Tulokset ja lehdistötilaisuus: KKWCS Season 2010, round 2, Forssa 1 GP

Nasty Boy

-2-
Liittynyt
18.2.2009
Viestit
1293
Sijainti
Tuusula
Forssa I

Aika-ajo:
Kosteaksi se meni tämä kisa ja aika-ajoissa oli parempi mitä aikaisemmin oli radalla. Onneksi tiimikaveri oli ekassa ryhmässä niin saatiin toinen kuskeista A-finaaliin. Ajoin oman ajon autolla #1 toisessa ryhmässä ja hieman oli heikko kääntymään oikealle, vasemmalle kääntyi kyllä hienosti. Aikaiseksi sai viimeisellä kierroksella ajan joka riitti erän kolmanteen sijaan, WoPe:n ja DickW:n jälkeen. WoPe:n aika riitti A:han, joten oltiin DickW:n kanssa B-finaalin kärjessä ja Racer X heti imussa...

B-finaali:
Kisaan autolla #2, joka ei sit juurikaan halunnu kääntyä. Edestä lähtisi DickW autolla #1 eli odotettavissa oli vaikeeta kisaa. Lentävä lähtö ja kisa käyntiin.
1. kierroksella tuli jo Racer X ohi, hankalaa oli eteneminen.
2. kierroksella hän yritti 4 kurvin jälkeen DW:stä ohi, mutta ei päässy ja pääsin ihan kantaan kiinni, rinnalle ja aika lähekkäinkin käytiin mutta pysyi edelläni.
3. kierroksen alussa Haikki meni vauhdilla ohi ja Racer X oli ohittanu DW:n. Haikki meni 4. kurvissa DW:n ohi ja pian myös RX:stä. Olin taas DW:n imussa.
4. kierroksen alkaessa maalilinjalla menin DW:stä ohi ja 2. kurvin jälkeen suoraan pellolle. Auton verran ruohon leikkuuta ja kolmos kurviin DW:n rinnalle, joka pääsi ohi siinä.
5. kierroksella 3. kurviin tultaessa saatiin Jari 5 kierroksella kiinni ja DW lähti sisäpuolelle ohi, samoin minä ja yritin DW:stä ohi samalla, mutta spinnihän siitä syntyi. Käsi pystyyn ja porukkaa tulee ohi, Nipsuhuuli meni tässä häslinkissä ohi. Äkkiä ympäri ja ajamaan DW:tä kiinni, joka spinnasikin viimeiseen kurviin ja pääsin taas imuun.
6. kierros alkoikin taas pääsuoralla DW:n ohituksella ja normikaavan mukaan 2. kurvin jälkeen pellolle, nyt vaan toisen puolen renkaat ulos ja DW ei päässy kuittaamaan takaisin. Viimeisessä vasurissa näytti olevan menossa Tamperelainen piknikki eli RX nurtsilla, ei kun ohi vaan...
7. kierros meni ilman ongelmia ja kun sai yksin ajella niin rupesi jo homma vähän sujumaan.
10. kierroksella 3. kurviin tuli tehtyä pieni pyörähdys, mutta matka jatkui nopeasti.
Loppu kisa meni ilman ihmeempiä ja maaliin erän 3. kokonaissijoitus 9.

Hyvät kisat, vaikkakin turhan märkää mun makuun. Onnittelut WoPelle voitosta ja Haikille hienosta noususta finaalista toiseen.
Kiitos järjestäjille mahtavasta kisasta.
Jatketaan Kaanaassa ja ei, ei kun kuivassa...:ahem:
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Miehellä täytyy olla joko käsittämätön muisti, tai sitten kypäräkamera toimi oikeinkin hyvin noissa oloissa. Sitä kun mietittiin myös kisapaikalla.

Edestä lähtisi DickW autolla #1 eli odotettavissa oli vaikeeta kisaa.
:D:D:D

Et vissiin sitten luottanut ilmeisesti itseesi.
 
Viimeksi muokattu:

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Kiitos, kumma juttu ettei nakit ja lonkku sulle maistunut! ;)

Ja miten voi mies muistaa noin tarkkaan kisatapahtumat! Kommentointi on pakko olla kamerasta...
Siis Nasty Boyhan selosti kameralle ääneen kisatapahtumia livenä. Ei tarvi jälkiäänityksiä kato.
 

