markoj
Custom User
- Liittynyt
- 28.12.1998
- Viestit
- 38925
Voittaja löyty.Morgan Kane?
Voittaja löyty.Morgan Kane?
:doubtful:Aamuposti sanoi:Murrosikäinen tarvitsee kosketusta
Murrosikäisten tai murrosikää lähestyvien lasten vanhempien täytyy muistaa koskettaa ja katsoa jälkipolveaan. Sosiaalipsykologi ja perheneuvoja Saara Kinnunen opastaa, että kosketus voi olla vaikkapa hiusten harjaamista tai leikkimielistä painimista.
–Lapsi ei saa saada ensimmäisiä oppituntejaan seksistä esimerkiksi Sinkkuelämää-sarjasta, Kinnunen vinkkaa.
:doubtful:
:doubtful:
No just joo.Kuusivuotias voi saada syytteen Yhdysvalloissa
julkaistu eilen klo 23:17
New Yorkin osavaltion korkein oikeusaste katsoo, että kuusivuotias tyttö voidaan asettaa syytteeseen. Tyttö ajoi nelivuotiaana samanikäisen kaverinsa kanssa 87-vuotiaan jalankulkijan päälle. Tytöt ajoivat apupyörillä varustetuilla polkupyörillä. Iäkäs jalankulkija sattui heidän eteensä ja kaatui yhteentörmäyksessä.
Hän joutui lonkkamurtuman takia leikaukseen ja kuoli kolme kuukautta myöhemmin.
Oikeuden nyt antamalla päätöksellä on mahdollista, että tyttö ja hänen vanhempansa haastetaan oikeuteen. Myös tytön kaveri voi saada syytteen.
Perheen asianajaja vaati koko tutkinnan hylkäämistä tytön iän perusteella.
Reuters
"Pohjois-amerikan asukkaat ovat päättäneet tuhota maapallon"Eiköhän tämä nosteta tänne, ettei ihan hukkaan mene hyvä uutinen
--
No just joo.
Missäköhän se kultainen keskitie kulkee noiden jenkkiläisten tuomioiden älyttömistä asioista - Suomen älyttömän kevyet tuomiot vakavista asioista ?"Pohjois-amerikan asukkaat ovat päättäneet tuhota maapallon"
F1-forumin Vapaan Puolella.Missäköhän se kultainen keskitie kulkee noiden jenkkiläisten tuomioiden älyttömistä asioista - Suomen älyttömän kevyet tuomiot vakavista asioista ?
Hieno biisi!"Pohjois-amerikan asukkaat ovat päättäneet tuhota maapallon"
Se tuskin on se syy, miksi tuo on huomiota kerännyt.Tuskin tuosta mitään tuomiota tulee.
Eiköhän tuossa menehtyneen omaiset ole haistaneet rikastumisen mahdollisuuden korvausten kautta. Tyttö tai tytöt eivät tietenkään mitään joudu kärsimään, mutta vanhemmilta voi aina yrittää nyhtää rahat pois (ties vaikka sattuisivat olemaan rikkaitakin). Ahneus on hyvinkin looginen motiivi.Se tuskin on se syy, miksi tuo on huomiota kerännyt.
Ajatus siitä, että kenellekään tulee mieleen syyttää ketään 4-vuotiaana suoritetusta kuolemantuottamuksesta ajoneuvolla, on useimmille varsin huimaa logiikkaa.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Skpn+saama+itäapu+on+historian+suurin+vaalirahaskandaali/1135261272728?ref=tf_iHSuutisboksi_p2Suomen kaikkien aikojen suurin vaalirahaskandaali oli se, että Suomen kommunistinen puolue sai ottaa vuosikymmeniä rahaa Neuvostoliitosta. Skp:n saama raha-apu oli julkinen salaisuus, mutta Suomen valtiojohto eikä poliisi voinut Neuvostoliiton toimintaan puuttua, koska se olisi saattanut johtaa vaikeuksiin hyvissä naapurisuhteissa.
Aikamoinen skandaali oli myös se, että Skp – Suomen varakkain puolue – menetti lähes koko omaisuutensa kasinopelissä 1980-luvun lopulla.
Mutta lähes kaikista muistakin puolueista löytyy kummallisia rahoituskiemuroita. Ulkomaistakin rahaa on tullut idästä ja lännestä.
Ulkopuolisen rahoituksen peittely on ollut pitkään maan tapa. Ensi kevään eduskuntavaaleissa puolueet ja ehdokkaat joutuvat ensimmäistä kertaa tekemään hyvin tarkat selvitykset kampanjoidensa rahoituksesta. Tämä on valtava muutos.
Takavuosina puolueiden ja ehdokkaiden ei tarvinnut kertoa rahoituksestaan yhtään mitään.
Maan tapa, selvitys puoluerahoituksen historiasta lauantain Kuukausiliitteessä sivuilla 31–38.
Mukava kuulla , eli nyt voin raiskata lapsen , lähteä autolla haneen ja ajan kännissä , samalla tekstaten kirjanpitäjälle että tekee pienet vilungit firmani veroissa ja kun pääsen perille löydän postista nopeusvalvontakameran kuvan sekä ylinopeussakkolapun ja selviän kaikesta kun trollaillen F1-Forumin vapaassa =)F1-forumin Vapaan Puolella.
