Formula 1 - 2010 - Espanja: Harjoitukset

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2695
Kyllä ne vauhtierot näkyvät parhaiten kevyillä bensalasteilla aika-ajoissa. Sade saattaa tietysti sotkea aika-ajot, jolloin todellisia vauhtieroja ei välttämättä nähtäisikään.

Sunnuntaina saa minun puolestani sataakin, koska sateet näyttävät piristävän kilpailuja. ;)
 

Iceman88

Well-known member
Liittynyt
4.4.2009
Viestit
397
Mää jo ehdin haaveilla, että Schumi joutuu nöyrtymään kesken kauden eläkkeelle, mutta mitä vielä. Brawn alkoi taas pelaamaan tota peliä ja taas kohta hehkutetaan 7-kertaista mestaria jonakin ylijumalana:jaska:

Ihan sama kuka voittaa viikonloppuna kunhan Schumi ei pärjää:(
 

DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1025
Sijainti
Helsinki
Mersulla tiedetään jo, että tämän kauden MM-taistelusta jää käteen vain musta pekka, joten nyt keskitytään miellyttämään Schumin palkan maksavia omistajia ja vähän kasvattamaan fanituotemyyntiä. Fokus on ensi kaudessa ja silloin kaikki eväät lastataan talvitesteistä Abu Dhabin viimeiselle kierrokselle Schumacherin konttiin. Näin se vain menee.
No joo, homma nyt vain menee niin että Mersu ei ole ollut riittävän nopea alkukauden kisoissa, ei myöskään Rosbergin käsissä. Autoa on siis kehitettävä, parannettava.

Mää jo ehdin haaveilla, että Schumi joutuu nöyrtymään kesken kauden eläkkeelle, mutta mitä vielä. Brawn alkoi taas pelaamaan tota peliä ja taas kohta hehkutetaan 7-kertaista mestaria jonakin ylijumalana:jaska:

Ihan sama kuka voittaa viikonloppuna kunhan Schumi ei pärjää:(
Mitä peliä auton parantaminen on? Aliohjaava auto ei ole balanssissa, toista se haittaa enemmän, toista vähemmän.
 

Iceman88

Well-known member
Liittynyt
4.4.2009
Viestit
397
Mitä peliä auton parantaminen on? Aliohjaava auto ei ole balanssissa, toista se haittaa enemmän, toista vähemmän.
Miks pitää mennä muuttaa jotain akselivälejä, jos toinen kuski on kakkosena pisteissä ja tappelee mestaruudesta? Mielestäni noin radikaaleja "parannuksia" ei tarvita?
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Miks pitää mennä muuttaa jotain akselivälejä, jos toinen kuski on kakkosena pisteissä ja tappelee mestaruudesta? Mielestäni noin radikaaleja "parannuksia" ei tarvita?
No nämä rakastavaiset Brawn & Schumi olivat tuumanneet Michaelista sitä johtotähteä ja tietekin moinen nöyryytys piti kääntää. Nicon kakkossijoitus laskettiin menetettäväksi sijoitukseksi kuitenkin. Vaan jospa olisivatkin kehittäneet autoa edelleen Nicon pyytämään suuntaan radikaalien muutosten sijaan - mutta Brawnhan ei tätä peliä siten pelaa. Ei ole pelannut ennenkään.

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2010/05/1118349

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2010/05/1118028
 
Viimeksi muokattu:

tehy03

Well-known member
Liittynyt
2.6.2004
Viestit
84
No nämä rakastavaiset Brawn & Schumi olivat tuumanneet Michaelista sitä johtotähteä ja tietekin moinen nöyryytys piti kääntää. Nicon kakkossijoitus laskettiin menetettäväksi sijoitukseksi kuitenkin. Vaan jospa olisivatkin kehittäneet autoa edelleen Nicon pyytämään suuntaan radikaalien muutosten sijaan - mutta Brawnhan ei tätä peliä siten pelaa. Ei ole pelannut ennenkään.
Mistä voimme tietää, että autoa ei ole kehitetty myös Nicon toiveiden mukaisesti? Odotetaan nyt Nicon kommenttia asiasta.

