Eikäs jänisvanhemmat (tai lähinnä emot) jätä jälkikasvunsa oman onnensa nojaan koko päiväksi ja käväisevät vain nopeasti ruokkimassa pimeän tullen?
Näin tapahtuu. Tätä on saanut seurata ihan tässä tontilla. Viime kesänä yksi avuton karvapallo kyhjötti tossa olkkarin ikkunoiden alla marjapuskan juurella. Toinen poikasista oli 20-30 metrin päässä metsän reunassa. Kolmannen piilopaikka ei selvinnyt tarkemmin.
Nuo poikaset siis vietti aikaansa toisistaan selvästi erillään, kukin yksin isossa maailmassa. Iltaisin emo hiippaili sitten moikkaamaan kutakin vuorollaan.
Tuossa järjestelmässä on tietysti hyvä se, että jos sattuu peto paikalle, niin ei mene kuin yksi pörröturkki kerralla.
Viimekesänä poikueelle sattui vielä sellainen ikävä tapahtuma, että äitinsä kuoli loppukesästä auton alle tuossa parin sadan metrin päässä. Poikaset haahuilivat illalla / yöllä orvon näköisinä tuossa pihapiirissä 3 viikon ajan selvästi odottaen emoaan. Säälitti vähän puolestaan, kun en tiennyt ovatko jo sen kokoisia, että pärjäävät omillaan. Muutaman kerran vein pihalle astiassa juotavaa ja syötävää, mutta ei tuntunut pitkäkorville kelpaavan ne eväät.
Hyvinhän siinä lopulta kävi, puskamme juurella väristen kyyhöttänyt karvapallo on nyt pihamiljöömme selkee kunkku.
Niistä kahesta muusta ei tosin ole havaintoja.