Koirajuttuja

  • Viestiketjun aloittaja Ria
  • Aloituspäivämäärä

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Aamulla käytiin koirankynnenleikkaajalla ja hyvin sujui. Kannuskynsien leikkaaminen ei minulla onnistu ja erityisesti niiden takia käytiin ammattilaisella. Ennen koira on pitänyt nostaa hoitopöydälle, jota se pelkää niin, että pyrkii minun olgapäille turvaan. Tämä lekuri toimikin toisin, hän polvistui/istui koiran luokse lattialle ja hoiteli siellä. :thumbup:

Samaan aikaan tohtorille oli tulossa irlanninsusikoira, puolivuotias. Seurasin sivusta sen punnitsemisoperaatiota ja olihan se hauskaa katsottavaa. Eivät millään meinanneet saada kaikkia jalkoja vaa'alle. Kerran jo tyytyväisinä katsoivat, että nyt on kaikki ok, paino 55,5 kg. En malttanut olla sanomatta, että vasen takajalka oli vielä lattialla. :eek: Sitä en kuunnellut, että miten sen mukaanotto vaikutti painoon. Oli se ISO koera. :dunno:
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Ihminen kesytti koiran yli 30 000 vuotta sitten.

Saivarrellen voisi todeta, että koira kesytti ihmisen koska koira havaitsee ylivertaisten aistiensa avulla ihmisen paljon ennen kuin ihminen koiran. Eli koira tekee aloitteen päällekkäisistä reviireistä ja päämääristä. Tai siis susi aikanaan.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Koira jäi rysän päältä kiinni, tai oikeastaan sohvan päältä. Hyppäs heti alas kun tulin huoneeseen ja oli niin syyllisen näköinen että. Lähti niska kyyryssä luikkimaan pois. En sitten ilennyt ruveta torumaan pahemmin, annetaan vanhalle koiralle anteeksi.

[domppari]VOI SITÄ!!![/domppari]
 

Örfil

Guest
Koiran kynsien leikkaus on sälytetty mulle - perheen vakiomulkulle!

Koiruli lähtee korvat luimussa heti karkuun kun näkee mun päässä silmälasit ja käsissä sakset.

Kerran viikossa tehtävä ikävä toimenpide.

Asiasta toiseen: meitin karvapallero on saanut nyt jostain idean että pitää käydä keskellä yötä pissalla. Uikuttamalla herättää meitit ja pihalle on päästävä. En tiedä mistä tämä on nyt peräisin?
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Emmalla alkanu ensimmäinen juoksuaika. Sotkee paikkoja, mutta muuten on rauhallinen. Tai mitä nyt seittenkuukautinen koira on rauhallinen...
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Koiran kynsien leikkaus on sälytetty mulle - perheen vakiomulkulle!

Koiruli lähtee korvat luimussa heti karkuun kun näkee mun päässä silmälasit ja käsissä sakset.

Kerran viikossa tehtävä ikävä toimenpide.

Asiasta toiseen: meitin karvapallero on saanut nyt jostain idean että pitää käydä keskellä yötä pissalla. Uikuttamalla herättää meitit ja pihalle on päästävä. En tiedä mistä tämä on nyt peräisin?
oho, johan on usein. meillä viimeksi lyhennetty elokuussa, eilen vilkasin vähän ja saattais olla tarvetta lyhentää jopa neljää kynttä hieman :)

kusihätä voi johtua lisääntyneestä juomisesta illalla, tai sitten toki voi olla virtsatietulehduskin tmv....
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Reppanalta leikattiin kasvain ja nyt se tuotiin mulle hoitoon. Kovasti yrittää tsempata, mutta ei näytä ruoka ja ulosmeno houkuttavan. Dompparia lainatakseni: voi sitä.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Hetki sitten annoin hauvalle hammasluun. Ajattelin olevani oikein vitsikä ja otin toisen pään omien takahampaiden väliin. Ensin hauveli kiskoi ihan ystävällisesti, sitten alkoi ravistelemaan sillai että mun pää meni kuin sähkövatkaimessa, silloin päästin irti. Koira katteli mua vähän aikaa ja tuli tyrkyttämään hammasluun päätä mulle, kun oli kiva leikki.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Hetki sitten annoin hauvalle hammasluun. Ajattelin olevani oikein vitsikä ja otin toisen pään omien takahampaiden väliin. Ensin hauveli kiskoi ihan ystävällisesti, sitten alkoi ravistelemaan sillai että mun pää meni kuin sähkövatkaimessa, silloin päästin irti. Koira katteli mua vähän aikaa ja tuli tyrkyttämään hammasluun päätä mulle, kun oli kiva leikki.
Mitenkäs sulla noin niinkuin muuten menee?
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Hetki sitten annoin hauvalle hammasluun. Ajattelin olevani oikein vitsikä ja otin toisen pään omien takahampaiden väliin. Ensin hauveli kiskoi ihan ystävällisesti, sitten alkoi ravistelemaan sillai että mun pää meni kuin sähkövatkaimessa, silloin päästin irti. Koira katteli mua vähän aikaa ja tuli tyrkyttämään hammasluun päätä mulle, kun oli kiva leikki.
Ensin se kuseskeli vessan lattialle, nyt se kiskoo koiraltaan puruluuta. Vaimo laittaa kohta lattiakipporuokintaan.

