Äänimerkki-poll

Miten usein ohjeistat kanssakulkijoita liikenteessä äänimerkillä?


  • Äänestäjiä yhteensä
    49
  • Äänestys suljettu. .

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42724
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken

Haa


Kuinka usein tulee käytettyä auton, tai muun ajoneuvon äänimerkinantolaitetta kanssaihmisten ohjeistamiseen liikenteessä?

1) Päivittäin.
2) 3 - 5 kertaa viikossa.
3) Kerran tai kaksi viikossa.
4) Parin viikon välein.
5) Kerran kuussa.
6) Muutaman kerran vuodessa.
7) Harvemmin kuin kerran vuodessa.
8) Äänimerkinantolaite on rikki, puuttuu, tai en löydä käyttöpainiketta, tahi nappulaa.
 
Päivän piristykseksi voi myös kirjoitella tarinoita ja tapauksia äänimerkin antamisesta ja sen seurauksista.

Vaimo antoi kerran äänimerkin hypätessään tapansa mukaan taas jostain piilosta eteeni ja sen seuraukseni selkäni venähti, kun kaaduin säikähdyksestä seljälleni.
 
Erittäin harvoin käytän, tuskin koskaan. Nykyisen auton 'ääntä' en ole edes kokeillut toistaiseksi. Odottelen piristäviä tarinoita muilta autoilijoilta.
 
Turkissa tuli äänimerkkeiltyä kymmenien vuosien tarpeet. Siellä kun lähdetään ohittamaan vilkutellaan valoja, tööttäillään ja vielä heilutetaan kättä ikkunasta.

Viikon vuokra-autoretki oli kyllä hauska ja virikkeinen.

Suomessa tulee tööttäiltyä liian harvoin.
 
About kerran kuukaudessa - jos otan huomioon pelkästään maantieliikenteen. Jos ajelisin enemmän kevyenliikenteenväylillä, niin tööttäillä tarttis enämpikin.

Sen takia en siellä ajelekaan. Lapsiperheet, koirat, ym. Ei ole moottoriajoneuvon paikka kevyenliikenteenväylällä - ei siis edes mopoille sallitulla.
 
Kutosen ja seiskan paikkeille osuu.

Fillarin soittokelloa voisi käyttää useamminkin, varsinkin koiria ulkoiluttavien lähistöllä. Kerran meinasin yhden koiran yli ajaa, kun omistaja ei havainnut minun tulevan takaa ja koira päätti mennä nuuskimaan pöpelikköä juuri editseni.
 
Kutosen ja seiskan paikkeille osuu.

Fillarin soittokelloa voisi käyttää useamminkin, varsinkin koiria ulkoiluttavien lähistöllä. Kerran meinasin yhden koiran yli ajaa, kun omistaja ei havainnut minun tulevan takaa ja koira päätti mennä nuuskimaan pöpelikköä juuri editseni.

Noi on muuten tilanteita joille ei voi oikein omistajakaan mitään, tai sit pitäis olla 100%:sti koulutettu koira joka ei hajujen perässä pompi ja sitten voisinkin jo kyseenalaistaa koko koiran elämän mielekkyyden.

Koirien lähellä kannattaa olla ns. jalka jarrulla, ihan niinkuin lastenkin lähellä.
 
Arvion mukaan kerran tai kaksi vuodessa. Useimmiten tilanteet olleet parkkipaikalla, kun joku on meinannut peruuttaa päin ruudusta lähtiessään.
 
Haa

Arvion mukaan kerran tai kaksi vuodessa. Useimmiten tilanteet olleet parkkipaikalla, kun joku on meinannut peruuttaa päin ruudusta lähtiessään.

Juuri tällaisessa tilanteessa jouduin kiinnittämään kanssa-autoilijan huomion töötöttämällä viime perjantaina parkkihallissa. Siitä tapauksesta sain kipinän tämän pollin luomiseen.
 
Ääh, jaskasin. Vastasin vain autoilun puolesta. :jaska:

Pyörällä tulee joka lenkillä kilauteltua tai/ja vihellettyä.
 
Saattaa mennä useampi kuukausi, etten äänimerkkiä käytä. Kuitenkin helposti kymmenkunta kertaa vuodessa on tarvetta torvelle. Äänimerkki taidetaan turhan usein ymmärtää agressiivisena toimena, vaikka kyseessä on ystävällismielinen merkinanto.
 
Suzuki Pv:llä tööttäilin miten jaksoin jotain biisii:D eikä se tosiaankaan kuulunu mihinkään :D tröööööööö ihanku joku kärpäne pörräis:D ja sit oli teharit ynm kiinni ni eihän sitä kunnolla ees kuullu siin vaik oli mopopääl
 
En ole töötännyt kertaakaan ohjeistusmielessä puolentoista kuukauden kokemuksieni aikana. :o
 
Ylös