Suurajojen erikoiskokeet

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
https://youtu.be/TPuSYxFQGC0?t=8963

Täältä löytyi muuten vielä pätkä jota en ollut ennen huomannut. Aluksi ohitetaan Ehikintien risteys ja sitten ajetaan jossain heinäseipäiden keskellä, kerronnan perusteella oltaisiin Rapsulassa. Osuuden lopussa näkyy oikealle kääntyvän risteyksen etumerkki. Auringonpaista hyvin samanlaista kuin Ehikissä eli puolen päivän aikaan.
Heinäseiväs-paikka näyttää kyllä ihan Rapsulantieltä, mutta jotenkin nuo mutkat ei oikein täsmää ennen oikealle kääntyvää risteystä, joka tuossa ennakkomerkissäkin näkyy. Ehikissä taas ei ole risteystä oikealle, paitsi Vekkulantieltä Palviantielle, mutta se ei ole tuollaista peltomaisemaa.
Nyt kun vuoden -86 Jyskälän kuvauspaikkoja on käsitelty oikein perusteellisesti, olisi mielenkiintoista tietää miltä kaikilta pätkiltä näiden aiemmin tunnistettujen lisäksi videokuvaa on olemassa. Onko esim. Vahteristo, Pengonpohja tai Murole päätynyt filmille. Ainakin GTV ja Duke on tehnyt kisasta koosteen, mutta valitettavasti niitä ei taida youtubesta löytyä. Pimeällä ajetut ek:t on varmaan jokainen kuvausryhmä skipannut ihan suosiolla. Sunnuntai-aamuna on muuten ajettu Laajavuori klo 5.10. Onkos syyskuun alussa tuohon aikaan vielä pimeää? Veikkaisin, että väkeä ei ole paljon penkalla näkynyt tuohon aikaan, ainakaan verrattuna perinteiseen pe-illan avauspätkään.
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
https://www.youtube.com/watch?v=SeMG7vZskGM

Kohdassa 2.12 Mikael Ericssonin Lancia tulee kuvaan ja ohittaa punaisen talon. Pätkä on ilmeisesti Ek17 Vahonen. Kohdassa 2.23 taittaa mutkaan, jossa näkyy tien vieressä iso kallio? Onko tuo juuri se sama kallio, joka räjäytettiin pois sen Vahosen pätkällä sattuneen onnettomuuden seurauksena?
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5493
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Ainakin GTV ja Duke on tehnyt kisasta koosteen, mutta valitettavasti niitä ei taida youtubesta löytyä.
Duken jutut lähtee yleensä aika nopeasti lauluun tuubista. GTV:n kooste olisi tosiaan hauska nähdä, ja onhan niitä varmasti muitakin koosteita/videomatskua olemassa. Käsittääkseni tuohon maailmanaikaan ei paljon kuvausoikeuksia rallin puolella kyselty.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15745
Sijainti
Tampereen lenkki
Onko esim. Vahteristo, Pengonpohja tai Murole päätynyt filmille.
Eikä Sarvana. Ekojärveltä on kuvaa kahdestakin paikkaa, mutta Masosta ei ole tietoa.

Sunnuntai-aamuna on muuten ajettu Laajavuori klo 5.10. Onkos syyskuun alussa tuohon aikaan vielä pimeää? Veikkaisin, että väkeä ei ole paljon penkalla näkynyt tuohon aikaan, ainakaan verrattuna perinteiseen pe-illan avauspätkään.
https://www.youtube.com/watch?v=fiEFWLe4Wuw

Siitä voi itse katsella. Sumuista oli. Yön yli ei enää ajettu, mutta perjantai-iltana ja sunnuntaiaamuna ajettiin pimeässä. Vastaavasti 1987 ajettiin torstain lenkki pikkutunneille asti, videolla näkyy, että jo Rapsulan lähdössä oli aika pimeää.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15745
Sijainti
Tampereen lenkki
Tässä on ainakin monin paikoin eri kuvauskohdat kuin muilla filmeillä. Viimeinen kohtaus on Kaipolanvuoren isomman montun lisäksi Sahloisista Ruoppaan montulta, ja tässä näkyy hyvin miten vanha tielinja kiemurteli montun länsipuolella metsässä, nykyään menee suoraan montun läpi.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5493
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Kyllönen on näkevinään Timo Mäkisen katsomossa kohdassa 1.14.24. Eikös Mäkinen kuitenkin ajanut kisassa Volvolla 00-autoa??
Ajoi. Mattihan ei selostajaurallaan profiloitunut kovinkaan kaksisena tilanteiden tai ihmisten tunnistajana. Mm. Suzukassa 1994 Kyllönen sekotti JJ:n japanilaiseen ratavirkailijaan, joten ei ihme, että Suurajo-yleisöstäkin löytyy "Mäkisiä".
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15745
Sijainti
Tampereen lenkki
https://youtu.be/TPuSYxFQGC0?t=8963

Täältä löytyi muuten vielä pätkä jota en ollut ennen huomannut. Aluksi ohitetaan Ehikintien risteys ja sitten ajetaan jossain heinäseipäiden keskellä, kerronnan perusteella oltaisiin Rapsulassa. Osuuden lopussa näkyy oikealle kääntyvän risteyksen etumerkki. Auringonpaista hyvin samanlaista kuin Ehikissä eli puolen päivän aikaan.
Toinen kohta on Sahloinen, n. 3 km kohdalla. Kuvaus alkaa siitä kun Sahloisten rantatie kääntyy vasemmalle ja pätkä jatkuu Isoahontienä. Etumerkki taas osoittaa Kalliokoskentien ja Isoahontien risteykseen, josta pätkä kääntyy oikealle. Sama kohta näkyy tällä videolla 3:18 alkaen https://youtu.be/p6n4ufnTIOU?t=198
 

