Nyt kun pahin leijuminen ollaan jo ehkä saatu aisoihin, niin koitetaanpa kirjoittaa kisaraportti.
Alkutunnelmat:
Olin ilmoittautunut aikaisin radalle pääsevien joukkoon. Ilmassa leijui sateenuhka. Mieleen hiipi jo ajatus, että tällä kertaa saatetaan nähdä täysin sateensotkema lähtöruudukko. Toivoin kuivan kelin pysyvän, koska en ollut ikinä päässyt Forssassa kuivalla ajamaan. Sadekelikään ei olisi haitannut, kunhan olosuhteet olisivat pysyneet kaikille suunnilleen samana, noin niin kuin kilpailullisessa mielessä.
Aika-ajot #7: 44.03
Sää oli pysynyt kuivana, joskin radalle lähdön aikaan pari pientä pisaraa oli satunnaisesti putoillut. Ei kuitenkaan vaikuttanut rataan vielä.
Radalle lähtiessa meinasi usko loppua, kun auto ei vetänyt pääsuoran aikana lainkaan, vähän kuin olisi Raketin kone laitettu mun Pösööni... Tilanne kuitenkin normalisoitui puolen kierroksen jälkeen vaikka hitaista mutkista ulostulo oli koko ajan tahmeata. Muutoin auto tuntui ihan tasapainoiselta.
En oikein saanut kuivankelin linjoja haltuun, kun auto ja kelit olivat kylmät ja kierrosten tasaisuus oli melkoisen surkeaa luokkaa. Sain kuitenkin yhden melko hyvän kierroksen aikaiseksi jolla jäi Askosta eteenpäin kaikki muut perään. PeePeen paaluaikaan jäi silti lähes 2 sekuntia ja Öö ruziinkin 1,2. Täysin tyytyväinen en ollut, vaikkei tässä vaiheessa edellä ollutkaan muita kuin odotettuja nimiä. Omasta aika-ajoryhmässä tuli siis kolmas sija.
Odottelua:
Sadetta alkoi vihmoa jo enemmän ja rupesi näyttämään siltä, että B-finaalin kärkisijat olisi huonointa mitä aika-ajoista voi tänään tulla. Toinen aika-ajoerä pääsi vielä aloittamaan suhteellisen kuivalla radalla, mutta loppua kohden autot lipsuivat jo siihen malliin ettei aikaparannuksia ollut luvassa. Seiskalla ajanut Cmoney hyytyi radan varteen ja starttiavun jälkeen sai auton ajettua melkein perille asti varikolle, jokin vika siihen iski ettei kone pysynyt käynnissä, liittyikö sitten meikäläisen tuntemukset siihen kanssa, en osaa sanoa. Auto huilikin tämän jälkeen tovin.
Tokan aika-ajoryhmän tulokset nähdessä oli selvää, että tänään tulee uran paras KKWCS-tulos. Taakse kun jäi mm. sellainen nimi kuin WoPe, ja sateentulo vain jatkui. Tässä kohtaa A-finaalin kolmosruutu näytti varmalta.
Sadetta tuli aina vain lisää ja loput aika-ajosessiot meni muiden spinnailua seuraillessa. Muutama auto näyttivät täysin mahdottomilta ajettavilta sadekelillä, mielenkiinto alkoikin kääntymään siihen että mitkä ovat pahimmat miinat ja miten minkäkin auton puutteita saisi paikattua itse finaalissa.
Finaaleja startatessa alkoi hymy leviämään huulille: Hyvä onni kun näytti jatkuvan. Autot kun tulivat numerojärjestyksessä, niin että finaalin voittajalle ykkönen ja muille siitä järjestyksessä eteenpäin. Kolmonen vaikutti tasapainoiselta ja vähintään hyvin vetävältä autolta, joten alkoi hiipiä jo muistot siitä kuinka viime kauden Forssa II:ssa ajoin samankaltaisella autolla aivan suvereenisti muihin ryhmäläisiin verraten. Sormet olivat ristissä, ettei vain kolmeen ensimmäiseen autoon sattuisi mitään, jolloin auto olisi vaihtunut vikuroivaan neloseen.
