CARTer
Well-known member
- Liittynyt
- 20.9.2004
- Viestit
- 2315
Uuden ja jännittävän Milleneumin ensimmäinen vuosikymmen alkaa pikku hiljaa olla taputeltu ja siksi lienee tullut aika lyödä homma historian kirjan kansiin. Mahtipontinen tarkoitus olisi siis kirjata ylös 2000-luvun parhaat kuljettajat, tiimit, autot, kilpailut, radat ja yksinkertaisesti ne asiat, joista tämä vuosikymmen tullaan muistamaan.
Lyön pelin ykkösten osalta* käyntiin parilla helpoilla:
Vuosikymmenen F1-kuljettaja:
Michael Schumacher
Vuosikymmenen alkupuoliskon suvereeni hallitsija tuskin selittelyjä kaipaa.
Vuosikymmenen F1-talli
Ferrari
Tuskin Ferrarikaan. Vaikka -09 päättyi mollivoittoisesti, niin silti kyseessä on ehdottomasti tämän vuosikymmenen paras F1-talli.
Vuosikymmenen F1-henkilö:
Ross Brawn
Ferrarin ja Michael Schumacherin taustalla vaikuttanut mies todisti viimein suurelle yleisölle kuinka kova mies siellä varjoissa oikein on toiminut. Omaa nimeä kantaneen tiimin maailmanmestaruus ensimmäisellä ja ainoalla kaudella tullaan muistamaan ja pitkään.
Vuosikymmenen F1-kilpailu:
Unkarin Grand Prix 2006
Kyseisessä kilpailussa tilanteet vaihtuivat odottamattomasti ja tapahtumaa oli niin alussa, keskellä kuin lopussakin. Alonson taistelu Schumacherin kanssa märällä radalla, Schumacherin taistelu sijoituksista lopussa ja yllätysvoittaja nostavat tämän kilpailun ylitse muiden ja on ehdottomasti Katsottava uudelleen - listalla.
Erikoismaininnat: Euroopan Grand Prix 2007 ja Brazilian Grand Prix't 2006 ja 2008
Vuosikymmenen uusi F1-rata:
Istanbul Park - Turkki
Tilken suunnittelemista radoista positiivisin ja mielestäni onnistunein. Tuomaristo haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota tämän kategorian ehdokkaiden yleistasoon. Soo, soo.
Vuosikymmenen F1-tulokas:
Lewis Hamilton
Taisteli F1-uransa ensimmäisen kauden loppuun asti maailmanmestaruudesta ja voitti sen seuraavalla. Muut ehdokkaat täysiä statisteja.
Vuosikymmenen uusi F1-talli:
Red Bull Racing
Itävaltalainen energiajuomajätti antoi F1:lle siivet: Toi Tähtien Sodan Monacoon ja siivitti myöhemmin Teräsmiehen samaisen kilpailun palkintokorokkeelle.
Vuosikymmenen F1-tallimenetys:
Jordan Grand Prix ja Minardi F1 Team
Jordan tietenkin koki suurimman muutoksen 2000-luvulla: Vuosikymmenen alussa tallin odotettiin taistelevan jopa maailmanmestaruudesta 90-luun lopun kehityskaaren vuoksi, mutta lopulta talli kohtasi suuria vaikeuksia ja lopulta tipahti pois vuonna 2006. Samana vuonna poistuivat myös Sauber (tekee paluun ensi vuonna) ja pikkutiimien Ferrari eli Minardi, joka saa aina erikoismaininnan meikäläiseltä.
Vuosikymmenen F1-väriläiskä:
Paul Stoddart
Tuli mukaan vuonna 2001 ja tunki kapuloita goljattien rattaisiin aina vuoteen 2006 asti. Lajin armoton kannattaja ja muutenkin sympaattinen ja hauska hahmo, jota jäi kaipaamaan.
Vuosikymmenen F1-isä:
Anthony Hamilton
Tietty
Vuosikymmenen F1-tapaus:
Yhdysvaltojen Grand Prix 2006
Nuff said.
Erikoismaininta herra Mosleylle ja tallienyhdistys FOTA:lle...
Vuosikymmenen F1-yllätys:
Toro Rosson vauhti Monzassa 2008 ja Force India Spassa 2009
Vuosikymmenen F1-pettymys:
FIA
Harvat sääntömuutokset onnistuivat tai onnistuivat niin kuin oli tarkoitus ja muutenkin touhu oli välillä kuin pikkulasten perustamassa kerhossa. Erikoismaininta Adrian Sutilille ja pahoittelut Force Indian mekaanikoille...
Vuosikymmenen F1-skandaali:
Vuosi 2007 alusta loppuun.
Vuosikymmenen F1-tallimääräys
Flavio Briatore - Renault - Singaporen Grand Prix 2008
Tässä kategoriassa käytiin kovaa kamppailua ja mukana olivat tietenkin Flavio Briatore ja Jean Todt. Lopulta Briatore vei kuitenkin suhteellisen selkeästi, mutta Todt saa erityismaininnan Itävallan GP:n 2001 ansioistaan.
Vuosikymmenen HUPS:
Lewis Hamilton - Kanadan Grand Prix 2008
Ja lopuksi:
Vuosikymmenen F1-neronleimaus:
Michael Schumacher - Monacon Grand Prix'n aika-ajot 2006
Diffuusorit ja massavaimentimet kalpenevat Michael Schumacherin luontaisen ajotietokoneen ja analyyttisen mielen rinnalla, kun tämä saksalainen robotti päätti parkkeerata kesken Monacon Grand Prix'n aika-ajojen ratkaisevien minuuttien kalliin Ferrarinsa Rascasse-kahvilan edustalle.
Tästä kaikesta niputan vuosikymmenen yhteen toteamalla, että tulevaisuudessa 2000-luvun alku muistetaan Michael Schumacherista, Ross Brawnistaja Max Mosleyn valtakaudesta sekä sen loppuminen
Mistä sinä tulet muistamaan tämän vuosikymmenen? Ei tarvitse olla samanlaista listaa, minun puolestani saa olla vaikka vain yksi asia tai 10 000 tai TOP5- tai TOP 27 - muodossa jokin omassa listassani olleista kohdista tai niiden ulkopuolelta.
*Tänne voidaan listata F1-sarjan tapahtumat ja ehkä tehdään muu moottoriurheilu-puolelle omansa, jos tarvetta liikenee?