SimoL

Well-known member
Liittynyt
30.4.2016
Viestit
150
Ajoi. Mattihan ei selostajaurallaan profiloitunut kovinkaan kaksisena tilanteiden tai ihmisten tunnistajana. Mm. Suzukassa 1994 Kyllönen sekotti JJ:n japanilaiseen ratavirkailijaan, joten ei ihme, että Suurajo-yleisöstäkin löytyy "Mäkisiä".
Kyllä tuo ajassa 1.14.24 rannekelloaan vilkaiseva mies on Timo Mäkinen.Jos ei ole,niin onneksi olkoon kaksoiskappale on löytynyt! Ainakin 1987 Mäkinen ajoi nolla-autoa Atso Ahon kanssa.Löytyy haastatteluja ja incar-kuvaakin.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5493
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Kyllä tuo ajassa 1.14.24 rannekelloaan vilkaiseva mies on Timo Mäkinen.Jos ei ole,niin onneksi olkoon kaksoiskappale on löytynyt! Ainakin 1987 Mäkinen ajoi nolla-autoa Atso Ahon kanssa.Löytyy haastatteluja ja incar-kuvaakin.
Kyllähän tuo kovasti Timo Mäkiseltä vaikuttaa. Mutta, Mäkinen ajoi myös vuonna 1986 nollaa (tarkalleen ottaen 00-autoa), joten ei siinä oikein mitään järkeä ole, että mies olisi ollut kello kädessä penkalla Ohtisessa. Mysteeri!

Näytä liitetiedosto 26376

Ehkä tässä vielä paljastuu että punaista 00-Volvoa ajoikin Hans Assmann, Mäkisen kierrellessä pätkiä turistina. Täytyykin soittaa Jorma Palolle.
 
Viimeksi muokattu:

SimoL

Well-known member
Liittynyt
30.4.2016
Viestit
150
Kyllähän tuo kovasti Timo Mäkiseltä vaikuttaa. Mutta, Mäkinen ajoi myös vuonna 1986 nollaa (tarkalleen ottaen 00-autoa), joten ei siinä oikein mitään järkeä ole, että mies olisi ollut kello kädessä penkalla Ohtisessa. Mysteeri!

Näytä liitetiedosto 26376

Ehkä tässä vielä paljastuu että punaista 00-Volvoa ajoikin Hans Assmann, Mäkisen kierrellessä pätkiä turistina. Täytyykin soittaa Jorma Palolle.
Parempi kun en sano tähän mitään..:) Kuvan paikka sen sijaan vaikuttaa sangen tutulta.. Täällä oli kommenttia,että pimeässä ajetut pätkät on suosiolla jätetty kuvaamatta.Tässä kuitenkin vähän pimeän ajoakin. Ajassa 7.02 . https://www.youtube.com/watch?v=BV7J386NKPM En kuitenkaan pysty tunnistamaan kuvauspaikkaa useammankaan ajokerran jälkeen..:eek!:
 
Viimeksi muokattu:

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15745
Sijainti
Tampereen lenkki
https://www.youtube.com/watch?v=ZRcjoAtc5P0

Tuossa Mäkisen haastattelu sunnuntaiaamulta. Mietin jopa sellaista vaihtoehtoa, että olisi ajanut nolla-autoa vain sunnuntaina, mutta haastattelussa kyllä puhuu ensimmäisestä yöstä ja Tampereen lenkistä, ja muutenkin kommentoi auton käyttäytymistä pätkillä.

Se kohtaus, jossa "Timo Mäkinen" on penkalla, onko siinä etualalla muita rallikonkareita, viiksekäs herrasmies on Kankkustakin kartturoinut Rolf Mesterton? Onko Timo Mäkisellä veljeä joka voisi näyttää samalta?
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15745
Sijainti
Tampereen lenkki
Jos kelpaa yksi "Päivän Kiertopalkinto" lisää, niin Haukilahdentie kiersi 90-luvulle asti (1993 tai 1994) Kalkun talon kautta. Eli voi korjaya hyvillä mielin vielä vuoden 1990 karttaan.
Kiitos, laitetaan lisäykseen, näitä saa kyllä heittää lisää jos vaan tiedossa on :)
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15745
Sijainti
Tampereen lenkki
Nyt on Kalkun mutka Haukilahdentiellä rally-mapsiin korjattuna. VM:n katsojaopas mainitsee että tuo mutka on ollut asvaltilla! Muistankin ihmetelleeni miksei kyseistä assumutkaa näy street viewssä. Hauskasti myös vanha tienlinja edelleen erottuu satelliittikuvassa pellolla.
 
Viimeksi muokattu:

Iso Masa

Anonyymit Kyynikot
Liittynyt
14.11.2005
Viestit
1877
Kyllähän tuo kovasti Timo Mäkiseltä vaikuttaa. Mutta, Mäkinen ajoi myös vuonna 1986 nollaa (tarkalleen ottaen 00-autoa), joten ei siinä oikein mitään järkeä ole, että mies olisi ollut kello kädessä penkalla Ohtisessa. Mysteeri!
Niin, minäs vuonna, 1986 vai 1987, Volvosta tuli koneesta savut ja lieskat ulos sillä seurauksella, ettei autolla enää kyseisenä vuonna ajettu toimitsijatehtäviä? Muistaakseni Sorateiden Grand Prix 50v-kirjassa oli tästä maininta.
 
Ylös