Tämä kisa meni kyllä täysin yli odotusten. Tässä on pari päivää ollut aikamoinen flunssa päällä johtuen wappuisesta teekkarikasteesta jäisessä Saimaassa, joten olo ei ole ollut aivan parhain mahdollinen. Ajattelin kuitenkin että se ei ole kuski eikä mikään jos ei pienessä flunssassa pysty ajamaan, ja eihän tärkeitä pisteitäkään voinut jättää ottamatta. Soitin siis Watkinsin Sidille ja hän antoi kuin antoikin tarkastuksen jälkeen luvan osallistua kilpailuun. Pienen päänsäryn saattelemana valmistauduin illan kisaa varten varaamalla ohjaamoon talouspaperia nenän niistämiseen, ja 10 litran muoviämpärin, johon voi suoralla tarvittaessa räkäistä
Ennen kisaa ei rataa tullut paljon treenailtua, joten minulla ei juurikaan ollut hajua (varsinkaan nyt nenän ollessa tukossa), miten lujaa mutkiin pystyy ajamaan. Aika-ajot menivätkin lähinnä ajorutiinia hakiessa. Päänsärkyä ei ainakaan helpottanu se että eräällä kierroksella sain ajettua nappikierroksen viimeiseen mutkaan saakka, jossa sitten tein virheen ja pyörähdin
Loppujen lopuksi jäinkin aika-ajojen kuudenneksi.
Kisaan lähdin siis kolmanneksi viimeiseltä paikalta, ja päätin alusta asti ottaa todella rauhallisesti ja ajaa mahdollisimman virheettömästi antaen muidein mokailla edessä. Paljon etukäteen odotettuja T1-bileitä ei järjestettykään, ja vasta kierroksen loppupuolella tapahtui ensimmäinen ohitukseni toisena matkaan lähteneen Levoskan tehtyä ilmeisesti jonkin sortin ajovirheen. Jatkoin rauhallista ajelua Majasen perässä ja toisella kierroksella nousin 4:ksi Ikäheimon virheen myötä.
Sen jälkeen ajelin taas rauhallisesti viidennelle kierrokselle saakka kunnes Malmendyn nyppylän jälkeen huomasin Majasen ja Tiilikaisen autot keskellä ajolinjaa ja tein nopean väistöliikkeen. Oikea eturengas hipaisi Majasen autoa ja nopeasta vastalukosta huolimatta perä lähti alta ja spinnasin, ihme kyllä auton vaurioitumatta lainkaan. Siinä arpoessani vaihdetta silmään kirosanojen saattelemana Tiilikainen ja Majanen pääsivät kiihdyttämään ohitseni, ja näin oltiin taas samoissa asetelmissa kuin ennen törmäystä, sillä erotuksella että turvallisen matkan päässä ollut Ikäheimo oli nyt aivan peräsuuttimissani kiinni.
Saman kierroksen loppupuolella Majanen kuitenkin vetäisi mutkan pitkäksi, ja pääsin juuri ja juuri pyörivän auton ohi saaden hieman etumatkaa Ikäheimoon nähden. Tästä huojentuneena vetäisin sitten neulansilmän jarrutuksen aavistuksen pitkäksi ja pyörähdin. Siitä suivaantuneena lähdin liikkeelle turhia ympärilleni vilkuilematta sillä seurauksella että Ikäheimo osui oikeaan eturenkaaseeni. Tilannenopeus oli kuitenkin sen verran pieni että vauriolta vältyttiin ja kisa pääsi jatkumaan Ikäheimon ollessa edelläni.
Tässä vaiheessa ehdin jo manailla itseäni palkintopallisijoituksen menettämisestä, mutta toiseksi viimeisellä kierroksella Ikäheimo pyörähti ja pääsin kuittaamaan ohi. Ylimääräisiä sydämen tykytyksiä aiheutti vielä viimeisellä kierroksella pieni ajovirhe, jonka seurauksena vasemman puolen renkaat kävivät puskan puolella eek! Selvisin tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä ja ajelin maaliin kolmantena lopussa löysäilleen Tiilikaisen perässä.
Kisaan täytyy olla lähtökohdat huomioonottaen tyytyväinen, se sujui melko virheettömästi ja shift-r:iäkään ei tarvinnut käyttää. Nousin myös mestaruuspisteissä kolmanneksi ollen pisteen päässä toisena olevasta Majasesta. Harmi vain että työt ja toinen kaupunki kutsuvat ennen kauden viimeistä kisaa, joten haaveet mestaruudesta voi ainakin heittää menemään
Onnittelut voittajalle ja kiitokset hostille
<small>[ 05-05-2003, 00:09: Message edited by: SamiJ ]</small>