Ylen rallilähetykset.

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11181
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
RK-62:
pmv:
Huhu kertoi, että Kyllönen neuvottelee tällä viikolla MM-rallien kuvauksien sopimuksesta eri alihankkijoitten kanssa. Hyvissä ajoin on tuottaja liikenteessä.
Olisko mahdollista, että Kyllönen otti hoitaakseen nuo rallilähetykset varsin myöhäisessä vaiheessa ennen kauden alkua. Sen takia olisi hommat vielä hieman keskeneräisiä...
Jo ennen marraskuista Britannian rallia oli luettavissa tieto että Yle siirtää MM-ralliohjelmien tuotannon ulkopuoliselle firmalle. Eli ihan muutamasta päivästä ei ole kyse, sentään viikoista.

Silloin ei kyllä mainittu kuka ne tulee jatkossa tuottamaan joten on pieni mahdollisuus että asia on tullut Kyllösen lafkalle joltain toiselta. Mene ja tiedä...
 

erioikee

New member
Liittynyt
4.2.2003
Viestit
2
Homma saataisiin kuntoon kun joku saisi ylipuhuttua vanhasen ekin idea selostamaan MM ralleja . siellä ainakin autot ovat nuorempia kuin kuskit ja silti perä voi luistaa
 

sooda

Alan Parsa
Liittynyt
25.1.2001
Viestit
5068
Sijainti
the real mid-west, Seinäjoki
Sändningstider i Sveriges Television från Uddeholm-Swedish Rally 2003:

Torsd 6 febr, Sportnytt SvT 2, 22.00-22.15 SvT 1

Fred 7 febr,Sportnytt SvT 2, 22.00-22.15, sammandrag etapp 1, 22.50-23.20 SvT1

Lörd 8 febr, Sportnytt 19.45-20.00 SvT1, sammandrag etapp 2, 21.15-21.45 SvT2

Sönd 9 febr, inslag i Sportsöndag 15.00-19.30 SvT2, Sportspegeln, SvT 1, 20.30-21.15

Sönd 16 febr, WRC 2003, TV-Sportens rallymagasin, 16.00-17.00 SvT1
 

Zep

Well-known member
Liittynyt
13.12.2000
Viestit
4105
Sijainti
Veteli
Hmph. 98 Sitten kaatui taas juuri sopivan strategisesti... Oli pitempikin kirjoitus tulossa, mutta se meni bittien taivaaseen.

Eilisen näkemäni perusteella täytyy kyllä suositella Ruotsin TV:n lähetyksiä, vaikka ne onkin ihan perus WRC-kamaa. Yhä suuremmin täytyy ihmetellä, MITEN JOKU VOI KÄMMÄTÄ NOIN HYVÄLLÄ MATERIAALILLA (YLE)? :)

Richards kyllä rakentaa hyvää TV-pakettia, ei voi muuta sanoa (Grist yms.). Bernie ottakoon oppia, vaikka ensin noiden grafiikoiden suhteen.
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11181
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Hmm. Tuolla Pohjanmaalla voi katsella ihan oikeeta Ruottin TV:tä. Täällä Suomen alaosassa näkyy vaan tää hemmetin SVTEurope josta tulee koko viikonlopun niin perkuleesti mutkamäenlaskentaa, luistelua ja lätkää mutta rallia selvästi niukemmin.

perjantaina vasta lauantain puolella 0025 -0045

lauantaina 2215-2245

sunnuntaina ei lainkaan, Sportspegelnissä 2130-2215 voipi olla jotain?

Tää SVTEurope on aina suhtautunu Ruotsin ralliin ku vegaani halpaan makkaraan. Ainoa poikkeus taitaa olla "87 (vai "88?) kun eka EK tuli livenä. Se mitä surkeelta kuvaukselta näkyi...
 

Under

Well-known member
Liittynyt
13.5.2001
Viestit
427
Kannattaa tsekata SVT Europe klo 00.25 jos sattuu näkyyn...

