No sinne päin. Alonson tulohan oli jo pätetty kohta Todtin lähdön jälkeen. ( Montezemolon myöntämä ). Tallilla oli tarve ( tästä ei suoraa näyttöä ) saada molemmista kuskeista mestari = kaksi mestaria, kunniaa autolle, helpompi päättää Alonson tallikaveri. Schumin klaani vielä Massan takana 2008 tuotti sitten mm auton eturipustuksen uudistuksen joka ei lainkaan sopinut Kimille ( johtajuuskriisi Todtin ulossavustuksen jälkeen ). Massan saaman muun tuen lisäksi. Kimi ilmaisi kantansa mutta projekti vietiin loppuun ja rengaslämmöt katosivat Kimiltä loputkin. Vasta kun vanha ripustus palautettiin, rupesi Kimi saamaan otetta jälleen ajamiseen. Se oli kuitenkin myöhäistä mestaruuden osalta mutta Massalle tuo ripustus paremmin sopineena oli vielä mukana mestaruustaistossa. Olihan hän yhdessä Schumin kanssa ollut lobbaamassa auton ajokäytöksen muuttamista. Massahan oli opiskellut Schumimaisen ajotyylin.
No Kimiltä pyydettiin tässä tapauksessa apua Massan mestaruustavoitteluun ja Massasta tulikin se 5-sekunnin mestari. Kimin osalta puolestaan mietittiin miksi motivaatio ei riitä ( siis mikä ihme jaksamisen suhteen, jos tallillakaan ei ole motivaatiota tukea mestariaan ). Kimi oli myös pyytänyt, kun testausta ei enää sallittu - saada pitää virettä yllä osallistuen joihinkin ralleihin. Kimi pitkästyi pitkiin taukoihin ja saikin tosin vain pariin ralliin osallistumisluvan. Mm tälläisiä kulissien takaisia.
2009 auto oli fiasko ja Massalla jousi päähän - Alonson tuloa aikaistettiin kun Pique-case selvitettiin. Kimistä luopumisen syyksi etsittiin selitykset puheliaisuudesta, team-työstä jne. Massa pidettiin. Tässä ollaan.
Tietenkään julkisesti ei puhuttu Alonson toiveista tallikaverin suhteen ( miksi maksaa Kimi ulos koko sarjasta ), Santanderin osuudesta kuskivalintoihin tai öljyrahoitusprojekteista Brasiliassa, juuri loukkaantuneena Massasta luopumisen mahdollisista imagotappiosta jne
Tuo on oma teoriasi, mutta totuuden kanssa sillä ei taida olla mitään tekemistä. Todisteet puuttuvat. Esimerkiksi yksikään asiantuntija/sisäpiiriläinen ei tietääkseni ole missään viitannut moisiin tapahtumiin. Varmasti olisi, jos esittämäsi olisi totta.
Mitä järkeä Ferrarin edes olisi ajattaa kallispalkkaista Räikköstä kakkoskuskina? Isolla rahalla talliin Schumin "manttelinperijäksi" palkattu Kimi, vieläpä tuoreen maailmanmestarin statuksella, olisi ollut paljon loogisempi valinta ykköskuskiksi.
Eiköhän se ole jo aika myöntää, että Massa oli vaan Kimiä parempi ja sillä selvä. Selittelyt sikseen. Edes Kimi ei ole aina paras, niin uskomattomalta kuin se saattaa kuulostaakin.
Uskallan väittää, että muutenkin taso täällä nousisi pykälällä parilla, jos F1-maailmaa ei seurattaisi niin paksujen sinivalkoisten lasien takaa. Mallia voisi ottaa vaikkapa Jatkoajan jääkiekkofoorumilta, missä oman joukkueen intohimoinenkaan fanittaminen ei (useinkaan) estä keskustelijoita näkemästä totuutta ja myöntämästä toisen paremmuutta ja kritisoimasta omia silloin kun sen paikka on.
Kun kyse on maailmalla arvostusta ja suosiota nauttivasta yksilölajista, jossa oman kylän pojat menestyvät, niin homma tietysti menee helposti henkilöpalvonnan puolelle. Mutta en usko, että kenenkään kohdalla on mahdotonta ainakaan pyrkiä elämään totuudessa ja vähän vähemmän subjektiivisessa toivemaailmassa.