No en nyt tiedä muistinko väärin, mutta aika pieni rako taisi olla Markin ja radan reunan välissä tossa kohtaa kun Vettel aloitti ohitusta. Enpä nyt voi tota tarkistaa mistään. Ja taisihan se mennä silleen että Vettel oli edellä, mutta Mark oli paremmalla ajolinjalla ja viimeisillä oikean ajolinjan valitsemisen hetkillä Vettel koitti väkisin ohi, eli niin että Mark joutuisi väistämään.Mitä on väkisin ohi yrittäminen?
On Vettelilläkin ollut aikaisemmin vaikeuksia hamottaa rinnalla ajavien autojen sijaintia. Viimeisimpänä tulee Australia 2009 mieleen.Hyvin kirjoitettu :ahem:
Webberin tapa puolustaa härkäpäisesti sijoitustaan on ollut aiemminkin tosiaan tapetilla,
mm. Kimin kiilaaminen Brasiliassa
Webber siinä oli jo liukumassa oikealle reunalle valmistautumaan seuraavaan mutkaan kunnes huomasi Vettelin tulevan ohi ja tyyppilliseen Webber tyyliin alkoikin menemään vasempaan reunaan pistäen Vettelin ahtaalle. Kyllä näissä tilanteissa pitäisi olla über-varovainen kun on tallikaverit kyseessä ja vielä kaksoisjohto.No en nyt tiedä muistinko väärin, mutta aika pieni rako taisi olla Markin ja radan reunan välissä tossa kohtaa kun Vettel aloitti ohitusta. Enpä nyt voi tota tarkistaa mistään. Ja taisihan se mennä silleen että Vettel oli edellä, mutta Mark oli paremmalla ajolinjalla ja viimeisillä oikean ajolinjan valitsemisen hetkillä Vettel koitti väkisin ohi, eli niin että Mark joutuisi väistämään.
Misan kanssa samoillalinjoilla, Webberin syy. Vastaavanlaisesta tilanteesta Matso Laine sai varikonläpiajo rangaistuksen F3 kisoissa vaarallisesta "kiilaamisesta"Siinähän se onkin, että Vettel oli jo yli puoli auton mittaa ohi Webberistä.
Katsokaa sitä pätkää, kukaan ei aja sitä siten, miten Mark sen siinä kohtaa ajaa. Hän yksinkertaisesti painostaa, eikä väistä vaikka selkeästi pitäisi jo siirtyä järkevälle linjalle, mistä edes itse pääsee ajamaan vastaan tulevan mutkan läpi.
Tuossa kohtaa on täysin luonnollista, että Vettel alkaa siirtymään sellaiselle ajolinjalle mistä hän pystyy mutkan ajamaan. koska Webber ei tuota tee, hän olisi ajanut pitkälti suoraan ja joutunut luultavasti päästämään molemmat McLarenit ohi, jos Vettel olisi tajunnut siinä tuhannesosan sekunnissa, että ei helvetti, eihän tuo idootti ajakaan sinne minne pitäisi vaan pyrkiin vetämään meidän molemmat ulos.
Todella hyvä "pelisilmä" Markilla. surkuhupaisa kuljettaja, jolta puuttuu selkeästi kärjessä ajamisen kokemus. :nope:
Joo, tuli katteltua ihan suorana suht suuresta telkkarista.Siinäpä se kun Vettel ei heti vetänyt oikealle, vaan hän oli jo pitkälti ohi, ennen kuin alkoi kääntää Katsoitko kisaa?
Webberin ajaessa suoraan kumpikaan RB ei olisi tullut optimilinjaa seuraavaan mutkaan, mutta kysehän on vaan jarrutuspaikan valinnasta suhteessa ajolinjaan, ei tuosta ammattimies aja pihalle vaikka ajolinja ei olekaan optimi. Enpä usko Markin paljon ajatelleen Macceja tuossa tilanteessa, vaan puolustaneen johtopaikkaa kisassa sekä MM-taistossa.Webberin "suunnitelmasta":
Kaikkea muuta kuin oppikirjamainen. Tuolla suunnitelmalla olisi vedetty molemmat RB:t pitkäksi ja molemmat Macit olisi menneet ohi. Typerä suunnitelma ja osoittaa sen, ettei Markilla ole minkääntasoista kisalukutaitoa.
Jos Webberi olisi kääntäny optimiajolinjalle ja päästänyt Vettelin radan keskelle niin siinä olisi käynyt niinkuin Buttonille ykkösmutkassa Hamiltonia vastaan, eli Vettel olisi kuitannut ohi ja komeasti. Webber puolusti ohitustilanteessa voittoa agressiivisemmin kuin Button.Ja siis haloo, jos Webberi olisi vetänyt ajoissa oikealla, silloin hän olisi voinut puolustaa paikkaansa, kun olisi saanut mutkaan huomattavasti paremman linjan. Mutta hänpä ei tehnyt niin, vaan pilasi omankin mutkaan tulo linjan niin pahaks vetämällä suoraani, ettei hän olisi mitenkään enää kyennyt sinne järkevästi kääntämään. Kansankielellä: Pitkäksi olis menny ja pahasti, huoh :jaska:
Mitä sitten? Ei ollut kuitenkaan kokonaan ohi, vaan olivat vielä osittain rinnakkain. Ei kai toisen kylkeen saa kiilata.Siinähän se onkin, että Vettel oli jo yli puoli auton mittaa ohi Webberistä.
Ehkäpä tässä on juuri tämä näkemyserojen syy. Osa ajattelee tilannetta normaalina kaksinkamppailuna kilpailun johtopaikasta ja osa ajattelee tilannetta laajemmin tallin kannalta, jossa Webberin olisi pitäny antaa köyttä tallin etua ajatellen.Webber olisi mielestäni voinut ajaa tallin ja oman kisansa hyväksi tässä mitenkään menettämättä paljoa aikaa antamalla Vettelille tietä. Webberin syy.
