Daily Telegraph -lehden mukaan maan terveysviranomaiset ovat varoittaneet yrityksiä hiekoittamasta niiden tonteilla olevia jalkakäytäviä ja kulkuväyliä. Varoitus perustuu siihen, että maan lakien mukaan kiinteistöjen omistajat voi haastaa oikeuteen, jos he ovat tehneet lumityöt huonosti. Sen sijaan tekemättä jätetyistä lumitöistä ei voi haastaa oikeuteen.
Maan työturvallisuutta valvovan laitoksen lähetti tiedotteen, jonka mukaan lumen auraaminen voi johtaa vahingonkorvauskanteisiin. Jos ohikulkija liukastuu, koska on olettanut ettei auratulla alueella ole jäätä, voi hän nostaa kanteen huonosti tehdyistä lumitöistä.
Vaikka laki koskeekin varsinaisesti yrityksiä, voi sen perusteella Daily Telegraphin haastatteleman lakiasiantuntijan mukaan haastaa myös yksityishenkilöitä. Daily Mail -lehden mukaan jotkut kunnat ovat jopa varoittaneet asukkaitaan ryhtymästä lumitöihin, ettei heitä haastettaisi oikeuteen.
Sairaaloiden tapaturmaosastot ovat jo saaneet hoitaa runsaasti luunmurtumapotilaita, jotka ovat kompuroineet jäisillä kaduilla. Potilaiden määrän pelätään nousevan jopa kymmeniin tuhansiin, ennen kuin pakkasaalto on ohi. Sään ennustetaan pysyvän talvisena ainakin keskiviikkoon asti.