Sikainfluenssa

Aiotko ottaa/otitko sikainfluenssarokotteen?


  • Äänestäjiä yhteensä
    123

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Karjalainen sanoi:
Tutkimus: Kaksi H1N1-rokotetta lapsille

Yhdysvaltalaistutkimusten mukaan lapset tarvitsisivat kaksi annosta sikainfluenssarokotetta saadakseen taudille kunnollisen suojan. Maan viranomaisten mukaan alle 9-vuotiaiden vastustuskyky on heikompi, joten rokotetta tarvitaan enemmän. Rokotteet pitäisi tutkimuksen mukaan antaa kuukauden välein.

Yhdysvaltain hallinnon teettämistä tutkimuksista selviää myös, että raskaana olevat sietävät hyvin sikainfluenssarokotetta. Pahoja sivuvaikutuksia ei ole tullut.

Maan viranomaisia on kritisoitu rokotusten hitaasta käynnistymisestä.

H1N1-virukseen on kuollut Yhdysvalloissa viranomaisten mukaan ainakin 1 000 ihmistä. Taudin on sairastanut maassa jo viisi miljoona ihmistä.
Rokotevalmistaja ainakin kiittää tutkimuksesta. Noista lukemista tuli mieleen, että eipä kauheaa jyräystä kuolleisuuslukemiin tulisi, vaikka kaikki suomalaiset sairastuisivat ja kokisivat saman kohtalon.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Savon Sanomien mukaan täällä ihmiset on uusineet vuosia vanhoja astmareseptejä rokotteen toivossa.:eek:
 

Tomacu

Well-known member
Liittynyt
11.3.2006
Viestit
2760
Sijainti
Jyväskylä
Rokotevalmistaja ainakin kiittää tutkimuksesta. Noista lukemista tuli mieleen, että eipä kauheaa jyräystä kuolleisuuslukemiin tulisi, vaikka kaikki suomalaiset sairastuisivat ja kokisivat saman kohtalon.
Eiköhän nuo kuolleisuuslukemat ole ihan verrattavissa "normaaliin" kausi-influenssaan. Ihme hulabaloo kyllä noussut tästäkin asiasta. Samaan tapaan ihmisiä peloteltiin sarssista ja lintuinfluenssasta, jotka eivät sitten edes levinneet epidemioiksi asti, mutta joissa kuolleisuus oli huomattavasti korkeampi. Huomaa selvästi että ihmiset alkavat jo kyllästyä/tottua ainaiseen pelotteluun. Tässä on se huono puoli, että kun jokin oikeasti vaarallinen ja helposti tarttuva alkaa leviämään väestössä, niin ketään ei enää kinnosta.

En ole suunnitellut ottavani rokotusta.
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Eiköhän nuo kuolleisuuslukemat ole ihan verrattavissa "normaaliin" kausi-influenssaan.
No ei itseasiassa ole verrattavissa.
Tai no aina verrata voi, mutta kausi-influenssaan kuolleiden määrä on USA:ssa 36 000 vuodessa. Ei ihan samoihin lukuihin päästä, vaikka sama tahti jatkuisi ensi huhtikuuhun, silloin kun vuosi paniikki-pandemiaa tulee täyteen.
 

Pietari

HarjunHerra
Liittynyt
4.3.2007
Viestit
7217
Sijainti
Etelä-Savo
"Ehkä näin ei olisi saanut tehdä"
Kansanedustaja etuili rokotusjonossa
02.11.2009 20:41


Kansanedustaja Erkki Virtanen (vas) ohitti muut potilaat Kuopion kaupungin H1N1-rokotusjonossa viime keskiviikkona. Tavallisten kansalaisten riskiryhmien rokotus alkaoi Kuopiossa vasta 2. marraskuuta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Tänään monet muut viestimet jatkoivat uutista. Savon Sanomien haastattelussa Virtanen pahoitteli käytöstään.

- Puhtaaksi viljellyn tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden perusteella ehkä näin ei olisi saanut tehdä, kansanedustaja sanoi lehdelle.

Virtanen olisi ollut rokotusvuorossa sukunimensä alkukirjaimen V:n perusteella vasta torstaina. Hänet on vapautettu asevelvollisuudesta I-tyypin diabeteksen vuoksi 1971.

Virtanen perusteli ennenaikaista rokotustarvettaan käytännön syillä: sillä, että hän on viikolla kansanedustajan töissä Helsingissä.

- Tämä tuli yhteiskunnalle halvemmaksi. Edestakainen lentolippu olisi maksanut 1300 euroa. Rokotus ei loukannut kenenkään etua. Se oli toki minun etuni, mutta myös yhteiskunnan, jos olisin muuten sairastunut.Virtanen huomauttaa, että hänellä on myös astma.

Virtanen on eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen seitsemättä vuotta. Lisäksi hän on valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan jäsen.Entä toimiko lääkintähenkilöstö oikein antaessaan rokotuksen?

- Juuri silloin oli meneillään henkilökunnan rokotus. Keskustelin asiasta vastuussa olleen henkilön kanssa, ja se sopi.

Virtasen mukaan hänen rokotusaikansa olisi ollut torstaina kello 14-18. Samaan aikaan on eduskunnan täysistunto. Hän ei osaa sanoa, olisiko hän voinut saada rokotuksen myös myöhemmin.