Tuosta muistuu mieleen mummolan koira, joka tykkäsi hakea heitettyjä klapipuita. Saatuaan kalikan hampaisiinsa juoksi nopeasti heittäjän luo, mutta sepäs ei ollutkaan yhtä tyhmä kuin monet muut koirat, että olisi puun vapaaehtoisesti luovuttanut - se piti ottaa siltä. Itse olin silloin pikkupoika ja vahva koira vei kölviä välillä ympäri pihaa, mutta kun tarpeeksi päätä väänsin, niin se otteen lopulta irroitti. Välillä sillä tuli ikenistä vertakin taistelun tuoksinassa, mutta ennemmin heittäjä leikkiin väsyi kuin koira.
 
Viimeksi muokattu:

sammyosammy

Senior Citizen
Liittynyt
12.6.2010
Viestit
5925
Sijainti
Out Of Bounds
Annettu tekijä kirjoittajalle; toinen koira kuulemma tulossa taloon. Nykyisen jälkeläinen (melko viljavasti hoisi hommansa). Rantautuu toukokuussa. Mikäs siinä, tulkoon vaan. Sainpahan keppihevosen omille harrasteilleni; ei jää kisaviikonloppu preesensissä väliin tänä vuonna. Win-win. :ahem:
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Tulipa katsottua vapaat treenit paskat vieressä. Toinen koira oli paskonut yöllä matolle olkkariin, illalla ei diivalle kelvanneet kakkapaikat pihalla. Rouva huomasi ruokatunnillaan jo kuivuneet pökäleet ja ihmetteli ääneen kuinka pystyin katsomaan telkkua paskat vieressä. En vastannut mitään, koska olen viikon puhekiellossa, kun flunssa vei äänen (ja hajuaistin).

E: Vaimo väittää nyt, ettei pökäleitä ollut aamulla. Koira nyökyttelee vieressä. Ilmeisesti pökäleet ovatkin kondensoitunutta Ekin selostusta.
 
Viimeksi muokattu:

Örfil

Guest
Eilen oli mukavat päikkärit ennen F1 jälkilähetystä, kun koiruli käpertyi sohvalla kainaloon - tuhahti kerran syvään ja nukahti siihen puoleksi tunniksi. Se oli kuin pieni vauva siinä kainalossa, no vuodenhan se vasta tytteli onkin.
Paras ostos ikinä!
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Koiraihmiset!

Tota noin. Onko tapana vahtia yötä päivää pentuja ja emoa kuukausi synnytyksen jälkeen? Siis niin, ettei naaraskoiras ole hetkeäkään yksin pentujensa kanssa.

Jos näin on niin olen tainnut syntyä ja elää jossain toisessa ulottuvuudessa.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Tota noin. Onko tapana vahtia yötä päivää pentuja ja emoa kuukausi synnytyksen jälkeen? Siis niin, ettei naaraskoiras ole hetkeäkään yksin pentujensa kanssa.
Mahdollisesti jos ensisynnyttäjä, stressaava koira...tosin ei ole ollut narttuja, joten tää oli mutua. (niinku kaikki mun kirjoitukset)
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Tota noin. Onko tapana vahtia yötä päivää pentuja ja emoa kuukausi synnytyksen jälkeen? Siis niin, ettei naaraskoiras ole hetkeäkään yksin pentujensa kanssa.
Myönnän etten ole pentuetta koskaan kasvattanut, mutta järki sanoisi että pentueelle tekisi hyvää jäädä välillä keskenään. Olettaen ettei ole pentuja/emoa jotka terveyssyistä tarvitsee 24/7 vahdintaa.

Edit: Nomilla hyvä pointti ensisynnyttäjistä. Tarpeeksi stressaantuneina saattavat vaikka käydä käsiksi pentuihin. Mutta luulisi että kuukauden kohdalla jo tietää onko moista riskiä?
 
Ylös