Tuohan 'kansantauti' sopii lääketeollisuudelle ja varmaan myös lääkäreille.Unilääkkeet ovat muodostumassa ongelmaksi aamun työmatkaliikenteessä. Turun Sanomien mukaan vähintään 20 000 suomalaista ajaa arkiaamuisin unilääketokkurassa, joka vastaa rangaistavaa rattijuopumusta.
Lääketokkuran syynä on aamuyön tunteina otettu unilääke. Unilääkkeiden käyttö on yleistynyt, eivätkä ihmiset tunne lääkkeiden vaatimia varoaikoja.
Tutkimusten mukaan esimerkiksi 65-vuotiailla unilääke aiheutti vielä kymmenen tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen rattijuopumusrajan ylittävän päihtymystilan. Nuorilla unilääkkeet poistuvat elimistöstä hieman nopeammin, mutta heilläkin aamuyöllä otettu unilääke vaikuttaa pitkälle aamupäivään. Vaikutus vaihtelee eri lääkeaineilla.
Uniongelmasta on tullut kansantauti. Kroonisia unihäiriöitä on useammalla kuin joka kymmenellä. Suomalaiset ovat Pohjoismaiden kärkeä unilääkkeiden käytössä. Joka ikinen yö Suomessa napataan neljännesmiljoona unilääkeannosta.
Totuus. Esimerkiksi hoitoalalla työskentelevät käyttävät unilääkkeitä melkoisesti. Tätä aiheuttaa täysin järjetön työvuorojen asettelu, ei ole hääviä mennä useita vuoroja putkeen ilta - aamu - ilta - aamu systeemillä. Hoitoala on toki vain yksi esimerkki, ja monilta muiltakin aloilta varmasti löytyy väärinkäyttöä.Tuohan 'kansantauti' sopii lääketeollisuudelle ja varmaan myös lääkäreille.
Jos noita lääkkeitä määrättäisiin tiukemmin kriiteerein, niin monien olisi puututtava unettomuuden syihin eikä vain huumata itseään uneen.
Sadat suomalaiset uusintaleikkaukseen
Lauantai 30.10.2010 klo 18.41 (päivitetty klo 18.53)
Vaarallinen tekonivel voi tietää uutta lonkkaleikkausta jopa sadoille suomalaisille lähikuukausina.
Noin kahdelle tuhannelle suomalaiselle on asennettu amerikkalainen ASR-lonkkatekonivel, joka vedettiin elokuussa markkinoilta sen terveyshaittojen vuoksi.
Suunnitteluvirheen takia nivelen metallipinta kuluu tavallista nopeammin ja erittää elimistöön haitallisia kobolttikromihiukkasia. Metallipöly oireilee useimmiten nivuskipuina, mutta hoitamattomina hiukkaset voivat aiheuttaa luiden syöpymistä tai jopa kudoskuolion.
Vaarallinen tekonivel tuli markkinoille vuonna 2004.
Naiset riskiryhmää
Lähes puolet suomalaisten ASR-lonkkatekonivelistä on asennettu Tampereella yksityissairaala Coxassa. Coxa lopetti ASR-nivelten käytön viime vuoden lopulla saatuaan ulkomailta "heikkoja signaaleja" proteesin vaarallisuudesta.
Tällä viikolla sairaala lähetti selvityskirjeen kaikille 851:lle operoimalleen ASR-potilaalle, jotka se aikoo kutsua tutkimuksiin lähikuukausina. Riskiryhmään kuuluvat etenkin naiset ja ne potilaat, jotka ovat saaneet pienikokoisen, läpimitaltaan alle viisisenttisen tekonivelen.
Tamperelaissairaalan potilaista yli kaksikymmentä on joutunut uusintaleikkaukseen jo nyt, mutta noin 70 on ottanut sairaalaan yhteyttä asian tultua julkisuuteen tällä viikolla.
- Perussääntö potilaille on, että panikointi ei nyt kannata, sairaalan toimitusjohtaja Tarmo Marttinen rauhoittelee.
Miljoonakorvaukset
Marttinen muistuttaa, että kaikki tekonivelet kuluvat käytössä, mutta on harvinaista, että valmistaja vetäisi epäkelvon tuotteen kokonaan pois markkinoilta.
Vielä harvinaisempi on amerikkalaisvalmistaja DePuyn lupaus korvata ASR-potilaiden tutkimukset, uusintaleikkaukset ja kipukorvaukset.
- Meidän vastuullamme on auttaa lääkäreitä ja potilaita, ja otamme vastuumme vakavasti, yhtiön tiedottaja Terri Mueller vakuuttaa ja lupaa yhtiön korvaavan myös aiemmin tehdyt uusintaleikkaukset takautuvasti.
Pikkusummista ei ole kysymys, sillä lonkkaleikkaus maksaa Suomessa runsaat 13 000 euroa.
Maailmanlaajuisesti ASR-takonivel on asennettu 93 000 ihmiselle. Yhdysvalloissa potilaat ovat haastaneet yhtiön oikeuteen.
LAURI KOROLAINEN
lauri.korolainen@iltalehti.fi
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010103012606805_uu.shtml