- Ongelma koskee muitakin kansanedustajia, jotka tulevat Helsingin ulkopuolelta. Eduskunnan työterveyshuolto ei toistaiseksi anna rokotuksia.

Ilta-Sanomat
.
 

Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
No ei itseasiassa ole verrattavissa.
Tai no aina verrata voi, mutta kausi-influenssaan kuolleiden määrä on USA:ssa 36 000 vuodessa. Ei ihan samoihin lukuihin päästä, vaikka sama tahti jatkuisi ensi huhtikuuhun, silloin kun vuosi paniikki-pandemiaa tulee täyteen.
700 viikossa * 52 viikkoa / vuosi = 36400 / vuosi (tietysti maailmanlaajuisesti :thumbfh:)
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Juttelin yhden raskaana olevan myyjän kanssa, joka oli saanut piikin viime viikolla. Oli käsi ollut aika kipeä sen jälkeen. Mutta jo seuraavana päivänä ihan normi-kunnossa.
 

Pobeda

Well-known member
Liittynyt
18.4.2008
Viestit
936
Alan foorumilla jotkut dystonikot miettivät ottaako rokotteen vai ei, suosituksia ei kukaan anna paitsi että tauti kuuluu kyllä riskiryhmään. Oli ollut joku juttu lehdessä rokotuksen sivuvaikutuksista ja hakemalla löysin tämän, tuolla YouTubessa. Sairaus voi tulla mm. influenssan jälkitautina, mutta joillekin näköjään myös rokotuksesta. Itse olen vielä epävarma mitä teen, luultavasti en ota rokotusta.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Ihme hulabaloo kyllä noussut tästäkin asiasta. Samaan tapaan ihmisiä peloteltiin sarssista ja lintuinfluenssasta, jotka eivät sitten edes levinneet epidemioiksi asti, mutta joissa kuolleisuus oli huomattavasti korkeampi. Huomaa selvästi että ihmiset alkavat jo kyllästyä/tottua ainaiseen pelotteluun. Tässä on se huono puoli, että kun jokin oikeasti vaarallinen ja helposti tarttuva alkaa leviämään väestössä, niin ketään ei enää kinnosta.
Jos haluaisi viritellä salaliittoteoriaa niin voisi sanoa että tuohan on perin oivallinen ja toimiva taktiikka jos tavoitteet eivät kestä päivänvaloa. Väsytys/kyllästyttäminenhän toimii aina.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Torniolaistytön kuolinsyy tutkitaan


Länsi-Pohjan keskussairaala tutkii
kotonaan menehtyneen torniolaistytön
kuolinsyytä. Selvitettävänä on mm.
sikainfluenssan mahdollisuus.

Alakouluikäinen tyttö kuoli kotonaan
Torniossa tiistaina.

Haaparannan koulutoimenjohtaja Sven
Forsberg on vahvistanut YLE
Perämerelle, että Tornion ja
Haaparannan kielikoulun oppilas on
kuollut ja että asian tutkiminen kuuluu
Suomen terveysviranomaisille.

Sairaanhoitopiirissä käsitellään
sikainfluenssatilannetta tänään
aamupäivällä.
Mikäköhän tässä on taustalla?:doubtful:
 
Liittynyt
12.4.2008
Viestit
5798
Sijainti
Kerava
Sain tänään sikainfluenssarokotteen. Vähän on pistokohta kipeä, muuten OK fiilis.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Njoo, kuulemma hirvee epidemia menossa tällä alueella, vaan enpä ole kuullut yhdestäkään kellä olisi edes normiflunssa juuri nyt menossa, siasta puhumatikaan...
Noh, hyvä tietysti niin, toivottavasti tällasena pysyykin kun ei tuota rokotetta varmaankaan ihan heti tule itsekään saamaan :eek:
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
enpä ole kuullut yhdestäkään kellä olisi edes normiflunssa juuri nyt menossa, siasta puhumatikaan...
Se johtuu siitä, että suurin osa niistä kuolee, eikä kukaan jää heidän tarinaansa kertomaan. Lisäksi osa lähetetään avaruuteen tartuntojen pelossa. Voi olla että naapuriasuntosi on jo tyhjillään, koska asukkaat ovat piiloitettuna avaruuteen.

Täällä kävi eilen talonmies sammuttamassa valot tuosta naapurikerrostalosta, kun kaikki asukkaat (6000kpl) olivat menehtyneet sikaflunssaan. En tiedä minne ovat ruumiit vieneet, mutta kaikki ovat kuolleet, tai ehkä jotain vielä hirveämpää.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Ai senkö takia tuossa noita raketteja ammutaankin vähän joka ilta :D
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Njoo, kuulemma hirvee epidemia menossa tällä alueella, vaan enpä ole kuullut yhdestäkään kellä olisi edes normiflunssa juuri nyt menossa, siasta puhumatikaan...
Noh, hyvä tietysti niin, toivottavasti tällasena pysyykin kun ei tuota rokotetta varmaankaan ihan heti tule itsekään saamaan :eek:
Sama havainto. En tunne ketään joka tuntisi ketään joka tuntisi ketään jolla on sikainfluenssa.

Humbuukia ja maailmanlaajuista rokotemyynnin miljardibuisnessta koko kepulointi!
RML (lue huuliltani) : Miljardibuissnes koko lenssu. Pydamirihuijaus.
 
Ylös