WebSlave
Trackman
- Liittynyt
- 9.2.2005
- Viestit
- 29660
Ja ihan todellinen vasta sunnuntaina. Lotushan on ollut suhteessa vähemmän jäljessä kisapainossa kuin aika-ajoissa.autojen todellinen vauhti nähdään vasta huomenna.
Ja ihan todellinen vasta sunnuntaina. Lotushan on ollut suhteessa vähemmän jäljessä kisapainossa kuin aika-ajoissa.autojen todellinen vauhti nähdään vasta huomenna.
No joo, homma nyt vain menee niin että Mersu ei ole ollut riittävän nopea alkukauden kisoissa, ei myöskään Rosbergin käsissä. Autoa on siis kehitettävä, parannettava.Mersulla tiedetään jo, että tämän kauden MM-taistelusta jää käteen vain musta pekka, joten nyt keskitytään miellyttämään Schumin palkan maksavia omistajia ja vähän kasvattamaan fanituotemyyntiä. Fokus on ensi kaudessa ja silloin kaikki eväät lastataan talvitesteistä Abu Dhabin viimeiselle kierrokselle Schumacherin konttiin. Näin se vain menee.
Mitä peliä auton parantaminen on? Aliohjaava auto ei ole balanssissa, toista se haittaa enemmän, toista vähemmän.Mää jo ehdin haaveilla, että Schumi joutuu nöyrtymään kesken kauden eläkkeelle, mutta mitä vielä. Brawn alkoi taas pelaamaan tota peliä ja taas kohta hehkutetaan 7-kertaista mestaria jonakin ylijumalana:jaska:
Ihan sama kuka voittaa viikonloppuna kunhan Schumi ei pärjää
Miks pitää mennä muuttaa jotain akselivälejä, jos toinen kuski on kakkosena pisteissä ja tappelee mestaruudesta? Mielestäni noin radikaaleja "parannuksia" ei tarvita?Mitä peliä auton parantaminen on? Aliohjaava auto ei ole balanssissa, toista se haittaa enemmän, toista vähemmän.
No nämä rakastavaiset Brawn & Schumi olivat tuumanneet Michaelista sitä johtotähteä ja tietekin moinen nöyryytys piti kääntää. Nicon kakkossijoitus laskettiin menetettäväksi sijoitukseksi kuitenkin. Vaan jospa olisivatkin kehittäneet autoa edelleen Nicon pyytämään suuntaan radikaalien muutosten sijaan - mutta Brawnhan ei tätä peliä siten pelaa. Ei ole pelannut ennenkään.Miks pitää mennä muuttaa jotain akselivälejä, jos toinen kuski on kakkosena pisteissä ja tappelee mestaruudesta? Mielestäni noin radikaaleja "parannuksia" ei tarvita?
Mistä voimme tietää, että autoa ei ole kehitetty myös Nicon toiveiden mukaisesti? Odotetaan nyt Nicon kommenttia asiasta.No nämä rakastavaiset Brawn & Schumi olivat tuumanneet Michaelista sitä johtotähteä ja tietekin moinen nöyryytys piti kääntää. Nicon kakkossijoitus laskettiin menetettäväksi sijoitukseksi kuitenkin. Vaan jospa olisivatkin kehittäneet autoa edelleen Nicon pyytämään suuntaan radikaalien muutosten sijaan - mutta Brawnhan ei tätä peliä siten pelaa. Ei ole pelannut ennenkään.
Älä kerro Mikaelille. Menee teoria ihan plörinäksi, jälleen :alppu:EDIT: Turun Sanomien mukaan Nicon on sanonut seuraavaa: Nico Rosberg korosti torstaina, että päivitetty kehitysversio on yhtä paljon eduksi hänelle kuin tallikaverillekin. http://www.ts.fi/f1/uutiset/129789.html
Onhan se nyt selvää, että Brawn ja Schumacher ovat ylivertaisella pahuudellaan alistaneet Nicon tällaisia huutelemaan.Älä kerro Mikaelille. Menee teoria ihan plörinäksi, jälleen :alppu:
Mahtava juttu! Toivottavasti tästä eteenpäin alkaa vanhalla mestarilla kulkea, kun auto on mieleisempi ajettava. Pitääpä alkaa nyt katsomaan harkat boxilta, kun pääsi vihdoin töiltä viikonlopunviettoon.Pappa alkaa lämmetä ekassa harkassa jo kolmas ja nyt jo menny kovempaa mitä ekassa harkassa.
Kyllä schumi nyt sai auton mikä sopii omaa ajotyyliin?
No ei vaiskaan. Ihanaa kun Schumi pärjää.
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2010/05/1118376- Kysymys ei ole itseluottamuksesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että auto menee sinne, minne minä haluan sen menevän, saksalaismestari selittää.
Schumacherin mielestä Mercedes-tallissa on nyt oikea kehityssuunta auton suhteen.
- Selvä trendi on olemassa. Olemme ehdottomasti parantaneet. Minä pystyn nyt paremmin työstämään autoani tarpeitani vastaavaksi. Sitä minä halua. Talli on reagoinut erittäin hyvin, Schumi kiittelee.
Parannettu autoa?Kyllä Schumin kommenteista selviää hyvin, mitä mersun kehityksen suhteen on tehty:
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2010/05/1118376
Hyvin mahdollista, että Brawn on paniikissa aloittanut elektronisten apuvälineiden jemmaamisen Rehtorin autoon. Kiinnijäämisriski käytännössä nolla, koska FIA:n johdossa toiminnan siunaa Todt eikä ketään kiinnosta nolata seitsenkertaista mestaria, joka on keskikastissa ajellessaankin arvokas pr-väline hajoamispisteessä vielä vuosi sitten olleelle sarjalle. Dennis, Horner ja Montezemolo marionettinsa Domenicalin kanssa voivat toki mouhota minkä jaksavat, mutta mihinkään jatkotoimiin ei tämä johda missään tilanteessa.Kuunnelkaa tarkoin Mikælia, hän on yleensä oikeassa. Kyllä Brawnin pirulliset näpit ovat pelissä, onhan hän sentään (vähintään) saatanasta seuraava. Ettei Sumilla vaan olis KERSsiä? Senhän sais vaikka leualla piiloon.
Parannukset ovat vaikuttaneet myös Nicolle positiivisesti, ainakin miehen puheiden perusteella. Michaelille kylläkin enemmän.Miks pitää mennä muuttaa jotain akselivälejä, jos toinen kuski on kakkosena pisteissä ja tappelee mestaruudesta? Mielestäni noin radikaaleja "parannuksia" ei tarvita?
Jos nyt näin todella kävisi, että Schumi ajaisi jatkuvasti tällä uudella päivityksellä paremmin kuin Rosberg, niin se osoittaisi taas suurelle yleisölle sitä, että auton hienoisilla muutoksilla on todella suuri merkitys erilaisille ajotyyleille. Tällöin löydetään toiselta kantilta se asia, että ehkä Massan suosiminen Ferrarilla oli kuitenkin varsin kohtalokasta.Rosbergilla ei ennen päivityksiä ollut mitään ongelmia auton kanssa. Akselivälin pidennyksessä ei Rosbergin näkökulmasta ollut järjen hiventäkään ja suurin osa aeromuutoksista liittyi siihen. Ihan kuin tätä ei Brawn-Schumi akselin osalta oltaisi nähty jo aikaisemmin. Kaikki muutokset olivat askel huonompaan suuntaan ja tehtiin vain Schumacheria silmällä pitäen. Mersu on nykyisellä setupilla noin 6 kymmenystä hitaampi Rosbergin ajotyylillä.