Uutisia, lööppejä, ajankohtaista - kesä 2010

  • Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Myllis

Lounke-Pelle
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
17459
Sijainti
Lounke
Hdistaaa kyllä taas tän jengin negatiivisuus. Muiden onni ei ole itseltä poies. Vittu.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Hesari
YLE

Varsin erilaiset gallupit saaneet aikaan. Lähinnä pistää silmään, jotta YLEn mukaan suurista Keskusta menettänyt ääniään, muut lisänneet, Hesarin mukaan taas päinvastoin. Kumpaa nyt sitten uskoisi.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
IS: Vanhanen ja Mertala erosivat
17.7.2010 8:10
A A Helsingin Sanomat


Pääministeri Matti Vanhanen näyttäytyi naisystävänsä Sirkka Mertalan kanssa keskustan vapputilaisuudessa Kyösti Kallion patsaalla Helsingissä viime toukokuussa.

Entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja Sirkka-Mertala ovat eronneet, kertoo Ilta-Sanomat. Mertala vahvisti lehdelle, että pariskunta on purkanut kihlauksensa.

"Kyllä näin on. Asia pitää paikkansa", Mertala sanoi Ilta-Sanomille. Hän ei halunnut kommentoida asiaa enempää.

Mertala ja Vanhanen menivät kihloihin viime keväänä. Ensimmäisen kerran pariskunta esiintyi julkisuudessa vuoden 2008 Emma-gaalassa.

Iltapäivälehdet ovat uutisoineen pariskunnan suhteen ongelmista pitkin kevättä, kun Mertalaa ja Vanhasta on nähty entistä harvemmin yhdessä.
Se oli sitten siinä. Syitä voi vain arvailla, mutta eivätpä ne juuri muille kuulu. Mertsi ehti saada julkisuutta ja edetä uralla, Masa sai lisää mainetta naisten miehenä. Masan 'hohto' morsion silmissä hävisi uran loppumisen myötä? Tuleekohan kirja?
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Hesari
YLE

Varsin erilaiset gallupit saaneet aikaan. Lähinnä pistää silmään, jotta YLEn mukaan suurista Keskusta menettänyt ääniään, muut lisänneet, Hesarin mukaan taas päinvastoin. Kumpaa nyt sitten uskoisi.
HS:
Ylen tekemän, eilen julkaistun puolueiden kannatustutkimuksen ja HS-gallupin luvut eivät ole verrattavissa toisiinsa. Eroja on mittaustavoissa, otosten suuruuksissa ja virhemarginaaleissa.
YLE:
Kokoomuksen takana SDP:n suosio on alamäessä ja keskusta on kirinyt vähän kakkossijaa kiinni. SDP:lle mitattiin 20,5 ja keskustalle 19,7 prosentin kannatus. Kesäkuusta SDP:n suosio on pudonnut 0,6 ja keskustan kannatus on noussut 0,5 prosenttiyksikköä.
HS:
Suurista puolueista ainoastaan keskusta onnistui kasvattamaan suosiotaan viime gallupista 0,3 prosenttia nykyiseen 19 prosenttiin. Puolue on kuitenkin vielä kaukana kokoomuksen 22,8 prosentin ja Sdp:n 20,7 prosentin gallupsuosioista.
Molempien mukaan keskustan kannatus on siis noussut.

HS-gallupin virhemarginaali on 2 ja YLE:n julkaiseman gallupin virhemarginaali on 2,5. YLE:n gallupin haastatteluja tehtiin vielä 14.7 ja vastauksia kertyi kesällä normaalia vähemmän, mikä kasvatti virhemarginaalia. Ylen gallupissa on yritetty etsiä kannatuksen muutoksen suuntaa erityisesti PS:n osalta ja tältä osin muutoksia tapahtui kesä- ja heinäkuussa. HS-gallupin yhteydessä ei sanota mitään kyselyn toteutustavasta, mutta virhemarginaalin perusteella vastauksia on kerätty enemmän ja aikaisemmin, sillä tuskin HS:n gallupiin on kerätty kesä- ja heinäkuussa enemmän vastauksia kuin YLE:n vastaavaan.

Uskottavuudesta ei oikein voi sanoa mitään yksittäisten galluppien osalta. Pitää odottaa pari kuukautta ja katsoa uudestaan mihin suuntaan kannatusluvut seuraavissa kyselyissä muuttuvat.
 