Örfil

Guest
Onko kyllösmäisellä äänellä?

MISSÄ ON KISAVIDEOT!
 

PeePee

Team 107
Liittynyt
2.6.2001
Viestit
4237
Sijainti
Kiertoradalla
Teinpäs tuossa aikani kuluksi hieman historian tutkimusta omista kilpailuistani Forssassa, ja tilasto näyttää seuraavalta:

Forssa GP 1, 2009

Aika-ajot:

2.PeePee 40.79, #4

Kisa:

6.PeePee 41.748, #7

Forssa GP 2, 2009

Aika-ajot:

5.PeePee 42.37, #1

Kisa:

6.PeePee 57.826, #5

Forssa GP 1, 2010

Aika-ajot:

1. PeePee 42.14, #6

Kisa:

5. PeePee 68.627, #1
Sijoitukset aika-ajoissa Forssassa siis 1,2 ja 5. Ajat ovat heitelleet kovastikin.

Ensimmäinen Forssa ajettiin parhaassa kelissä, ja siitä selittynee hyvä aika. Forssa II olikin sitten jo puoliksi sadekisa, kuten kisan ajoista näkee. Tänä vuonna mentiin kuitenkin kovempaa kuin Forssa II:ssa viime vuonna (aika-ajoissa.)

Kisoista ei ole merkittävää menestystä tullut. Katselin Forssa I:n kisarapoa, ja näköjään osui silloin joku pommi alle. Forssa II sitten meni ihan omiin nimiin sateella räpeltäessä.

Tänäkin vuonna auton kanssa ei aivan niin hyvin käynyt kuin olisi voinut käydä.

Ehkä Forssa II 2010 tarjoaa sitten kuivan kelin kilpailun ok-autolla, niin pääsee katsomaan mihin sitä pystyy.

Aika-ajojen perusteella rata on aina sopinut itselle ja pidän kyllä Forssassa ajamisesta. Mielestäni se on hyvä paikka myös saada kilpailua aikaan (olettaen että ajettais kuivalla).
 

WoPe

KKWCS Driver
Liittynyt
11.3.2003
Viestit
1573
Sijainti
Vantaa
Raportti Forssasta!

Harkka/Aika-ajo #3

Radalle hieman kosteassa säässä, ja alussa pitoa ei ollut laisinkaan, ja olinkin siinä heittopussina Racer X:lle EHKÄ osittain myös sen takia että auto #3 ei ollut ekassa setissä ajossa ollenkaan, joten renkaiden lämpenemiseen meni muutama kierros enempi kuin muilla. Ihan hyvään vauhtiin pääsin kuitenkin puolikuivalla radalla ja vikoilla kierroksillahan tuo homma ratkaistiin. muutaman kymmenyksen erolla ryhmän nopein aika oikeutti arvokkaan A-Finaalipaikan ja sateen yltyessä se myös varmistui melko nopeasti vaikka 2 settiä oli vielä ajamatta.

Kisa #5

Viidentenä finaaliin, luottamus oli melko hyvä sen suhteen että pystyy kärkeen nousta, lähinnä Haikki oli arvoitus, koska sai niin paljon reeniaikaa ajamalla kaikissa finaaleissa, joten tiesin sen olevan heti nopea ja tietää pitokohdat, itellä siihen meni muutama kierros ja Haikki pääsikin aika lähelle, sain kuitenkin rytmistä kiinni ja peli oli aika selvä, vaikka siinä käytiinkin nurmen puolella pariinkiin otteeseen. Arvokas voitto Katastrofaalisen myllypuron jälkeen!

In the end

Haikki tulee olemaan kova (voittamaan) Kaanaassa ja hyvinkäällä, joten tiukaks menee mestaruustaistelu kun siellä on muitakin jotka halajaa kärkeen! Tässä pitää alkaa kohta itekin pudottaa painoa, en vaa tiedä enää mistä pudottais, ku ei ole enää kalastuslupiakaan näille siimoille..

4 ryhmän setit oli hyvä asia senkin takia että aikaa itse tapahtumassa oli enemmän, ja sai vaihtaa sanaa yhden sun toisen kanssa, ettei ole vaan pitkä ajomatka ja pieni pyrähdys radalla. Kiitoksia jälleen järkkäreille onnistuneesta tapahtumasta!
 