EDIT: Turun Sanomien mukaan Nicon on sanonut seuraavaa: Nico Rosberg korosti torstaina, että päivitetty kehitysversio on yhtä paljon eduksi hänelle kuin tallikaverillekin. http://www.ts.fi/f1/uutiset/129789.html
 
Viimeksi muokattu:

pitkäpertti

Well-known member
Liittynyt
7.5.2010
Viestit
81
Voi näitä foorumin antischumisteja. Kun Kuningas häviää ekoissa paluukisoissaan tallikaverille, joutaa hän eläkkeelle. Sitten kun tallikaveri alkaa kaatua, syy on autossa eikä tallikaverin paskuudessa. Ja tiedoksi kaikille että Rosbergin kakkostila johtuu ainoastaan hyvästä tuurista, sillä vanhalla Mersulla ei mestaruudesta oltaisi taisteltu.
 

Polar

Well-known member
Liittynyt
15.1.2007
Viestit
757
Pappa alkaa lämmetä :D ekassa harkassa jo kolmas ja nyt jo menny kovempaa mitä ekassa harkassa.

Kyllä schumi nyt sai auton mikä sopii omaa ajotyyliin?
Mahtava juttu! Toivottavasti tästä eteenpäin alkaa vanhalla mestarilla kulkea, kun auto on mieleisempi ajettava. Pitääpä alkaa nyt katsomaan harkat boxilta, kun pääsi vihdoin töiltä viikonlopunviettoon.
 

Eetoss

Aloittelija
Liittynyt
28.7.2009
Viestit
113
No ei vaiskaan. Ihanaa kun Schumi pärjää.
:D

Edellinen oli hauska :)

offtopikkina voisin sanoa, että tällä kaudella kiinnostus formuloihin on ollut hieman erilaista kuin parilla edellisellä kaudella. Kovalaisen menoja toki mielenkiinnolla seurailen, mutta luonnollisesti häneltä ei voi odottaa kuin tuurinkantamoisia, koska auto on sen verran surkea toistaiseksi.

Kiinnostuksella olen siis joutunut seurailemaan muitakin kuljettajia kuin suomalaisia ;)

Eli siis jostakin kumman syystä Shumin menot kiinnostavat itseä suuresti. Mielestäni hän on ajanut kuitenkin ihmeen hyvin kun ottaa huomioon kolmen vuoden tauon. Jollakin "suomalaisittain sairaalla" tavalla olisi kiva nähdä hänen voittavan. Nicon menot ei itellä kiinnosta kovin paljoa, en tiedä miksi, mutta näin vain on.

Toinen kumma juttu on tällä kaudella on ollut myös se, että Hamiltonin menoja olen katsonut kunnioituksella. Hän on tarjonnut mukavasti tapahtumia radalla, eli ei ole nukahtanut ruudun ääreen kisan aikana. Ihmeellistä, koska viime kaudella kärjistetysti sanoen hänen olemassa olonsa formuloissa lähinnä ärsytti minua :eek:. Outoa mutta näin ne asiat vain muuttuvat ja kausi on ollut yllättävänkin mielenkiintoinen :alppu:
 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222
Kuunnelkaa tarkoin Mikælia, hän on yleensä oikeassa. Kyllä Brawnin pirulliset näpit ovat pelissä, onhan hän sentään (vähintään) saatanasta seuraava. Ettei Sumilla vaan olis KERSsiä? :eek: Senhän sais vaikka leualla piiloon.
 

KL-petteri

Old Fart
Liittynyt
26.5.2008
Viestit
1393
Sijainti
On the Road
Menee nyt vähä ohi toikin mutta... On se ihmeellistä että "jotku" voi ja saa kiertää sääntöjä. Mersu oli männä viikolla kuvannut englannissa "mainosta" telkkariin ja shumi oli ajamassa, kuvauksia varten ajoi "vain" reilut 100km!!! Ei varmaankaan testi mielessä, kunhan kruisaili luu ulkona:cool:
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Kyllä Schumin kommenteista selviää hyvin, mitä mersun kehityksen suhteen on tehty:

- Kysymys ei ole itseluottamuksesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että auto menee sinne, minne minä haluan sen menevän, saksalaismestari selittää.