 

Under

Well-known member
Liittynyt
13.5.2001
Viestit
427
Siellä on ylellä taas käsittämätön sähläri paikalla...Sai Tomminki eilen suuttumaan oikein... aika köyhää kun ei osaa muuta kysyä ku 'pystykkö voittaan'
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Joo, itsekkin ihmettelin journalistista tasoa. Toimittaja kysyi ensin, että miten Mäkinen luulee Subarun kerkeävän kärjen tahdissa, johon Tommi vastasi että katsotaan nyt, sen näkee huomenna kun ralli alkaa. Sitten toimittaja kysyi kaikessa viisaudessaan, että miten Pösöjen vauhdissa pysytään, jolloin Tommilla kärtsähti hermot: Justhan mä sen sanoin, että huomenna se nähdään ja herra poistui paikalta.
 

Observer

Well-known member
Liittynyt
23.10.2000
Viestit
14546
Tuo oli kyllä aika nolo tilanne. Mutta keskimäärin Kaidesoja on hoitanut hommansa yleensä ihan kelvollisesti. Välillä vaan tulee näitä lapsuksia, luulisin kyllä että tämänkaltaiset editoidaan tavallisesti pois. Ehkä editointimiehellä ja Kaidesojalla on keskinäistä kärhämää mutta pohjimmiltaan toki tämäkin on täysin Kyllösen syytä.. :rolleyes:

<small>[ 08-02-2003, 13:30: Message edited by: Observer ]</small>
 

Ma

Arrogant Opportunist
Liittynyt
7.5.1999
Viestit
3606
Sijainti
UP, Michigan
Oli muuten aikamoinen ero YLEn perjantain kahdessa lähetyksessä. Eka 15 minuutin lähetys oli täysin perseestä, niin paska ettei paremmasta väliä. Sitten yöllä tullut lähetys olikin jo aika erilainen, ja kaikille erikoiskokeille paneuduttiin selvästi, ja haastatteluja oli päivän mittaan. Tosin kun katsoi heti perään Eurosportilta, oli haastatteluiden taso ihan erilainen. Mäkistäkin haastateltiin kun päivä oli päättynyt, eikä autosta niin kuin YLE:llä. Eihän se Mäkinen sieltä autosta jaksanut paljoa kertoa, mutta Eurosportille tuli tarinaa tosi hyvin.

Ja taitaapa muuten olla semmoinen juttu että taas sunnuntain lähetys on se Ruutulippu lähetyksen seurassa lähetettävä, eli tulokset kerrotaan jälleen heti, ja rallin kulku vasta sitten. Vai olisiko YLE oppinut, toivotaan...
 

Cannon

Well-known member
Liittynyt
19.7.1999
Viestit
360
Sijainti
Oulu
Ma:
eli tulokset kerrotaan jälleen heti, ja rallin kulku vasta sitten. Vai olisiko YLE oppinut, toivotaan...
Eikös tuo ole aivan sama, sillä jokainen ralliyleisö tuossa vaiheessa jo tietää ilman ruutulippuakin että miten on käynyt
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Se, että rallikooste tulee ruutulipun uusinnan yhteydessä on todella syvältä!!!

Ja miksi helvetissä ne koosteet lähetetään keskellä yötä?????

22.30 on vielä ihan siedettävä aika, mutta 01.10!!!! :mad:
 

Rami

Well-known member
Liittynyt
16.10.1999
Viestit
898
Sijainti
Lohja
Kattokaa Viron tv:stä. Tosi hyvät lähetykset ja vertailut, esim. Petter:n ja Tommin eroista, Tommi jarruttaa aikaisemmin, mutta painaa kurviin sisään huomattavasti kovempaa ja jatkuu ulostulosta samalla erolla.
 

kristian.s

Well-known member
Liittynyt
10.12.2000
Viestit
1548
Sijainti
Helsinki
Joo turhan myöhäänhän tuo 01:10 periaatteessa on, mutta ainakaan minulle se ei viikonloppuisin tuota ongelmia kun nukkumaanmeno tapahtuu säännöllisesti siinä kahden tai kolmen maissa yöllä.

