Niin ne tilanteet muuttuu F1-maailmassa(kin). Vielä viime kauden alussa Massa lesoi olevansa Ferrariperheen sydän ja yms. skeidaa. No, nuo "tittelit" myytiin ajan hengen mukaisesti eniten tarjonneelle, joka oli tällä kertaa Banco Santander.
Vaikka Felipe-Baby kertoi olleensa hieman harmistunut, ettei onnettomuutensa jälkeen herännyt koomastaan Räikkösen lämmittämän lämpimän maidon tuoksuun ja että Kimi oli varsin kylmä ja etäinen, niin veikkaan että aika helvetin paljon mielummin Massa ajaisi nyt Räksän partnerina kun olisi Pankkiirin kynnysmattona.
Kimin aikana tuollaista ei olisi IKINÄ tapahtunut. Ja vaikka sitä silloin vähän joskus harmittelikin, ettei Kimi saanut ykköskuskin kohtelua, niin nyt kun on katsonut tota Santanderin kumminpojan touhuja, niin hienoa, että Kimi voi ainakin sanoa voittaneensa selkä suorana ja rehellisin keinoin. Pankkiiri ajanut nyt puoli kautta Massan parina ja Massaa on alistettu jo pahemmin kun koko uransa aikana yhteensä ennen tätä kautta. Pahaa tekee katsoa.
Silloin ihan heti kauden alussa vähän harmittelin ettei Räikkönen enää duunaa punaisissa haalareissa Massan paikalla/tallikaverina, mutta nyt kun on tuota touhua katsonut, niin Ferrarin touhu on niin paskaa, että ei harmita yhtään että Kimi ei siellä enää ole. Liekö sattumaa, mutta mun mielestä Räikkösen 3 kauden aikana Ferrarilla sikailtiin keskimääräistä huomattavasti vähemmän, kun ennen häntä, ja varsinkin nyt jälkeen.
Tai no, oisko Kimi sitten saanut Alonson tyylistä jumalakohtelua, jos DNA ois vähän voidellut paalua Mololle ( heh, DNA
), mutta kyllä minä vaikka olenkin urheilumies henkeen ja vereen ja teen itsekin LÄHES mitä tahansa voiton eteen, niin Alonson paikalla kyllä nolottaisi. Tuollaisen "voiton" jälkeen en ainakaan tuulettelisi sitä kuin jotain olympiavoittoa. No, Moukka mikä moukka!!
PS: Ja kyllä, toivon Alonsolle kaikkea pahaa hänen uransa loppuun asti. Vielä vuosi sitten Hamilton oli by far se mun eniten vihaama kuski. Nyt jopa Hamilton saa mun puolesta viedä mestaruuden näytöstyylin kunhan tää yks espanjalainen äidin pikku runkkari ei sitä vie.
Tässä tällainen pieni avautuminen yövuoron jälkeen. Kiitos ja anteeksi, Mauro menee nyt nukkumaan
EDIT: Ja vielä unohtui yks juttu sanoa. Olen myös pettynyt Massaan. Mun mielestä kunnia ja ennen kaikkea mieskunnia on se asia, josta sut tullaan uran jälkeen muistamaan. Minkälainen kuljettaja olit muiden mielestä. Massan ois pitänyt sanoo Schmedleylle, että "joo, kyllä mä ymmärrän" ja sit repii piuha irti ja kruisailla ykkösenä ja sit vitulliset tuuletukset päälle vielä. Okei, fudut siit ois voinut tulla, mut lähdetään sit ainakin tyylillä. Massa sais kyllä paikan jostain muustakin hyvästä tallista. Katson nimittäin ihan oikeasti n. 1000 kertaa mielummin Kovalaisen jumittamista Lotuksella sijalla 20 kun sitä parin viime kauden jatkuvaa kyykyttämistä Ladalla. Se vitutti niin syvästi ja itse on suostuisi tuollaiseen (no, okei. Helppo nyt sanoo, mut jos tarpeeks laitettais fyffee tiskiin, niin kai sitä itsekin hännystelis). Summa summarum: Massan ois pitänyt ignoraa tallimääräys ja ajaa voittoon. Tai vielä nätimpää ois ollut Gabor Talmasci -tyyliin kiihdyttää vikan kiekan maalisuoralla Alonson edelle kun toinen jo kruisaa ja tuulettelee.. Siinä ois ollut tyyliä!!