Schumacherin mielestä Mercedes-tallissa on nyt oikea kehityssuunta auton suhteen.

- Selvä trendi on olemassa. Olemme ehdottomasti parantaneet. Minä pystyn nyt paremmin työstämään autoani tarpeitani vastaavaksi. Sitä minä halua. Talli on reagoinut erittäin hyvin, Schumi kiittelee.
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2010/05/1118376
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Kuunnelkaa tarkoin Mikælia, hän on yleensä oikeassa. Kyllä Brawnin pirulliset näpit ovat pelissä, onhan hän sentään (vähintään) saatanasta seuraava. Ettei Sumilla vaan olis KERSsiä? :eek: Senhän sais vaikka leualla piiloon.
Hyvin mahdollista, että Brawn on paniikissa aloittanut elektronisten apuvälineiden jemmaamisen Rehtorin autoon. Kiinnijäämisriski käytännössä nolla, koska FIA:n johdossa toiminnan siunaa Todt eikä ketään kiinnosta nolata seitsenkertaista mestaria, joka on keskikastissa ajellessaankin arvokas pr-väline hajoamispisteessä vielä vuosi sitten olleelle sarjalle. Dennis, Horner ja Montezemolo marionettinsa Domenicalin kanssa voivat toki mouhota minkä jaksavat, mutta mihinkään jatkotoimiin ei tämä johda missään tilanteessa.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Miks pitää mennä muuttaa jotain akselivälejä, jos toinen kuski on kakkosena pisteissä ja tappelee mestaruudesta? Mielestäni noin radikaaleja "parannuksia" ei tarvita?
Parannukset ovat vaikuttaneet myös Nicolle positiivisesti, ainakin miehen puheiden perusteella. Michaelille kylläkin enemmän.

Miksi ei muuttaa, jos kokonaisuus muuttuu paremmaksi? Schumin nousu ei ollut yllätys itselle, koska tiimi, kuski ja asiantuntijat ovat puhuneet auton sopimattomuudesta miehelle. Tästä alkaa Schumin taistelu tallin sisällä.
 

Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Rosbergilla ei ennen päivityksiä ollut mitään ongelmia auton kanssa. Akselivälin pidennyksessä ei Rosbergin näkökulmasta ollut järjen hiventäkään ja suurin osa aeromuutoksista liittyi siihen. Ihan kuin tätä ei Brawn-Schumi akselin osalta oltaisi nähty jo aikaisemmin. Kaikki muutokset olivat askel huonompaan suuntaan ja tehtiin vain Schumacheria silmällä pitäen. Mersu on nykyisellä setupilla noin 6 kymmenystä hitaampi Rosbergin ajotyylillä.
Jos nyt näin todella kävisi, että Schumi ajaisi jatkuvasti tällä uudella päivityksellä paremmin kuin Rosberg, niin se osoittaisi taas suurelle yleisölle sitä, että auton hienoisilla muutoksilla on todella suuri merkitys erilaisille ajotyyleille. Tällöin löydetään toiselta kantilta se asia, että ehkä Massan suosiminen Ferrarilla oli kuitenkin varsin kohtalokasta.

Nicosta vielä, niin varsin mukavasti heitteli kommentteja "vanhasta ukosta". Sellaista sopivanlaista kunnioitusta oli havaittavissa siinä puheenvuorossa. Nico on jo näyttönsä tälle kaudelle antanut, eli jos jäisi jatkossa Schumin jalkoihin niin kaikki tietäisivät mistä se johtuu. Hienoa kuitenkin että Schumilla on kulkenut ainakin hetkellisesti, niin ei haalaritkaan enää niin kiristä.
 
Ylös