lähes 93 metriä ja viidenneksi sijoittunut Ruuskanenkin heitti 87 metriä.

Pitkämäki oli se joka toi Suomeen odotetun mitalin.
 
Ylös