31.05 Työmatkapyöräilyt 14,6km/49min. Ja illalla juoksulenkki 11km/70min Tosi hyvin kulki, vuoden paras lenkki ehdottomasti. Olisi tehnyt mieli ja kunnon puolesta olisi mennytkin vielä 4km pururata siihen loppuun, mutta jano oli niin jäätävä, että homma piti jättää "kesken". Pakko kyllä joku juomasysteemi keksiä. Joskus olen ollut näkevinäni sellaisen litteän kaarevan juomapullon minkä saa kuminauhalla käsivarteen, vaan kaupasta en moista ole onnistunut löytämään. Onko kanssakuntoilijoilla näkemystä, onko tämmöisiä juomaratkaisuita olemassa, vai kuvittelenko taas omiani?
Toukokuun saldoksi tuli 26,7h 308,1km Eli paras kuukausi tähän saakka. Toki tässä vähän "huijaa" se, että kuljen nyt työmatkat fillarilla ja nekin tulee merkattua treeneiksi. Tuntimäärä on kuitenkin ihan sitä mitä pitikin, vaikka kuun alussa meni 8 päivää vapun ja sairastelun vuoksi tyystin ilman treenejä.
Kuukauden loppupunnitus unohtui tehdä tänään, noh huomenna sitten.