Olenko mielipiteeni kanssa yksin kun noissa koosteissa (eilinen ja varsinkin tänään) oli mielestäni jo huomattavasti enemmän mieltä kuin Monte Carlon vastaavissa? Paljon incaria ja ihan kiitettävästi kuvakulmia muutenkin.

Tekee varmaan taas tiukkaa saada kaikki kunnolla valmiiksi siihen Ruutulippuun, mutta toivotaan nyt, että jälki on parempaa kuin viimeksi. Jos vaikka aloitettaisiin formuloilla sun muilla sen ensimmäisen vartin ajan ja sitten pyhitettäisiin se puoli tuntia ainoastaan rallille, jotta se periaatteessa olisi kuin erillinen ohjelma. Tuo, että poiketaan jokaisen ek:n jälkeen studiossa ei oikein vaikuta toimivalta systeemiltä..
 

-ha-

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
1319
Sijainti
tornio -> jyväskylä
Tuo mm-rallilähetysten ja Matti Kyllösen toisiinsa sotkeminen on karmea virhe. Tämänkertainenkin kalkkunaklassikko kruunattiin "siirtymällä vielä hetkeksi mm-rallitunnelmiin". Eli näytettiin selvästi etukäteen nauhoitettu Malcolm Wilsonin haastattelu jonka jälkeen ruutuun tuli jälleen Kylli-setä, joka sodan uhkaan keskittyneen haastattelun jälkeen sanoa paukautti "hyvä Suomi". Voi elämän kevät.
 

Zep

Well-known member
Liittynyt
13.12.2000
Viestit
4105
Sijainti
Veteli
:) Niin ja väittää vielä tavoitteiden täyttyneen :) OK, kaksoisvoitto on hyvä, mutta itse olisin näillä olosuhteilla ollut TYYTYVÄINEN neljään mieheen pisteillä.

Mutta itse lähetys. En ole koskaan ymmärtänyt tätä tekniikkaa jossa poukkaillaan rallista rataa ja taasen ralliin. Eiköhän nyt olis hyvä, että laitettais kaikki MM-rallia koskevat jutut sinne lähetyksen loppupäähän ja näytettäis muut jutut ensin.

Olihan tämä kuitenkin parempi kuin Monten jälkeen... tosin siihen ei paljoa vaadita.
 

-ha-

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
1319
Sijainti
tornio -> jyväskylä
Itse en Monte-viikonloppua juurikaan nähnyt, ja koetin vähän hyssytellä lähetysten saamaa murskatuomiota. Mutta kyllä tuo aivan katastrofaalisen huonoa oli sitten kuitenkin, lähinnä Ruutiksen osalta. Toisaalta ainakin lauantaiyön koostelähetys oli ihan asiallinen.
 

Funktio

Well-known member
Liittynyt
23.2.2001
Viestit
305
Sijainti
Sonkajärvi
Sunnuntaina 23.30 tullut lähetys oli minusta jo samaa laatua kuin viime vuoden rallilähetykset. Oli incar kameroita, kuvakulmia ja monen kuljettajan haastatteluja. Paljon tasokkaampi kuin Monte Carlon lähetys.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Nyt oli lähetysten taso jälleen kohdallaan!!! Lisää tälläistä!!!
 

Flying Finn

Well-known member
Liittynyt
4.3.2002
Viestit
720
Sijainti
Bliss
Perkele. Lehdessä luki, että tuo 23.30 tullut lähetys olisi pelkkä Ruutulipun uusinta mutta sehän oli ihan oma ohjelmansa. En siksi katsonut alusta. :mad:
 
Ylös