Muiden pyöriessä silmiin sattui Haikin huima nousu D-finaalista A:han asti. Sellainen suoritus että hattua on pakko nostaa, tulokas tai ei. Mahtaa tuo määrä finaaleita jo alkaa tuntumaan kylmässä ja märässä kelissä.
Kaksi ja puoli tuntia aika-ajon jälkeen kylmässä sateessa värjöteltyä keskittyminen alkoi pikkuhiljaa siirtyä kohti tulevaa finaalia...
A-finaali #3 1:07.779:
Hieman jännittyneenä lähdettiin ajamaan, rata oli todella märkä: märempi kuin kummassakaan aikaisemmassa märällä ajamassani Forssan kisassa ja ensimmäinen sessio oli ajettu kuivalla. Uuteen autoon ja radan tilan arviointiin totuttelemiseen olisi vain yksi lämmittelykierros, jonka jälkeen piti olla tiukasti peesissä lentävää lähtöä varten. Auto tuntui juuri niin hyvältä kuin ennakko-odotukset olivat, "pitoa löytyi", kääntyili loogisesti ja veti myös hitaista vauhdeista.
Lämmittelykierroksella huomasin ettei kakkoskinkkiin voi todellakaan tulla kaasu pohjassa, auto meni vain suoraan, siis radan helpoin kohta joka vastasi kuivalla tai kosteallakin lähinnä suoraa. PeePee otti ennen viimeistä mutkaa porukan kasaan, Öö ruz oli ulkoillut useampaankin otteeseen lämppärillä joten meni vähän odotteluksi.
Startti! Sekavat fiilikset. Keskityin vain iskemään nelosmutkaan. Auto lipsuili. Taisin jonkun ohittaakin. Muistikuvat parista ekasta kierroksesta aivan hukuksissa. Spinnasin joko toisella tai kolmannella kierroksella ykkösmutkaan jarrun mentyä liian myöhäiseksi. Pysyin kuitenkin radan puolella, eikä kukaan tullut kylkeenkään. Tässä rytäkässä menetin pari sijaa ja liityin letkan jatkoksi Askon perään joka taisi olla siis sijalla kolme siinä kohtaa. Pari seuraavaa kierrosta taisteltiinkin Askon kanssa, ihan kaksistaan ajettiin. Yritin vähän joka mutkassa ohi, mutten uskaltanut ottaa pyörähtämisen riskiä, joten päätin odottaa Askon virhettä. Se tulikin pian (olikohan nelosmutkassa?) ja pääsin hyväpitoisella kolmosella sisälinjaa ohi. Saatoin muutaman kerran taistellessa sisälinjalta yrittäessä meinata puskea Askoa kylkeen, mutta tilaa jäi joka kerta ja liityin vain herran perään takaisin, ei kontakteja.
Ohi päästyäni Asko roikkui pari kierrosta perässä, mutta jossain kohtaa sitten alkoi jäämään ja pääsin ajelemaan rauhassa. Ajelin muuten sitä ykkösmutkaa spinnin jälkeen ylivarovaisesti, joten siitä johtuni se että otit mut aina kiinni siinä.
Karkuun päästyäni päätin, että nyt hoidetaan homma vaan varman päälle, varsinkin kun edellämenijät olivatkin jo takanani. Loppukisa menikin virheettä pieniä linjanlevennyksiä lukuunottamatta, radan puolella pysyin koko kisan, joskin pari kertaa oli hilkulla. WoPe tuli vielä kierroksella ohi viimeisessä mutkassa.
Maalissa oli täysin sekava olo, monesko mä edes olin? Koska pari ekaa kierrosta oli täysin unohduksissa ja muistin spinnanneeni, niin en ollut varma että olivatko muut menneet vain karkuun. Kun porukkaa kävi onnittelemassa, niin tajusin että täähän tais mennä sitten pallille tänään. Uran paras KKWCS-sijoitus isolla marginaalilla, huiman tuurin saattelemana, mutta kaikki lasketaan. Edelle jäivät kuitenkin vain WoPe ja Haikki, joten en ainakaan kenellekään huonommalleni hävinnyt. Huipputulos ja olen siitä iloinen ja ylpeä!