Juu tosi pieni oli rako. vasemmalla puolen nippanappa auton mentävä rako, oikealla puolen puolet radasta tyhjänä...No en nyt tiedä muistinko väärin, mutta aika pieni rako taisi olla Markin ja radan reunan välissä tossa kohtaa kun Vettel aloitti ohitusta.
Näin varmasti onkin. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään koska Mäccien oleminen tuossa kohtaa noinkin lähelläEhkäpä tässä on juuri tämä näkemyserojen syy. Osa ajattelee tilannetta normaalina kaksinkamppailuna kilpailun johtopaikasta ja osa ajattelee tilannetta laajemmin tallin kannalta, jossa Webberin olisi pitäny antaa köyttä tallin etua ajatellen.
Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään.
Kyllähän ne ovat verivihollisia sillon kun johtavat MM-sarjaa tasapistein. Kaverit ovat nii adrenaliinia täynnä et ei välttämät ajatella järkevästi vaa just toistepäi eli MM-johto on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä joskus käy noin ku kilpailu on tarpeeksi kovaa ja hyvä niin, nähdään kunnon kilvanajoa maailmanmestaruudesta :alppu:Ymmärrän jos kyse olis/on verivihollisesta, mutta tiimikaveri jonka kanssa suhteet kai oli kunnossa ennen tätä?
Näinhän se on, ja olet oikeassa. En mäkään 100% Webberin piikkiin kolaria laita, enempikin kisatilanne mielestäni mutta kysymyshän kuuluikin että kumman vikaKyllähän ne ovat verivihollisia sillon kun johtavat MM-sarjaa tasapistein. Kaverit ovat nii adrenaliinia täynnä et ei välttämät ajatella järkevästi vaa just toistepäi eli MM-johto on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä joskus käy noin ku kilpailu on tarpeeksi kovaa ja hyvä niin, nähdään kunnon kilvanajoa maailmanmestaruudesta :alppu:
Webberiä oli käsketty vähän ennen Vettelin ohitusyritystä laittamaan bensansäästöasetukset, sen takia Vettel ylipäätään sai Webberin kiinni ja pääsi yrittämään ohitusta.No joo, mun näkemys siis on että Webbo olis voinut hoitaa homman asiallisemmin, hyväksyä ohitus kuin alkaa väkisin kyljessä kiinni menemään...
Kovasti puhuttiin sillon, ku Häkä viimein voitti mestaruuden, että heppu oppi ajamaan ja varmistamaan itselleen otettavissa olevat pisteet.Kyllähän ne ovat verivihollisia sillon kun johtavat MM-sarjaa tasapistein. Kaverit ovat nii adrenaliinia täynnä et ei välttämät ajatella järkevästi vaa just toistepäi eli MM-johto on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä joskus käy noin ku kilpailu on tarpeeksi kovaa ja hyvä niin, nähdään kunnon kilvanajoa maailmanmestaruudesta :alppu:
No kyllä mä sultakin parempia perusteluja odottaisin, kuin että tuossahan kuuluukin koukata oikealle. Kaksinkamppailutilanteessa ei kuulu olla missään ajolinjalla, ainoastaan peippailu edestakaisin on kielletty.Toista mieltä saa olla mut perustelut pitäisi olla suoraan sanottuna paremmat, eikä sellaiset, että no suoraanhan se ajaa. Kyllä tuossa kohtaa pitääkin puolustaa, yms. Voipi olla, että tuo Markin tempaus voi maksaa hänelle jopa mestaruuden. Jos olisi ottanut mutkaan oikeaoppisen ajolinjan, olisi voinut hyvinkin edelleen jopa voittaa kisan.
Webber ajoi sääntöjen mukaan, kun taas Vettel vetää"kun minä tulen niin muut väistää" meiningillä.Yllättäen, voiko juuri kovempaa vastusta ainakaan siihen aikaan olla kuin Ferrari ja Schumi? Ja miten meni ajelut? Kohtuu reilua oli, ei tuollaista Webber tyylistä meininkiä. Vaikka Schumi jos kuka on härkeistä liikkeistä tunnettu, niin jollain tapaa, ne kuitenkin meni yhtä Spa:n tilannetta lukuunottamatta Häkän kans reilusti.
Kyllähän se näin on. Jos Vettelin tilalla olisi ollut Hamilton, niin hänen tyhmän röyhkeälle liikkeelleen olisi naurettu ja vaadittu rangaistusta.Webber ajoi sääntöjen mukaan, kun taas Vettel vetää"kun minä tulen niin muut väistää" meiningillä.
En usko että tuolla on enää kavereita jotka ajaa vintti pimeenä. Webberkin tietää ihan tarkasti mitä tekee, on vaan niin luupää että ei välitä tallin edusta pätkääkään. Suomalainen tyyppi, ei väliä vaikka itsellä menee huonosti kunhan kaverilla menee vielä huonommin. Jos touhu on idiootien veristä kilvanajoa, lopetetaan edes puhumasta tallille ajamisesta.Kaverit ovat nii adrenaliinia täynnä et ei välttämät ajatella järkevästi
On täysin järjetöntä edes väittää tallille ajamisen olevan kuin turhanpäiväistä markkinointijargonia. Kilpa-autoilijalle on tärkeintä olla mahdollisimman lähellä kärkeä. Tallikaveri on konkreettinen mittatikku, joka on voitettava.Jos touhu on idiootien veristä kilvanajoa, lopetetaan edes puhumasta tallille ajamisesta.