Pietari

HarjunHerra
Liittynyt
4.3.2007
Viestit
7217
Sijainti
Etelä-Savo
Puolustusvoimat kärsii kenkäpulasta
julkaistu tänään klo 12:00, päivitetty tänään klo 12:23

Tällä viikolla palvelukseen astuneet alokkaat joutuvat käyttämään kumisaappaita aikaisempaa enemmän. Syynä on varsikenkien eli maihinnousukenkien pieni määrä ja uusien kenkien hankintakielto. Hankintakielto voi estää uusien kenkien ostamisen vuoteen 2012 saakka.

Kenkäpulaan ajauduttiin, kun keväällä hankintakilpailun hävinnyt jalkinevalmistaja valitti päätöksestä markkinaoikeuteen. Myös edellinen kilpailutus päätyi markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

- Markkinaoikeus kielsi uhkasakon uhalla hankkimasta kenkiä edes tilapäisjärjestelyin mistään muualta. Olemme siinä mielessä seinän edessä, että mistään ei voida kenkiä laillisesti hankkia, sanoo maavoimien materiaalilaitoksen kaupallinen johtaja Lars-Christian Schauman.

- Jos hankittaisiin, niin sitten pitäisi maksaa sakko. Ja jos vielä valittajan valitus menestyy, niin sitten seuraisi vielä hyvitysmaksu heille. Riski siinä, että lähtisimme hankkimaan kenkiä jostain muualta on liian iso, eli mitään ei voida nyt tehdä.

Kengät kulutuskiellossa
Kulutuksen välttämiseksi alokkaat saavat käyttää varsikenkiä nyt vain kasarmilla ja loma-aikana. Joukko-osastoista kerrotaan, että alokkaat ovat liikkuneet ensimmäisen viikon lenkkitossuissa eikä varsikenkiä olla vielä kaivattu. Muutaman viikon päästä alkavissa koulutuksissa maihareille olisi kuitenkin jo tarvetta.

- Puhutaan pitkistä marsseista, 10 - 20 kilometrin pituisista marsseista tai taistelukoulutuksesta, jossa esimerkiksi syöksytään maastossa, jossa on epätasaisuuksia ja muita. Siinä vaiheessa jalkojen rasitus lisääntyy, kun käytetään kumisaapasta, joka ei hengitä eikä tue nilkkaa niin hyvin kuin varsikenkä, kertoo Karjalan prikaatin 3. panssarijääkärikomppanian päällikkö kapteeni Mika Mäenpää.

Aikaisemmin tapana oli, että kahdesta varsikenkäparista parempaa käytettiin lomalla ja kuluneempaa palveluksessa. Paluuta vanhaan voi joutua odottamaan vielä vuosia. Kantahenkilökunnalle ja kertausharjoituksiin tulijoille varsikenkiä ei enää edes anneta.

- Toivomme, että markkinaoikeus käsittelisi tämän asian kiireellisenä nimenomaan sen siksi, että he kielsivät hankintapäätöksen toimeenpanon edes väliaikaisena. Paras tilanne olisi, että syksyllä päästäisiin jo hankkimaan, mutta huonommalla tuurilla voi mennä toista vuotta vielä, Schauman arvioi.

Odotettavissa jalkaongelmia
Kapteeni Mäenpää on tilanteesta huolestunut. Tällä hetkellä hänen vastuullaan on 150 alokasta.

- Suurin ongelma tulee varmaan siinä, että jos me ei voida käyttää pariin vuoteen varsikenkiä taistelukoulutuksessa ja muussa, niin varmasti nilkka- ja muista jalkavaivoista tulee ongelma. Ja kyllähän jalka hautuu tuollaisessa kumisaappaassa näin kesähelteillä.

Mäenpään mukaan Karjalan prikaatissa on tehty päätös, etteivät alokkaat saa käyttää omia varsikenkiään.

YLE
Hyvin menee sielläkin...
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Iran syyttää länttä pommi-iskusta moskeijaan
"Tämän terroristiteon takana olivat maailman ylimielisten (länsimaiden) palkkasoturit. Heidät koulutettiin ja varustettiin rajojemme ulkopuolella", Abdollahi sanoi valtiollisen television mukaan.
En tiedä ketkä iskun taustalla oikeasti olivat, mutta olis se vaan hienoa, jos itselläkin olisi tuon Iranin vallanpitäjien tarjoaman automaattivastauksen kaltainen "varma tieto" kaikkiin omiinkin ongelmiini.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös