205 €/kk: Yleisradion palkkiot julki
Kimmo Sasi kertoo, että Yleisradio julkistaa jatkossa automaattisesti tiedot palkkioista.
Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) kertoo Uudelle Suomelle hallintoneuvoston rivijäsenen saavan toimestaan palkkiona 205 euroa kuukaudessa. Sasi puheenjohtajana saa 340 euroa kuussa.
Jokaisesta kokouksesta hallintoneuvoston jäsenet saavat 85 euroa. Kokouksia oli Ilta-Sanomien mukaan viime vuoden aikana seitsemän kappaletta.
Sasi kertoo, että jatkossa Yle aikoo julkistaa palkkiomäärät automaattisesti. Tämä on ollut valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Jyri Häkämiehen (kok.) toive.
Yleisradion jakamat palkkiot ovat huomattavasti alhaisemmat kuin monessa muussa valtionyhtiössä. Ilta-Sanomat kertoi tänään paperilehdessään, että monessa valtionyhtiössä puheenjohtaja kuittaa jopa 1000 euroa kuussa toimestaan. Tällaisia yhtiöitä ovat Fortum, Finnvera, Kemijoki, Neste Oil, Vapo ja Veikkaus.
Samoissa yhtiöissä varapuheenjohtaja saa 600 euroa kuussa ja rivijäsen 500 euroa kuussa. Yhdestä kokouksesta saa 200 euroa.
Muut IS:n vertailussa mukana olleet yhtiöt ovat Alko, Itella ja VR. Niissä kuukausipalkkiot liikkuvat noin 300–900 eurossa. Ylen palkkiotietoja Ilta-Sanomissa ei kerrottu.
Yleisradiossa on siis näistä kaikista alhaisimmat palkkiot.
Osakesäästämiseen erikoistuneen professorin Jarmo Leppiniemen mielestä palkkioiden suhteen on oltu salamyhkäisiä.
- Tietääkseni ei olla salamyhkäisiä. Tiedot on aiemminkin kerrottu julkisuuteen, Kimmo Sasi kommentoi Uudelle Suomelle.