Itseänikin on kyllä alkanut tämä skenaario kiinnostaa eniten. Voisiko Räikkönen olla Toyotalle se osa-alue, mikä on tallin menestysjahdista puuttunut. Tähän sopisi vielä hyvin, että Kimi ilmoittaisi julkisesti ottavansa tavoitteekseen tallin auttamisen voittojen tielle. Ja sokerina pohjalla tallin 100% tuki Kimille. Vaikkei Toyotalla menestystä aiemmin ole tullut, ei se sitä tarkoita, että sitä ei voisi tulevaisuudessa tulla. Puhutaan kuitenkin lajista, jossa menestymisen ja floppaamisen ero on pienistä asioista kiinni. Toivossa on hyvä elää.
Jos ajohaluja Kimillä riittää niin en kyllä lähtisi ihan suoralta kädeltä Toyotan tarjousta tyrmäämään. Onhan siellä ollut tähän asti resurssit kohdallaan ja tänä vuonna on ollut aika hyviäkin kisoja. Kimi voisi tuoda pari kymppää kierrosaikoihin tullessaan sekä muutenkin tasaista suorituskykyä. Eihän Trulli huono ole mutta kyllä tuosta Fisin Ferrari räpellyksestä näkee että kuskilla on väliä. Säännöt eivät muutu paljonkaan joten voihan se Toyotakin saada varsin hyvän auton kasaan. Autot lienevät ensi kaudella hyvin tasaisia - suuri muutos on tuo välitankkauksen poistuminen ja sen vaikutus autoon.
Vaikuttaa siltä, että Kimi olisi erittäin tervetullut talliin ja se olisi loistava lähtökohta. Kimi saisi varmasti haluamattaankin ykköskuskin aseman, sillä vaikutaa siltä että Toyota haluaa kuumeisesti nostaa tasoaan ja saada menestystä.
Välillä oli kyllä hieman huolestutavaa/ erikoista kun Toytalta kommentoitiin, että eivät itsekkään ymmärrä autonsa käyttäytymistä joillain radoilla. No, ehkä syyt löytyivät mutta sitä ei ole julksesti kommentoitu.
Vaikea on kuvitella että Kimi ajattelee tässä kohtaa rahaa. Tuntuisi, että jos Kimi haluaa ajaa niin hänelle on ihan sama mitä tallikaveri tienaa. Asiat ratkotaan radalla. Täytyyhän Kimin ja Steven ymmärtää että taloudellinen ympäristö on muuttunut siten Hamiltonin Mäkki-sopparin ja Kimin Ferrari-sopparin solmimisten. Ferrarikin erikseen korjasi huhuja, joiden mukaan Lonso tienaa Ferrarilla 25-35 MUSD. Peliä silti varmaan pelataan tarjousten ja vastatarjousten kanssa.