Viimeksi muokattu:

Puhis

Banned
Liittynyt
20.11.2009
Viestit
1449
Sijainti
Pukinmäki, Helsinki
Päivitän videon TÄHÄN tämän illan aikana, materiaali jäi hieman heikoksi osittain olosuhteiden takia, täysiä finaaleja ei ole, mutta pätkiä sieltä täältä. Silti, jos pienen hymyvirneen saan tuolla aikaiseksi niin video on onnistunut :D
Bennyhill ja meiku puskemassa autoa nurmikolla? :D
 

Haikki

KKWCS Team Maximum Attack
Liittynyt
5.10.2009
Viestit
1127



Haikki tulee olemaan kova (voittamaan) Kaanaassa ja hyvinkäällä
No älä nyt vielä luovuta :tongue: Mutta vakavasti puhuen paljon riippuu taas kelistä ja kalustosta, kuivalla moni täällä pystyy ajamaan voitosta. Ja jos esim. Cmoney jatkaa siitä mihin jäi kun viimeksi häntä vastaan hyvinkäällä ajoin niin menee siellä lujaa.
 

WoPe

KKWCS Driver
Liittynyt
11.3.2003
Viestit
1573
Sijainti
Vantaa
No älä nyt vielä luovuta :tongue: Mutta vakavasti puhuen paljon riippuu taas kelistä ja kalustosta, kuivalla moni täällä pystyy ajamaan voitosta. Ja jos esim. Cmoney jatkaa siitä mihin jäi kun viimeksi häntä vastaan hyvinkäällä ajoin niin menee siellä lujaa.
Eihän tässä nyt luovutella, tuskin kukaan muukaan, pyrin olemaan realisti, ja kun näki mitä haipakkaa Nasty veteli kaanaassaa viime vuonna :) top3 on tavote Kaanaan! viime vuonna tuli hiki, ja odotan samaa tänä vuonna
 

WoPe

KKWCS Driver
Liittynyt
11.3.2003
Viestit
1573
Sijainti
Vantaa
Video pläjäys! http://www.youtube.com/watch?v=3XFzpbd8eUc

Pahoittelut jos kaikkia ei näy videolla, taikka finaaleja ei ole kokonaisuudessaan, sääkin hieman vaikutti materiaalin laajuuteen. Mutta pyörihän siellä onneksi muidenkin kamerat, tässä mun setti, palaute on tervetullu, hyvässä ja pahassa, ja mitä halutaan lisää. Kaanaassa pyritään korjaamaan tilannetta
 

Örfil

Guest
Eihän tässä nyt luovutella, tuskin kukaan muukaan, pyrin olemaan realisti, ja kun näki mitä haipakkaa Nasty veteli kaanaassaa viime vuonna :) top3 on tavote Kaanaan! viime vuonna tuli hiki, ja odotan samaa tänä vuonna
Viime vuonna ohitin Wopen kunnes takakumi puhkesi. Siinä meni kolmas sija.

Kaanaa on kotikisa ja lupaan olla siellä sijoilla 1-3 ;)
 

PeePee

Team 107
Liittynyt
2.6.2001
Viestit
4237
Sijainti
Kiertoradalla
Video pläjäys! http://www.youtube.com/watch?v=3XFzpbd8eUc

Pahoittelut jos kaikkia ei näy videolla, taikka finaaleja ei ole kokonaisuudessaan, sääkin hieman vaikutti materiaalin laajuuteen. Mutta pyörihän siellä onneksi muidenkin kamerat, tässä mun setti, palaute on tervetullu, hyvässä ja pahassa, ja mitä halutaan lisää. Kaanaassa pyritään korjaamaan tilannetta
Aivan loistavaa settiä!
 

jari5

Well-known member
Liittynyt
17.2.2009
Viestit
578
Sijainti
Täällä jossain,ehkä?
"onneksi henkivakuutus on POHJOLASSA":D:D
Voi perhana ku se ykkönen ei taittunu edes tuossa,,,meinas tulla ruumiita:jaska:Sori!!
Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia pettymyksiä:thumbup:
 
Ylös